Lunta sataa piiskaamalla. Ostin viime perjantaina aikaisten sääennusteiden innoittamana huomisaamua varten lumikolan, mutta en halua ajatella, mikä pihalla huomenna odottaa. Mene ja tiedä, äimänkäki sanoi ja meni ja tiesi, mutta vasta aamulla. Nyt voi vain katsella ikkunasta, ihmetellä tuulen kinostamia lumimuodostelmia ja toivoa, että lämpötila pysyy pakkasen puolella.
Lumentulo ei kuitenkaan estä levysoitinta pyörimästä. Tänään masiinat ovat raksuttaneet suomalaisia orkestereita, sillä lumi tuntuu juuri nyt olevan varsin suomalaiskansallinen elementti, vaikka Virossa homma taitaakin jäätyneen veden vuoksi seistä aivan päällään. Minun korviani ovat lumiaiheisista viritelmistä ilahduttaneet tänään varsinkin muutama eri tavoin valkoisuutta lähestyvä kipale. "Silmitöntä talvea" en tohtinut soittaa. Joku raja se on minunkin kestävyydelläni.
Ville Leinosen biisi lienee ollut listallani aiemminkin. Ei se mitään, sillä koko Suudelmitar-levy on niin kaunista, että lumimyräkän kylmyys on kaukana. Biisissä yöllisiltä poluilta on palattu (johonkin) sänkyyn ja aamulla kuunnellaan, kun lumiaurat hävittävät poluista todistavat jäljet. CMX:n ”Talvipäivänseisaus” on varsin kammottava laulu, mutta niin tunnelmallinen kansallisine, lähes mytologisine kuvastoineen, että joka kerta sen kuullessani otan hatun päästä (jos minulla on hattu). Rajaportti taas on paitsi todella komea sauna niin myös pirun komea levy. Rautiaisen biisi sijoittunee Balkanin-sotaan, mutta yhtä hyvin sen voi kuvitella piirtävän taulua Karjalasta evakkoonlähdön tunnelmista. Jarkko Martikaisen sanat ovat jylhät. (Viimeksi tänään pidin päällä paitaa, jonka selässä lukee ”Kuolemanpelko 62”.)
Kaksi viimeistä vetää yleisemmin synkäksi. Pohjannaulan ”Painoton lumi” kuvaa vähäeleisesti ja rauhallisesti elämän, jossa metsään pakeneminen on ratkaisu. Maailman kiire ja hössötys pakottavat matkaan, mutta yksinkään ei ihminen jaksa. Painoton lumi on aluksi leppoisaa, mutta jossain vaiheessa ihminen huomaa kaipaavansa ja tarvitsevansa myös muiden painoa. Viikatteen ”Hallamaat” taas tuntuu sanovan yhtä aikaa auringon paistavan risukasaan ja tuomion tähtien kimaltavan. ”On hallamailla elo vain niin pirun raskas juttu toisinaan”, mutta toivottavasti ei huomenna aamulla.
1. Ville Leinonen: Lumiaurojen laulu (Suudelmitar, 2004)
2. CMX: Talvipäivänseisaus (Aura, 1994)
3. Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus: Lumessakahlaajat (Rajaportti, 2002)
4. Pohjannaula: Painoton lumi (Pässinpää, 2000)
5. Viikate: Hallamaat (Marraskuun lauluja II, 2007)
Lunta sataa piiskaamalla. Ostin viime perjantaina aikaisten sääennusteiden innoittamana huomisaamua varten lumikolan, mutta en halua ajatella, mikä pihalla huomenna odottaa. Mene ja tiedä, äimänkäki sanoi ja meni ja tiesi, mutta vasta aamulla. Nyt voi vain katsella ikkunasta, ihmetellä tuulen kinostamia lumimuodostelmia ja toivoa, että lämpötila pysyy pakkasen puolella.
Tänään oli helvetin huono päivä. Jalkojen koordinaatit alkavat pakottaa niin, että lähellä on hetki, jolloin on otettava askel pari toisaalle. Suunnittelin aamulla neljä oppituntia psykoanalyysin kulttuurisista selitysmalleista ja -mahdollisuuksista. Freudia, Lacania, seksuaalisuutta, kieltä. Kaikki oli turhaa: paikalla oli kaksi opiskelijaa. Lieneekö syynä kevät, aiemmin pitämieni tuntien taso vai mikä, en välitä. Haluaisin lähteä heti. Haluaisin jättää taakse tämän kokemuksen. Tiedän, että tästäkin on ollut hyötyä – jos ei muuta niin ainakin tiedän, mikä ei ole minua varten. Seuraavat biisit ovat tämän hetken tunteesta. Mutta vielä ennen listaa haluan sanoa, että päivä oli . . . ja onneksi on pian jo mennyt ja että Loudon Wainwrightin biisi on todella komea. Voiko laulu olla huono, jos siinä lauletaan uhoten ”I can drink you under twenty-five tables”?
