Näytetään tekstit, joissa on tunniste Arki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Arki. Näytä kaikki tekstit

lauantai 7. maaliskuuta 2009

Musiikki pelastaa - ehkä

Vieraalla paikkakunnalla musiikki voi merkitä vielä enemmän kuin totunnaisesa arjessa. Tila, joka ei millään suostu muuttumaan paikaksi, pakottaa astelemaan kartalta opittuja reittejä. Kartta muuttuu tärkeämmäksi kuin "todellisuus". Kartta edeltää askeleitani, opastaa minut - johonkin. Tiedän, että osaan edetä pisteestä A pisteeseen B ja ehkä jopa pisteeseen C, mutta mikään ei tunnu aidosti tutulta. Eikä kyse ole pelkästään siitä, että Turkuun tottunut on Tampereella. 

Musiikki voi pelastaa Tampereella jopa turkulaisen. Minun kulkuani ovat johdattaneet seuraavat viisi biisiä, jotka ovat tuoneet kodin (joka ei muuten ole Turussa) lähemmäs. Niin ja kotihan ei olekaan milloinkaan paikassa vaan aina sinussa, muistan jonkun laulaneen. Ja vielä: levyjen nimet näyttävät olevan aiheeseen liittyen perin oireellisia, ihan vahingossa.

1. Genesis: Looking For Someone (Trespass)
2. Neil Diamond: Don't Go There (Home Before Dark)
3. Tom Morello The Nightwatchman: The Fabled City (The Fabled City)
4. Travis: Somewhere Else (12 Memories)
5. Neil Young: The Losing End (Everybody Knows This Is Nowhere)

maanantai 3. marraskuuta 2008

Ilman puutteesta

Vaihdoin eilen talvirenkaat autoon. Pultteja auki ja kiinni väänneltyäni ajattelin, että nytpä onkin oivallinen hetki hurauttaa läheiselle huoltoasemalla ja tarkastaa renkaiden ilmanpaineet. Muutama muukin oli ajatellut samoin. Tarpeellisen laitteen luokse ollut huoltamolla jonoa, mikä oli mukava yllätys. Sen sijaan laite oli suttuiseen paperiin raapaistun kasialanäytteen mukaan ”epäkunnosa”.

Siispä seuraavalle asemalle, jossa – sielläkään ei ollut jonoa. Mutta eipä ollut ehjää laitetta sielläkään. Olin kirota ääneen. Ovatko kaupungin kaikki ilmakompressorit menneet rikki liiallisen käytön vuoksi? Tunsin, että auto vetää hitusen oikealle, joten päätin jatkaa matkaa, jotta jostain löytyisi kelvollinen paineilmasysteemi. Ja löytyihän sellainen. Mutta, kuten arvata saattoi, jono toimivan laitteen perässä oli niin pitkä, että ratin itsekääntyvyys ei enää haitannut lainkaan.

Toimiva kompressoria etsiessäni aloin miettiä ilmaa. Tarvitsin ilmaa, pysäytin hetkeksi auton, avasin ikkunan. Paikallinen radiokanava olisi voinut työntää korvaan vaikka Phil Collinsin kasariklassikkoa ”In the Air Tonight”. Ne Luumäet tai Klamydia voisi lesittää kyseisen viisun suomeksi vaikka muodossa "tänä yönä Airissa"... Suljin ikkunan, ajoin kotiin ja kuuntelin muutaman biisin, joissa juhlitaan ilmaa, puhalletaan ilmaa, säilötään ilmaa tai puhutaan muuten vain ilmasta ja sen kauneudesta tai kaheudesta ympärillämme. Säälaulut jätin tällä kertaa omaan arvoonsa. SOAD ja Kate Bush kuitenkin veivät ”ilma-ajatteluani” hieman toisenlaisiin, ainakin laajempiin mutta kenties myös yhteiskunnallisempiin sfääreihin.


1. CMX: Iliman pielet (Dinosaurus stereofonicus, 2000)
2. Pearl Jam: Thin Air (Binaural, 2000)
3. System of A Down: Aerials (Toxicity, 2001)
4. Radiohead: Airbag (OK Computer, 1997)
5. Kate Bush: Aerial (Aerial, 2005)

Video: CMX, Iliman pielet


l

torstai 14. elokuuta 2008

Uskollinen työkoneeni

Olen palannut töihin. Tämän viikon olen istunut melkein puolentoista vuoden tauon jälkeen vanhan työkoneeni ääressä. En ihmettele, että olen onnellinen, vaikka työt odottavat tekijäänsä. Kaikkien mielestä en ehkä tee työtä, jolla on tarkoitus, mutta onpa sillä tarkoitus ainakin minulle. Mitä muuta voisi toivoa?

Vanha työkoneeni, uskollinen palvelijani, yllätti minut heti maanantaina: en muistanut tallentaneeni koneeseen käypää musiikkia. Koska kuitenkin olen tallennukseen joskus ryhtynyt, saan nyt nauttia siitä. Ehkä musiikilla on oma osansa työn nautittavuudessa. Tähän koneeni raksuttaa lyhykäisyydessään topvitosen muodossa sisälleen tallennetuista tiedostoista ekaan työviikkoon parhaiten sopivat biisit.

1. Mogwai: Killing All the Flies
2. And the Lefthanded: Disturbing You
3. YUP: Voi hyvä luoja mitä nyt?
4. Robert Plant: Freedom Fries
5. Luka Bloom: Before Sleep Comes

sunnuntai 25. toukokuuta 2008

Kaaosmusiikkia parisuhteessa














Panun innoittamana päätin ryhtyä laatimaan listaa lauluista, joita vaimoni ei siedä. Aikajänteemme on Panun esittämää lyhyempi, mikä näkynee listalle valikoituvissa bändeissä ja biiseissä. Kahdenkymmenen vuoden taakse emme yhdessä yllä: kuva, jossa toisella näyttäisi olevan CMX-paita, on tammikuulta 2004. (Vanhempia ei ole digimuodossa enkä omista skanneria enkä jaksa ottaa kuvaa vanhasta kuvasta.) Jotta listalle tulisi todellisuuspohjaa, pyysin vaimoa muistuttamaan minua, mistä hän ei pidä. Vastaus oli, että levyhyllystä kolmeneljäsosaa on kuunneltavaksi kelpaamatonta. Uskoin, että näin saattaa olla, sillä muistissa on useita kertoja, jolloin levylautasella pyörinyt lätty on kohdannut karvaan kommentin tai ainakin katseen, josta pitäisi ymmärtää vaihtaa levy tai sammuttaa koko masiina.

Kun aloin miettiä suosikkejani, jotka eivät tosiaankaan ole vaimon suosikkeja, yllätyin: ei niitä löydykään niin paljon kuin otaksuin. On olemassa levyjä, joita voin kuunnella vain työpaikalla tai yksin kotona, mutta kolmeneljäsosaa on liioittelua. Vaimoni on niin hyvä omaksumaan uutta, että hän on opinut kanssani pitämään muun muassa sellaisista musisoijista kuin Pearl Jam, Kashmir ja Neil Young vain joitakin mainitakseni. Kun esimerkinomaisesti kysyin, mitä mieltä hän on King Crimsonista, hän sanoi, että ei se mikään inhokki ole, vaikka onkin vaikeasti lähestyttävissä. Tällainen toteamus saa minut rakastamaan häntä taas enemmän. Siis kaikenlaisen musiikin kuunteleminen kannattaa, myös vaikeasti lähestyttävän.

Jotta elämä ei olisi pelkkää tanssia ruusuilla ja amarylliksillä, kuten Martikaisen Jarkko asian ilmaisee, on toki olemassa biisejä ja bändejä, joita kuuntelen vain lenkillä iPodista. Tietenkin toisinaan toivon, että vaimokin kuuntelisi omia suosikkejaan jossain muualla tai joskus muulloin kuin minun ollessa kotona. Onneksi suuri osa hänen suosikeistaan on myös omia suosikkejani. Mutta miten tulisi miehen suhtautua, kun kaiuttimista alkaa valua vaikka Celine Dion tai Teleks? Onneksi sentään Lauri Tähkän elo on jäänyt meillä korjaamatta.

Mutta vaimoni ei siedä Musea, vaikka hän ihan pyytämättä ulkomaanmatkaltaan toikin minulle Musen live-dvd:n. Vaimoni ei ymmärrä Musea, mutta hänellä on ymmärrystä minulle, joka jaksan veivata samaa konserttia useaan kertaan kyllästymättä. Minun puolestani Muse saa hänen mielestään olla ”kaaosmusiikkia”. Muistaakseni samaan luokitukseen osui Mars Volta, jonka määrittäminen kaaosmaiseksi on itse asiassa erittäin osuvaa, vaikka kaaoskin voi olla kiinnostavaa ja nautittavaa.

Työpäivää ja lenkkiä piristävät usein Rage Against the Machine ja System of A Down. Ne sopivat vastakarvaisen sisältönsä puolesta mainiosti työnteon taustalle olipa työ mitä tahansa. Eräänä perjantai-iltapäivänä vaimon tullessa kotiin olin tiskaamassa ja kaiuttimet rytisyttivät RATM:n biisiä ”Bullet in the Head”. Ensimmäinen kommentti oli kysymys: ”Tuntuuko noin pahalta?” Totesin muistaakseni nauraen: ”Ei, vaan näin hyvältä”. Tai niin ainakin olisin halunnut todeta. Sain kuunnella biisin loppuun. Yhdistyneet urbaanit puoskarit on jonkun kerran onnistunut hämmentävillä hauskaa vai ei –viisuillaan sekoittamaan vaimoni ajatukset. Se on sopivaa ainakin siksi, että kai YUPkin on eräänlaista ajatusten kaaosmusiikkia - ainakin silloin, kun se on parhaimmillaan. Ja tässä on sitten se lista.

1.Muse: Micro Cuts (Origin of Symmetry, 2001)
2.Rage Against the Machine: Bullet in the Head (Rage Against the Machine, 1992)
3.System of A Down: B.Y.O.B. (Mezmerize, 2005)
4.YUP: Saatana meni korvasta sisään (Huuda harkiten, 1991; löytyy varmiten kokoomasta 1990-1992)
5.The Mars
Volta: Inertiatic Esp (De-Loused in the Comatorium, 2003)

maanantai 21. huhtikuuta 2008

Kevättä rinnoissa

Kevät on ahdistavaa aikaa. Ainakin jos on uskominen Kauko Röyhkää. Kevääseen kuuluvien biisien listan väsään niin nopeasti, että selityksille ei jää sijaa. Nopeuden syynä on se, että mielessäni pyörivät jo muita aiheita kantavat topvitoset. Kevätlistani on tässä:

1. Kauko Röyhkä: Kevät (Tyttöjen ystävä, 1991)
2. System of A Down: Ego Brain (Steal This Album, 2002)
3. Rage Against the Machine: Wake Up (Rage Against the Machine, 1992)
4. Smashing Pumpkins: Silverfuck (Siamese Dream, 1993)
5. Depeche Mode: A Pain That I'm Used to (Playing the Angel, 2005)

Näillä mennään ja rytinä on kova.

tiistai 1. huhtikuuta 2008

Paska kaupunki

Paikka jossa asun ei ole paikka. Tämä on pelkkä tila, jota ei paikaksi muuteta. On ihan hyvä, että maailmassa on tilaa ja tiloja, jotka vain ovat, mutta käy pitemmän päälle melko tympeäksi, jos tuollaisessa tilassa yrittää asua. Asuminen vaatii tilan muuttumista paikaksi.

Jo jonkin aikaa olen kaivannut muutosta, asettumista kodiksi kutsuttavaan paikkaan. Tänään tunne vieraana olemisesta kasvoi oudon voimakkaaksi. Ehkä kevätflunssan voimistuminen vaikuttaa asiaan. Listaukseen oli kuitenkin ryhdyttävä. Kuuntelin biisejä niin paljon, että tämä tila tuntuu tyhjältä. Jätän selityslaatikkonikin tyhjäksi.

Tässä on lähtöä enteilevä top5. "Paskan kaupungin" jätän pois ilmiselvyyssyistä, mutta ensimmäinen biisi korvaa sen...

1. Live: Shit Towne (Throwing Copper, 1994)
2. R.E.M.: Leave (New Adventures in Hi-Fi, 1996)
3. Audioslave: Out of Exile (Out of Exile, 2005)
4. The Wallflowers: Invicible City (Bringing Down the Horse,1996)
5. The Boo Radleys: Ride the Tiger (C'mon Kids, 1996)


Video: Live, "Shit Towne" (11.6.2000)



maanantai 18. helmikuuta 2008

Before sleep comes and beyond

Poika nukahti. Hän piti kädestäni kiinni, irrotti otteensa ja käänsi kylkeään. Hän kääntyi hetken kuluttua takaisin ja katsoi silmiini: olet siis vielä siinä. Olen, kaikki hyvin. Poika otti taas kädestä kiinni. Minulla ei ollut kiire. Istuin lattialla ja nojasin otsa pinnasänkyä vasten. Ennen nukkumaanmenoa luimme tovin lentokonekirjaa. Ehkä poika tavasi sanaa mielessään eikä saanut unen päästä kiinni ilman tarpellista tyynyn alle kaivautumista ja peitossa teutarointia. Sitten hän nukahti. Olin itsekin niin levollinen, että päätin laatia nukkumisen topvitoslistan. Tämä listan muassa haluan sanoa myös seuraavan: Markus Nordenstreng on kova jätkä.

1. Latebird: Latebird's Lullaby (Latebird)
2. REM: I Don't Sleep, I Dream (Monster)
3. Rage Against the Machine: Sleep Now in the Fire (The Battle of Los Angeles)
4. The Nits: The Dream (Hat)
5. Talking Heads: Stay Up Late (Little Creatures)

torstai 14. helmikuuta 2008

Big mexican dinner


Vastaan tässä ja nyt Tommin ruoka-aine listaan. Listaan löytyi (hieman yllättäen) useampi biisi, joissa ruoka on suht keskeinen aines. Itse asiassa tuossa Pink Floydin biisissä Alan valmistaa aamiaisen ja höpöttelee unen pöppörössä kaikenlaista. Kentucky Head Huntersien biisi on hersyvä humoristinen ylensyönnin ylistys. Dylanin biisissä kahvi taasen on tekosyy yhteisen hetken pitkittämiseen. Peaches on taas, no... purkkipersikoiden ylistyslaulu. 

1. Pink Floyd: Alans´s Psychedelic breakfast (Atom heart mother)
2. Kentucky Head Hunters: Big Mexican Dinner (Electric barnyard)
3. Bob Dylan: One more cup of coffee (Desire)
4. The Presidents of the United States: Peaches (The Presidents of the United States)
5. Procol Harum: Fresh fruit (Exotic birds and fruit)

keskiviikko 13. helmikuuta 2008

Maistuvia lauluja

Hyppään vaihteeksi sivuun kasaritunnelmista. Haluan ajatella jotakin ”maistuvampaa”. Eilen ruokaa laittaessani aloin hyräillä 22 Pistepirkon Onion Soupia, vaikka en sipulikeittoa tehnytkään. Laulu johti minut pohtimaan ruuan musiikillista ulottuvuutta. Ajatelmieni tulokset olivat niin heikkoja ja vähäisiä, pelkkää paistuvan sipulin rätinää ja kiehuvan pastan porinaa, että päätin tarkastaa, löytyykö muistini kätköistä ruoka-aiheisia rymistelyjä. Ja löytyihän niitä, kun mukaan kelpuutetaan biisit pelkästään sillä perusteella, että nimessä mainitaan jokin ruokalaji tai ruuanlaittoon käytettävä aines. Varsinaista ruuanlaittoa kuvaavia biisejä mieleeni tuli juur vähä ja lähes ei mitäkään. Siksi en välitä, onko biisissä mainitun “aineksen” funktio todella keittiöllinen vai vain symbolinen. Päädyin seuraavan topvitoseen:


1. The Rolling Stones: Brown Sugar (Sticky Fingers)
2. Neil Young: Cinnamon Girl (Everybody Knows This Is Nowhere)
3. Tori Amos: Cornflake Girl (Under the Pink)
4. Led Zeppelin: The Lemon Song (Led Zeppelin II)
5. 22 Pistepirkko: Onion Soup (Eleven)

tiistai 5. helmikuuta 2008

Työn moraalittomat tahtilajit

Minä olen pakotettu laatimaan Top 5 -listan työpäivän merkittävistä virsistä. Panu esitti komean listan, mutta eihän se meikämandoliinolle kelpaa. Kovasti tekisi mieleni kirjata tänne porvari nukkumaan huonosti tai tosi huonosti, mutta en tohdi. Pitäydyn rokkaavammassa muodossa. Näin tapahtuu ihan siksikin, että Panun tapaan myös minun päivääni kuuluu rock, joka kuuluu tietokoneesta korviini. Oikein valittu musiikki edistää ajattelua.

1. Kingston Wall: Waste of Time (Kingston Wall I)
2. Genesis: The Cinema Show (Selling England by the Pound)
3. AC/DC: What Do You Do for Money Honey (Back in Black)
4. Neil Young: Ordinary People (Chrome Dreams II)
5. Manic Street Preachers: A Design for Life (Everything Must Go)