Siirtymä taivaallisista sotajoukoista mustempiin sotajoukkoihin on looginen: askel ei ole pitkä. Jotta toinen voisi olla olemassa, tarvitaan toinen. Kun Saatana nyt saapuu listan aiheeksi, en Panun tapaan rajaa hänen toimiaan mihinkään tiettyyn saatanalliseen, ihmisen jumalankuvasta poikkeavaan piirteeseen, kuten alkoholin nautintaan. (Alkoholiin palaan tuonnempana, ehkäpä jo seuraavaksi.) Sen sijaan esitän näkemykseni siitä, että pelkästään Saatana-sedästä, jota kukaan ei koskaan ole "niinku oikeesti" nähnyt, voi kirjoittaa hienoja lauluja. Kun kyse on rokista, on aivan sama, mikä on laulujen ideologinen painotus. Siis on sama, onko toinen jalka haudassa ja risti väärin päin kaulassa.
Loogisen askelman Jessestä ja hänen isäukostaan, jota ei myöskään kukaan ole koskaan nähnyt, otan myös siinä mielessä, että taas ensimmäiseksi asetan Nick Caven. Ehkä uskonnon tummat sävyt vain ovat hänen kenttänsä. Caven biisi mystisen "oikean punaisen käden" läimäyttelijänä on aiheen vaatimalla tavalla intensiivinen ja pelottava, mutta toki valintani syynä on myös henkilökohtainen konserttimuisto keväältä 1997. Tuolloin näin Caven pahojen siemeniensä kanssa Amsterdamissa enkä kenties ole sen jälkeen nähnyt yhtä hyvää keikkaa. Punainen käsi nousi komeasti. John Miltonin Paradise Lostista nimensä napannut biisi on hieno siksikin, että sen nimi voi viitata myös siihen yhteen Saatanan vastapeluriin, siihen J-alkuiseen partaveikkoon. Vai onko sillä parta? Eihän kukaan ole sitä nähnyt.
(Todettakoon näin sulkeiden sisällä vielä ennen listaa, että mietin sijoittavani mukaan Danzigin "Devil's Playthingin" levyltä Danzig II - Lucifuge, mutta onhan raja sentään johonkin vedettävä, vaikka biisi ihan passeli onkin.)
1. Nick Cave & the Bad Seeds: Red Right Hand (Let Love in)
2. The Rolling Stones: Dancing with Mr. D (Goats Head Soup)
3. CMX: Sivu paholaisen päiväkirjasta (Aion)
4. YUP: Beelsebub ei nuku koskaan (Homo Sapiens)
5. Metallica: Am I Evil (Garage Inc.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti