Vuosi 2014 taaksepäin katsottuna, ensimmäinen osio

Viime vuosi oli minulle aika outo musiikin kuluttajana. Jotenkin tuntuu, että vuoden aikana löysin uusvanhaa musiikkia enemmän kuin uutta. Tästä äityneenä ajattelin, että teen kaksiosaisen katsauksen kuluneeseen musiikilliseen vuoteen. Tämä ensimmäinen osa kasaa viiden pinoon vuoden aikana tulleet uudet albumit. Osa kaksi taas pyrkii listaamaan vuoden aikana löytämäni minulle uudet tuttavuudet, jotka ovat jo pitkään ilostuttaneet muiden musiikillista maailmaa.

Mutta aloitetaan viime vuoden uusista:

1. Drive-by Truckers: Grand Canyon, English Oceans

Drive-by Truckers on ollut minulle vuoden 2014 bändi. Löysin kyseisen bändin Marc Maronin podcastin kautta. Drive-by Truksersista taidan höpistä pitempään siinä toisessa postauksessa (jos sen saan vain aikaiseksi). English Oceans on kaunis, maanläheinen rock-levy.  Levyn lopettava Grand Canyon on komea esimerkki albumin tunnelmasta.

2. Beck: Waking Light, Morning Phase

Morning Phase oli yllättävä tapaus. Se on pari vuoden 2002 Sea Change albumille, joka on Beckin tuotannosta minusta ehdottomasti paras. Olin siis hyvin innoissani laittaessani levyä ensi kertaa lautaselle. Aluksi olin hieman pettynyt ja jätin kuuntelun muutamaan kertaan. Levy kuitenkin aukesi minulle kuunneltuani sitä joitakin viikkoja sitten uudestaan.

3. Neil Young: My Hometown, A Letter Home

Niilo on aina Niilo. Ei minulla mitään hyvää perustetta ole. Levyn idea on kertakaikkisen suloinen. Levy on äänitetty Jack White:n omistamalla (restauroimalla) Voice-o-graphilla. Lopputulos on vanhan savikiekon äänellä varustettu kaunis teos, jossa vanha mestari versioi vanhoja klassikoita. Niilo saa niihin ihan omankaltaisensa tunnelman ja äänitystekniikan tuomat puutteet vain lisäävät tunnelmaa. Erityisesti pidän levyn alussa olevasta "kirjeestä" jonka Neil osoittaa edesmenneelle äidilleen. Sen huumori lämmittää pitkän aikaa. Myös Niilon tulkinta Springsteenin My Hometown kappaleesta on sykähdyttävä. 

4. Foo Fighters: Subterranean, Sonic Highways

Sonic Highways EI ole minusta Foo Fighters:in paras levy. Mutta kyllä Dave Grohlin kimpassa viihtyy. Varsinkin kun katsoi albumiin liittyvän dokumentin. Siitä näkee miten vilpitön fani Grohlissa asuu. Levyssä on hetkensä, vaikka kokonaisuus onkin hivenen vaisu.

5. Marianne Faithfull: True Lies, Give My Love to London

Alan vanhetessa arvostaa Mariannea aina vaan enemmän. Hänen runneltu äänensä paranee vuosi vuodelta ja tämä viimeisin levy on täynnä hienoja lauluja. Eletyn elämän äänellä tulkittu laulu True Lies on levyn kohokohtia. Se vetää tämän nuoren hiljaiseksi kunnioituksesta.

Tässä Vuoden parhaat viisi Spotify-muodossa:

parhaat 2014