Yksipuolinen kevät

Päätin tehdä oman vastineeni Tommin fiilislistaan. Omani käsittelee ajankohtaista vuodenaikaa. Keväällä olen usein riemukkaalla tuulella ja siihen liittyy paljon lauluja joita on erityisen mukava kuunnella kun kevättuuli pöllyttää hormooneja selkäydintä myöten. Jotkut näistä biisesitä on ollut keväsuosikkejani jo niiltä ajoilta, kun eräs hyvä kaverini päätti julistaa yksipuolisen kevään (muistaakseni se tapahtui jonakin aikaisena maaliskuun viikoloppuna). Yksipuolisen kevään julistamisen jälkeen hän ryhtyi tomerasti toimeen ja kulki viikon tai pari valkoinen T-paita päällä ja nahkatakki auki. Ikäväkseni on todettava, että tämä jalo kevään edistämistyö tuotti kaverilleni vain flunssan.

Listani on myös kunnianosoitus singleille, sillä biisestä U2:ta lukuunottamatta löytyy minulta sinkkuina. Näitä mustia pikkupitsoja on aina silloin tällöin kivaa pyöritellä ja kieriskellä nostalgiassa.

1. Tavaramarkkinat: Kevät

2.Steppenwolf: Born to be wild

3. Pelle Miljoona 1980: Lanka palaa

4. Thin Lizzy: Trouble boys

5. U2: Party Girl (Under the blood red sky)

Joki jaksaa virrata ja innostaa

Eilen olin pojan kanssa heittelemässä käpyjä läheiseen puroon, jota voi kutsua halutessaan myös ojaksi tai joeksi. Koska kävyt plumpsahtelivat veteen niin iloisesti, että poikaa nauratti, nimitän tarkastelemaamme juoksevan veden luontoilmiötä joeksi.

Joista on kirjoitettu useita hienoja biisejä. Käpyjen lennellessä mielessäni alkoi hyrrätä Talking Headsin "Take Me to the River", vaikka meillä ei ollut pienintäkään aikomusta hypätä veteen tai edes toivoa kastumista. Joelta palattuamme kirjasin ylös hienoimmat jokibiisit. Niissä on mielenkiintoista aiheiden ja teemojen erilaisuus: on epätoivoista ja intohimoista rakkautta, tuskaan taipuvaa nostalgiaa, sotilaan kaikkivoipaa näkökulmaa - ja myös huolta luonnosta. Joki mutkittelee ja taipuu laulussakin aiheeseen kuin aiheeseen. Mielenkiintoista on sekin, että listaani biisit tulivat aikajärjestykseen. Kertookohan se jostakin?

1. Neil Young with Crazy Horse: Down by the River (Everybody Knows This is Nowhere, 1969)
2. Talking Heads: Take Me to the River (More Songs about Buildings and Food, 1978)
3. Bruce Springsteen: The River (The River, 1980)
4. Dire Straits: Ride Across the River (Brothers in Arms, 1985)
5. Midnight Oil: River Runs Red (Blue Sky Mining, 1990).

Fiilis

Nyt on pakko listata puhdasta fiilistä, vaikka fiilis ei koskaan ”puhdas” olekaan. Mitä oikeastaan tarkoittaisi ”puhdas fiilis”? Tarkoittaako se jotakin samanlaista kuin ilmaus ”mä tein sen ihan fiilispohjalta”? Jos tarkoittaa, niin elämä on ihan fiilispohjainen juttu – mikä se toki onkin.

Tänään ajoin taas autolla noin neljä tuntia. Kaksi tuntia huristin yhteen suuntaan ja toisen mokoman takaisin. Toivon sen kannattaneen, vaikka ihan pelkästä fiilistelyn ilosta en ajoon lähtenyt. Jostakin renkaiden ja asfaltin kosketuksesta, kitkan kiikkerästä kauneudesta sateen vettämällä tiellä kuitenkin tupsahti tunne. Tuossa tunteessa on lähtöä, liikettä, pakoa, paluuta, tuoreutta ja kulunutta vanhuutta. Tunteesta tuhertamani lista on omituinen, sekava. Olisi mukavaa, jos osaisit kertoa, mikä tämä tunne on. Minä en osaa, mutta kyllä siinä(kin) varmasti nykyisellä asuinpaikallani jotakin tekemistä on.

1. Nine Inch Nails: Happiness in Slavery (Broken, 1992)
2. Van der Graaf Generator: Refugees (The least we can do is wave to each other, 1970)
3. The Animals: We Gotta Get Out of This Place (Animal Tracks, 1965)
4. Pearl Jam: Sad (Lost Dogs, 2003)
5. Bush: Prizefighter (The Science of Things, 1999)


Pearl Jam vetää Sadin studiossa livenä. Rok.

Sapattilista

Sapatin kunniaksi Listaan mielestäni parhaat Black Sabbath biisit. Tutustuin ensimmäisen kerran tähän körttinuorten suosikki-inhokkiin, kun isoveljeni osti Never say die levyn. Hipgonsis:in suunnittelema kansi teki lentokoneista kiinnostuneeseen poikaan lähtemättömän vaikutuksen. Pidän edelleenkin kansien kummallisesta mystisestä tunnelmasta. Levykin kuullostaa edelleen hyvältä. Levy nimiraita on aika ylittämätön ja harvinaisen nopea Sabbath-biisiksi, jotka yleensä on sellaista suomalaista virrenveisuutempoa hitaampia. Kuuntelin Sabbathia sen verran tiivisti, että tilasin postimyynnistä college-paidan, jossa bändin nimi oli sommiteltu kivasti ristinmuotoon (mitähän vanhempani mahtoivat ajatella). Halusin siis muidenkin tietävän, että Black Sabbath on kova bändi. Pistin paidan päälleni myös 8. ja 9. luokan luokkakuviin, koska paita oli minusta niin hieno. Todella upea "Fashion Statement". Näihin aikoihin koulukaverini perustivat bändin nimeltä Lady Evil. He soitteliva AC/DC:tä, Black Sabbathia ja muiden bändien hevibiisejä (en muista kirjoittivatko koskaan yhtään omaa laulua). Koska olin varsin hyvä englannissa ja omistin Sabbath Bloody Sabbath levyn, osakseni tuli kaivaa nimibiisin sanat, kun he halusivat opetella soittaamaan sen. Kuuntelin kymmeniä kertoja laulun läpi yrittäen saada selvää Ozzy:n rääkymisestä. Suosikkini tällä levyllä on kuitenkin levyn päättävä proge-henkinen Spiral Architect.

Jossakin vaiheessa pikkuveljeni osti Master of reality albumin. Sen aloittavan Sweet leafin sanoma ei onneksi auennut vaikutuksille alttille nuorukaiselle, mutta biisin aloittama yskäisy oli nuoresta pojasta sairaan hieno tapa aloittaa biisi. Sitä paitsi isoveljeni osasi jäljitellä tuota yskäisyä varsin uskottavasti.

Paranoid on hieno biisi. Sanoitukselliseti niin mainio, ettei sitä kertakaikkiaan pysty vakavalla naamalla kuuntelemaan. Tietysti teini-ikäisenä se ei naurattanut, vaan tuntui totiselta taiteelta. TeHo on myöskin ansiokkaasti sen kasetille örissyt. Siksikin se on tärkeä tuotos minulle.

Teini-iän jälkeen olen kuunnellut bändin levyjä aika harvoin. En milloinkaan innostunut Ronnie James Dio:n aikaisesta Sabbathista, enkä sen enenpää Ozzyn sooloilustakaan piitannut, paitsi nyt ehkä siitä realitysarjasekoilusta. Viime viikkoina olen kuitenkin pitkästä aikaa soitellut näitä sulosäveliä. Syynä tähän vanhojen lämmittelyyn on kukas muu kuin Tommi, joka osti hienon Past Lives levyn. Joten tartuin pirua sarvista ja soitin kaikki vanhat lempparini läpi. Mukaan lukien popahtavan It´s alright:in. Kiitos Tommi.

1.Never Say Die (Never Say Die)

2. Paranoid (Paranoid)

3. Spiral Architect (Sabbath Bloody Sabbath)

4. Sweet Leaf (Master of Reality)

5. It´s Alright (Technical Ecstacy) 

Paska kaupunki

Paikka jossa asun ei ole paikka. Tämä on pelkkä tila, jota ei paikaksi muuteta. On ihan hyvä, että maailmassa on tilaa ja tiloja, jotka vain ovat, mutta käy pitemmän päälle melko tympeäksi, jos tuollaisessa tilassa yrittää asua. Asuminen vaatii tilan muuttumista paikaksi.

Jo jonkin aikaa olen kaivannut muutosta, asettumista kodiksi kutsuttavaan paikkaan. Tänään tunne vieraana olemisesta kasvoi oudon voimakkaaksi. Ehkä kevätflunssan voimistuminen vaikuttaa asiaan. Listaukseen oli kuitenkin ryhdyttävä. Kuuntelin biisejä niin paljon, että tämä tila tuntuu tyhjältä. Jätän selityslaatikkonikin tyhjäksi.

Tässä on lähtöä enteilevä top5. "Paskan kaupungin" jätän pois ilmiselvyyssyistä, mutta ensimmäinen biisi korvaa sen...

1. Live: Shit Towne (Throwing Copper, 1994)
2. R.E.M.: Leave (New Adventures in Hi-Fi, 1996)
3. Audioslave: Out of Exile (Out of Exile, 2005)
4. The Wallflowers: Invicible City (Bringing Down the Horse,1996)
5. The Boo Radleys: Ride the Tiger (C'mon Kids, 1996)


Video: Live, "Shit Towne" (11.6.2000)

Hotellihuoneblues

Matkustin viime viikon. Istuessani lentokoneen penkkiin vyötettynä, että mikä viiden suora helpottaisi työmatkustamisen tuomaa ahdistusta. Matkailussa on loppujen lopuksi aika vähän hyviä asioita, kun ei voi itse päättää tekemisiään tai matkakohdetta. Lentokentät, lentokoneet ja hotellit ovat loppujen lopuksi varsin ankeita. Toki on myönnettävä, että usein olen saanut myös nähdä kaikenlaista ihmeellistä ja hienoa matkojen aikana.

Nazarethin Jet lag on aika hauska kuvaus rokkareiden kiertuelämästä ja monet biisin huomiot sopivat omiin tunnelmiin kun silmät ristissä könyää lentokentältä hotellille, tai herätessä kolmelta aamulla, eikä muista missä on.

Hotellit ovat kaikkialla samanlaisia kaikkialla. Suurin osa hotellien sisustuksista tuo mieleen amerikkalaiset keskiluokkaiset kodinsisustusihanteet. Kun rönöttää hotellin sängyllä puoli yhden aikaan yöllä minibaaria tyhjentäneenä ja CNN:ää toljottaen alkaa päässä väkisinkin soida Red Hot Chili Peppersin Californication. Se kuvaa hyvin sitä juuretonta oloa, joka väkisinkin hiipii puseroon hotellien rinnakkaistodellisuudessa.

CMX:n Epäonnisten liikemiesten helvetti on jo nimensä takia listalle päässyt ja sitä on usein miettinyt omilla matkoillani. Tom Waitsin biisi shore leave kuvaa kauniisti matkaajan koti-ikävää, kun laulun kertoja pohtii miten sama kuu voi paistaa kotona rakkalleen ja sille kummalliselle tohinalle jonka keskelle kertoja-merimies oli päätynyt.

Pink Floydin Comfortably numbia on vaikea selittää, mutta ehkä jätän sen lukijan tulkittavaksi.

1. Nazareth: Jet lag (Rampant)

2. Red Hot Chili Peppers: Californication (Californication)

3. CMX: Epäonnisten liikemiesten helvetti (Discopolis)

4. Tom Waits: Shore Leave (Swordfishtrombones)

5. Pink Floyd: Comfortably numb (The Wall)

Naisia

Naiset ovat pyörineet mielessäni viime aikoina. Tarkemmin sanoen päätäni ovat pakottaneet naisten äänet. Panu esitteli jo oman listansa naislaulajista, joilla on merkitystä. Minä esittelen tässä omani. Koska kauniimman sukupuolen laulajat ja musiikintekijät eivät levyhyllyäni juurikaan kansoita, ovat omaelämäkerralliset syyt nyt kenties vieläkin korostetummin valinnan perusteena kuin aiemmissa listoissa.

Ykkösenä on Alma Cogan, joka oli isäni suosikkiartisti. Kun levy "With You in My Mind" siirtyi minun levyhyllyyni, en aavistanut, että jonain päivänä kuuntelisin Alma-tätiä muutenkin kuin pakosta. Ihminen vanhenee. Musiikkimaku ei välttämättä muutu, mutta lavenee kylläkin. Renaissance-orkesterin Annie Haslam vie toiseen genreen. Sävyisiä, harmonisen kauniita progemelodioita laulava Haslam ei kuitenkaan muuten tipu puusta kauas Coganista. Haslam pystyy laulamaan mitä tahansa. Tori Amosin olen oppinut vaimoltani. Coverlevy Strange Little Girls on melkeinpä lyömätön, mutta ehkä hän on kuitenkin parhaimmillaan omissa biiseissään. "The Wrong Band" muistuttaa Kate Bushia - niinkuin Amos monesti muutenkin. Ehkä siksi Kate Bush on listallani neljäntenä. Viidenneksi läiskäytän keijukaisen: Björkin "Pagan Poetry" tenhoaa ällistyttävällä tavalla. Autoilumusiikkina biisi tekee kulkuvälineestä aikakoneen.

1. Alma Cogan: In Other Words (With You in My Mind)
2. Annie Haslam (Renaissance): Can You Hear Me? (Novella)
3. Tori Amos: The Wrong Band (Under the Pink)
4. Kate Bush: Running Up That Hill (A Deal with God) (Hounds of Love)
5. Björk: Pagan Poetry (Vespertine)