Tähän väliin on hyvä kertoa eräs suloisen karvainen muisto 80-luvulta. Ystäväni Enzo (omaa sukua Allegro) Ferrari lähetti minulle kirjeen Amerikkaan, jossa olin vaihto-oppilaana. Ruutupaperille oli kirjoitettu lyijykynällä: "Lynott on kuollut." Kaukana kotoa itketti ja nauratti yhtäaikaa. Olimmehan Enzon kanssa humaltuneet Phil Lynottin ja Thin Lizzyn tahdissa.
On syytä myös tunnustaa muutama häpeällinen tosiasia 80-luvulta. Kyllä, omistin Culture Clubin levyn (levy tosin varastettiin jossain bileissä. Vain kannet jäivät minulle.) Tunnustan, Mielestäni Duran Duranin Girls on film oli TOSI hyvä musiikkivideo (en enää ole asiasta kovinkaan varma). Kaiken kaikkiaan oma muistinvarainen vaikutelma on, että 80-luvulla rock jäi jotenkin olkatoppausten, pastellivärien ja kumisevien rumpusaundien varjoon. Siksi teen tämän listan, kuin itsellenin todistaakseni, että muistikuvani on väärässä.
1. Phil Lynott: Dear Miss Lonely Hearts (Solo in Soho)
2. Simple Minds: Don't you forget about me (Breakfast club soundtrack)
3. Peter Gabriel: Big time (So)
4. Bruce Springsteen: My hometown (Born in the U.S.A.)
5. John Cougar Mellencamp: Rain on the Scarecrow (Scarecrow)
7 kommenttia:
Sullahan on vieläkin pätevä kasarilista. Mietiskelin omaani enkä ole varma, haluanko sitä julkistaa. Tosin tässäkin aiheessa on tehtävä valintoja. Jos heittäisi esiin hittejä, niin homma pysyisi säädyllisesti hanskassa mutta jos mainitsisi vain ne tärkeimmät, eniten vaikuttaneet, niin saisi jättää pois jotakin jopati hävettävää. Toisaalta, miksi hävetä omaa menneisyyttään? Olinhan 80-luvulla melkolailla eri ihminen kuin tänään... toivottavasti.
Muistaakseni Girls on Filmin videossa öljytyt naiset painivat, nyrkkeilevät tms. Ehkä jopa nänni vilahtaa videossa. Miksipä se ei siis teini-ikäisen pojan mielestä olisi ollut TOSI hyvä...
Nii-in. Osuit teinipojan olemuksen ytimeen.
:)
Olihan se filmi Anttilan kuvastoihin tottuneelle kova juttu, mutta sitä en muistanut, että siinä olisi ollut joku taustamusakin mukana...
Ja mitäänhän en tunnusta, mutta eikös se kirje sentään ollut paljon pidempi eli "Phil Lynott on kuollut."?
Tosin tuolloin ja vieläkin sekä Phil että Lynott yksinään toki identifioisivat tuon maailmankaikkeuden parhaan pändin perustajan.
Minä en pysty Phil Lynottin poismenoon tuomaan muuta muistikuvaa kuin jonkun ihmekaverin kävelevän koulun käytävillä synkeänä mustissa pari viikkoa... Kuulin vasta jälkeenpäin syyn. Hienoa omistautumista.
Voi olla, että se kirje oli monitasoisempi, kuin jälkeenpäin muistan. Mutta useampi silminnäkijä voi vahvistaa Tommin väitteen todeksi. Siitä on muistaakseni kirjallisuudessakin viitteitä.
Repesin kyllä aika totaalisesti tuota Tommin muistoa. Asiasta ei valitettavasti ole omia muistikuvia, enkä minä muutenkaan mitään tietenkään tunnustaisi, mutta saattaa olla, että tuohon aikaan kyllä musta oli valttia vaikkei olisi ollut edes synkeänä ja kyllähän silloin(kin) synkeänä olin suurimman osan valveillaoloaikaa.
Lähetä kommentti