keskiviikko 26. maaliskuuta 2008

Naisia

Naiset ovat pyörineet mielessäni viime aikoina. Tarkemmin sanoen päätäni ovat pakottaneet naisten äänet. Panu esitteli jo oman listansa naislaulajista, joilla on merkitystä. Minä esittelen tässä omani. Koska kauniimman sukupuolen laulajat ja musiikintekijät eivät levyhyllyäni juurikaan kansoita, ovat omaelämäkerralliset syyt nyt kenties vieläkin korostetummin valinnan perusteena kuin aiemmissa listoissa.



Ykkösenä on Alma Cogan, joka oli isäni suosikkiartisti. Kun levy "With You in My Mind" siirtyi minun levyhyllyyni, en aavistanut, että jonain päivänä kuuntelisin Alma-tätiä muutenkin kuin pakosta. Ihminen vanhenee. Musiikkimaku ei välttämättä muutu, mutta lavenee kylläkin. Renaissance-orkesterin Annie Haslam vie toiseen genreen. Sävyisiä, harmonisen kauniita progemelodioita laulava Haslam ei kuitenkaan muuten tipu puusta kauas Coganista. Haslam pystyy laulamaan mitä tahansa. Tori Amosin olen oppinut vaimoltani. Coverlevy Strange Little Girls on melkeinpä lyömätön, mutta ehkä hän on kuitenkin parhaimmillaan omissa biiseissään. "The Wrong Band" muistuttaa Kate Bushia - niinkuin Amos monesti muutenkin. Ehkä siksi Kate Bush on listallani neljäntenä. Viidenneksi läiskäytän keijukaisen: Björkin "Pagan Poetry" tenhoaa ällistyttävällä tavalla. Autoilumusiikkina biisi tekee kulkuvälineestä aikakoneen.

1. Alma Cogan: In Other Words (With You in My Mind)
2. Annie Haslam (Renaissance): Can You Hear Me? (Novella)
3. Tori Amos: The Wrong Band (Under the Pink)
4. Kate Bush: Running Up That Hill (A Deal with God) (Hounds of Love)
5. Björk: Pagan Poetry (Vespertine)

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hauska lista tällaiselle naislaulajien kuuntelijalle. Omalla listallani ei näistä naisista olisi yksikään, niin hyviä kuin he ovatkin - Haslam tosin tuntematon.

Anonyymi kirjoitti...

Piti vielä sanomani, että tällainen omaelämäkerrallinen lähestymistapa on mielenkiinoinen ja varmaan erilaisempi kuin lista muuten. Jos laatisin naislaulajista tai heidän levyistään vastaavan, niin sinne todennäköisesti päätyisi Kate Bush.

panu kirjoitti...

Kate oli lähes päästä omalle listalleni.

Tommi kirjoitti...

Olen myöhäinen kommenttien kommentoija... mutta Haslamiin ja Renaissanceen kannattaa kyllä tutustua.

Tuima, tiesin, että sinä kuuntelet naisia. Tiedän myös, että Dolores olisi listallasi. Ehkä jopa ykkösenä.