Isä, raskaasti ja nöyrästi

Isänä oleminen ei ole helppoa. Eikä sitä kukaan ole väittänytkään. Tuon tuosta joutuu löytämään tai kehittämään vastauksen vaikeisiin kysymyksiin. Isä tietää kaiken eikä mitään. Tietenkin vastauksen antamisen vaikeuteen vaikuttaa ratkaisevasti kysyjän ikä. On helppo antaa kysyjää tyydyttävä vastaus siihen, miksi auto tankataan tai kalat voivat asua veden alla. Sen sijaan on hankalampi keksiä miellyttävä vastaus siihen, miksi maapallo on pyöreä tai miksi jääkaapistamme löytyvä juusto ei ole takapihallemme iskeytynyt pala kuukiveä.

Uriah Heepin ensimmäisellä albumilla Very ‘eavy, very ‘umble (1970) on laulu, jossa isä joutuu hankalien kysymysten eteen. ”Come Away Melinda” on hieno, kaunis ja koskettava isän ja tyttären välinen keskustelu, jossa sota ei ole yleistä historiaa, valtioiden ja ideologioiden välistä tappelua, vaan yksityistä, ihmisten henkilökohtaisen tragedian kirjoittamaa historiaa, jota ei kouluissa opeteta - tai ei ainakaan opetettu silloin joskus.

Muut tämän sunnuntain klassikot voi ampua alas täällä.

E was here!

Ryhdyn henkilökohtaiseen klassikkoon: tässä talossa tai ainakin minun korvissani Mark Oliver Everettin Kaliforniassa vuonna 1995 pystyttämällä Eelsillä on erityinen asema. Ensimmäisen kerran kuulin Eelsiä Hollannissa Pinkpop-festivaalissa vuonna 1997. Tuolloin mitään kummempaa merkkiä mieleeni ei jäänyt, mutta bändin esikoinen, Beautiful Freak (1996), tuli kuunneltua. Tutustumiseni Mr. E:n tekosiin on ollut takaperoista. Vasta omaelämäkerrallisuudesta voimansa repivä tupla-albumi Blinking Lights & Other Revelations (2005) iski läpi. Teemallinen kokonaisuus on ällistyttävä, puhutteleva ja hiljentävä, vaikka siinä mittavuutensa takia on myös joutokäyntiä. Siinä on useita kohokohtia, mutta kuten asiaan kuuluu, huippu on lopussa: ”Things the Grand Children Should Know” osoittaa, että yksinkertainen akustinen kitara on kaunista. Samoin kaunista on rehellinen herkkyys ja steel-kitara. Ja ja ja. Olen sanoituksen osuvuuden takia itkenyt laulua kuunnellessani useammin kuin kerran. Tunnelmallinen video kertoo Everettistä ja laulun tärkeydestä oleellisen. Sen lisäksi Mr. E:lle taitaa maistua myös sikari, sellainen vähän paksumpi.

Muita tämän sunnuntain klassikoita löydät täältä.

Syystä, että...

...vaimo ja pojat tulevat tänään kotiin.

Olkoon nimesi...

Toinen poikani sai viime sunnuntaina nimen. Kun hänet nyt on nimetty sosiaalisen järjestyksen jatkumoon, laadin hänelle topviitosen, jossa on eri näkökulmista sivallettuja ohjeita ja toteamuksia. En kenties ole paras neuvoja, mutta minäkin satun tässä järjestysessä olemaan paikalla, josta ohjeita on annettava ja tapoja tyrkytettävä. Päättäköön hän sitten joskus aikanaan, mikä nyt neuvoksi. Toki silloinkin saa isältä kysyä.

Eelsin koskettava ja naiivikin tilitys on varmasti ollut täällä listalla jo ainakin kahdesti, mutta ei voi mitään, nyt se on pakko heittää ykköseksi taas. Laulu on verkkaisuudestaan ja flegmaattisuudessaan niin elokuvallinen, että näen kertojan kävelemässä ulkona koiran kanssa katselemassa jalkakäytävän halkeamia. Myös Niilon hempeä luritus on ollut täällä joskus esillä, mutta niin se on, kuten Nipa laulaa, että vain hetken kestää lapsuus, jonka jälkeen pääsemmekin ajanjaksoon, johon Pomon laulu viittaa. Greetings from Asbury Park, N.J. lienee yksi parhaista esikoislevyistä ikinä. (Niitäkin voisi listata, mutta mitään en lupaa, koska turhan monta listaa on jäänyt tekemättä.) Audioslaven laulu kertoo nimessään, mistä on kyse. Tässä sen voisi vääntää vaikka puheeksi pojalta isälle, jollainen se eräällä tavalla onkin. ”My creator, show me how to live”. The Killersin laulu on sekä traaginen että humoristinen isän ja pojan välinen keskustelu naisista, elämästä ja siitä, miksi elämä on pisteessä, jossa sattuu olemaan. “And sometimes people get tired, and I woke up a little too late to lie.”

1.Eels: Things the Grandchildren Should Know (Blinking Lights and Other Revelations, 2005)
2.Neil Young: I am a Child (Decade, 1977, alunperin Buffalo Springfield: The Last Time Around, 1968)
3.Bruce Springsteen: Growin’ Up (Greetings from Asbury Park, N.J., 1973)
4.Audioslave: Show Me How to Live (Audioslave, 2002)
5.The Killers: Daddy’s Eyes (Sawdust, 2007)

Neuvoja pojalle Spotifyssa.

Ihme

Syntymä on ihmeellinen asia, jonka ihmeellisyyden toteaminen on klisee. Mutta silti se on ihmeellisin asia. Eino Leinon päivänä olin kokemassa tuota ihmettä toistamiseen. Poikani huusi tullessaan kuin hän olisi vastustellut. Niin meillä tuossa vaiheessa taitaa olla tapana. Ensin olemme hiljaa muutamia kuukausia ja sitten, kun saamme mahdollisuuden, kun näemme valon, me huudamme kuin huuto olisi viimeisemme. Emmekä voi tietää, vaikka niin olisi. Joku merkki on jätettävä maailmaan, tai miksi tätä paikkaa sitten kutsutaankaan.

Toisen poikani syntymä synnytti ihmettä seuranneen päivän hetkinä mieleni kovalevyyn katkelmia sävelmistä, joissa ei taideta kovinkaan usein syntyä, mutta samalla portilla kyllä ollaan. Yhdessä yritetään sisään portin saranapuolelta. Nyt syntyneelle (kuten esikoispojallenikin) haluaisin antaa mahdollisuuden olla vapaa kaavoista ja tavoista, jos ne hänestä tuntuvat hölmöiltä. Toivon rohkeutta olla tekemättä tavanomaisimpia ratkaisuja, jos joku muu tuntuu paremmalta tavalta toimia. Sydäntä opetan kuuntelemaan, mutta en välttämättä toimimaan kuuleman mukaan. Sydän on lihas, joka on kiusallisen usein väärässä.

Ensimmäisiä sävelmiä, joka tulvahti jostain mieleeni, oli Eddie Vedderin ällistyttävän hieno, turhuudesta vapaan elämänfilosofian anthem, joka on Sean Pennin ohjaamasta erinomaisesta elokuvasta Into the Wild (2007). Muista sävelmistä en kerro mitään muuta kuin sen, että ne kaikki nousivat tajuntani pintaan perin yksilöllisistä, pienistä ihmeellisistä hetkistä, jotka seurasivat yhtä suurempaa ihmettä.

1.Eddie Vedder: Society (Into the Wild, 2007)
2.Buffalo Springfield: I am a Child (Last Time Around, 1968)
3.Popol Vuh: For Eternity (Popol Vuh, 1972)
4.Coldplay: Square One (X&Y, 2005)
5.Jacob Dylan: Something Good This Way Comes (Seeing Things, 2008)

Daddy cool?

Daddy cool, daddy cool, oli ensimmäinen itse ostamani levy. Ostin sen suomennoksena, joten hyllyyni ilmestyi Tapani ”Mojo” Kansa, joka oli Rokkivaari Hotanen. Asian voi häpeämättä mainita nyt, kun on isänpäivä – siis jos aasinsillat sallitaan. Mutta nyt menen sillan toiselle puolelle.

Tulin juuri poikani vierestä. Hänen oli vaikea saada unta. Luimme kirjoja ja kerroin tarinoita, mutta silmät olivat sitkeästi auki. Hän oli levollinen ulkoisesti, mutta sisäisesti levoton. Kun hän vihdoin antoi unelle periksi, päätin vielä tulla kirjoittamaan tämän päivän nimiin isyyteen tai isään liittyvän topvitosen.

Cat Stevensin koskettava isän ja pojan dialogi on ykkönen. Eelsin biisi tuppaa listalle jo toistamiseen. Tilitykseen luikahtaa isämuisto niin yllättävänä ja lämpimänä, että ensimmäisellä kerralla itku ei ollut kaukana. Uriah Heepin debyyttialbumin isän ja pienen tyttären keskustelu sodan mielettömyydestä on vavisuttava. (Dialogit eivät useinkaan onnistu, mutta nyt niitä on listallani mukana jo kaksi!)

Nick Cavellakin on jotakin sanottavaa isistä, joskin hänen tarinoivat biisinsä piirtävät aiheeseensa aina hienon tumman/mustan laidan, joka on toisinaan ristin muotoinen. Tätä biisiä en vain voinut jättää listalta pois. Sen verran kovaa ärjyntää… Alarm onkin sitten toista maata, ehkä sitä voisi sanoa vaikka sukupolvien välisen konsensuksen biisiksi. Ilmankos se onkin sävyltään ja poljennoltaan positiivinen, vaikka sanat tulevaisuususkovaisinakin toista kertovat.

1. Cat Stevens: Father and Son (Tea for the Tillerman, 1970)

”I was once like you are now
and I know that it’s not easy
to be calm when you’ve found
something going on.”

2. Eels: Things the Grandchildren Should Know (Blinking Lights and Other Revelations, 2005)

”I feel like he’s here with me now
even though he’s dead.”

3. Uriah Heep: Come Away Melinda (Very ‘Eavy, Very ‘Umble, 1970)

”Come away Melinda
come in and close the door
the answer lies in yesterday
before they had the war.”

4. Nick Cave & the Bad Seeds: Papa Won’t Leave You Henry (Henry’s Dream, 1992)

”Well, the road is long
and the road is hard
and many fall by the side
but Papa won’t leave you Henry
so there ain’t no need to cry.”

5. The Alarm: Father to Son (Strength, 1985)

”Stop fighting the system ‘cause the system won’t break
get your hair cut boy and learn from my mistakes.”


Video: Cat Stevens, Father and Son