Wake up it's a beautiful morning!

Ensimmäisen c-kasetini oli Joan Jett & The Blackheartsin "I Love Rock ’n Roll". Nimensä mukaisesti se oli rokkia. Ensimmäinen lp-levyni oli Tapani Kansan "Rokkivaari Hotanen". Sekin oli rokkia, joskin vain sanatasolla. Toisen levyni sain, kun isä toi pyyntöni mukaisesti Ruotsin-matkaltaan Whitesnaken "Saints & Sinnersin". Sergel Musikista ostettu lätty oli todellista rokkia. Taisin olla 13-vuotias. Onneksi en tuolloin nähnyt Coverdalen heiluttavan mikkitankoa jalkojensa välissä. Ja vaikka en fallista uhoamista tuolloin vielä nähnyt, rokin perusta sydämeeni oli laskettu. Kuten Coverdale lauloi: I ’m rough and ready... Ja minä oli, sillä minut oli herätetty

1980-luvun puoliväli oli heavyaikaa. Johonkin aikaan kaikki asiat olivat “heviä” siihen mittaan, että jotkut nimittevät minua Hevi-Tommiksi. Oikeastaan kyse ei suinkaan ollut heavysta. Kiss, Scorpions ja AC/DC eivät ole heavya, vaan rokkia. Sitä en tajunnut teininä, mutta mitä siitä. 80-luvun puolen välin jälkeen musiikkimakuni laveni: Dire Straits avasi ovet koko musiikkimaailman tulla tyköni. Ja sitähän alkoi tulla. Taas minut oli herätetty.

Heräämiseen tarvitsee musiikkia niin kuin nukahtamiseenkin. Minä ainakin pystyn nukahtamaan hyvin, vaikka Henry Rollins Band pauhaisi vihaista virttään kaiuttimista. Nyt kuitenkin johdattelen itseni kirjoittamaan heräämisestä. Kun maailma murjoo, kun piippaava puhelin on jo heitetty seinään, peili on vinompi kuin muisti ja ”hyväähuomenta” –ihmiset ärsyttävät, musiikki antaa toivoa. Se on ystävä, joka ei esitä vastaväitteitä – tai jos esittää, sen voi sammuttaa. Musiikki auttaa kestämään kaiken, mikä ihmisen pitää. Minun moninainen heräämisen top 5 –listani on tässä:

1. Blackfoot: Morning Dew (Vertical Smiles)
2. CMX: Fysiikka ei kestä (Aion)
3. Audioslave: Wide Awake (Revelations)
4. The Boo Radleys: Wake Up Boo! (Wake Up!)
5. Radiohead: Anyone Can Play Guitar (Pablo Honey)