Musiikki on olennainen osa elokuvaa. Turhan usein ajatellaan, että elokuva olisi vain silmälle luotu spektaakkeli. Kokemuksessa yhtä tärkeä kuin kuva - toisinaan jopa tärkeämpi - on ääni. Tätä voi kotona vaikka testata niin, että katsoo jotakin suosikkielokuvaansa ilman ääntä. Tai voi vaikka soittaa Collateralin (Michael Mann, 2004) taustalla siinä yhdessä tietyssä kertakaikkisen upeassa kohtauksessa Audioslaven "Like a Stonen" sijaan Alma Cogania tai Nina Simonea huomatakseen, mikä merkitys musiikilla on.
Yhtenä propagandakeinona natsit esittivät toisen maailmansodan aikana elokuvanäytösten alkukuvina uutisia rintamalta. Kuvissa nähtiin muun muassa brittiläisiä tankkeja ja taustalla soi lastenmusiikki, joka sai tankit näyttämään leluilta. Näin valettiin uskoa kolmannen valtakunnan ylivoimaan. Musiikki on siis olennainen osa elokuvaa.
Sitten on rockelokuva, jossa kohteena on nimenomaan musiikki, sen luomiseen ja esittämiseen niin positiivisesti kuin negatiivisestikin vaikuttavat tekijät. Tässä olevassa top 5 -listassa on vain dokumentaarisia rockelokuvia. Fiktioista voisi luoda oman listan. Varmasti joukossa olisi ainakin Panun listaama Spinal Tap (Rob Reiner, 1984). Minun listassani itse oikeutettu sijansa on Woodstockilla (1970). Siinä on upeita esiintyjiä: festivaalin toinen ja kolmas päivä... huh, mikä esiintyjäluettelo. Mutta Woodstock on myös kulttuurisena dokumenttina vertaansa vailla. Vielä ennen listaa kuva Snoopysta ja Woodstockista...
1. Woodstock (Michael Wadleigh, 1970)
2. No Direction Home (Martin Scorsese, 2005) - Bob Dylan
3. Last Waltz (Martin Scorsese, 1974) - The Band vieraineen
4. The End of the Century - The Story of Ramones (Jim Fields & Michael Garmaglia, 2004)
5. Freebird... The Movie (Jeff G. Waxman, 1996) - Lynyrd Skynyrd
4 kommenttia:
Näin Freebirdin Tampereen filkkareilla Tommin kanssa. Elokuvan alussa Ronnie Van Zant:illa oli päällä tumman sininen takki, jossa oli oranssit hihat. Siinä vaiheessa joku yleisöstä huikkasi: "Kato tolla on Tapparan takki!" Loppuelokuva meni hymyillessä...
Kokeilin joskus Tom Waitsiä formulakisan soundtrackinä. Lopputulos oli aika absurdi. Koko ajan olin varma, että kohta jonkun auto syttyy tuleen.
Muistan "Tapparan takki" -kommentin. Mutta siltähän se takki näytti. Mikä ihme meitä nauratti?
En tiä. Oltaisko oltu väsyneitä...
Lähetä kommentti