Älä usko sanaakaan

Elokuun alkupuolella ajoin sunnuntai-iltapäivänä kotiin rautakaupasta. Melkein paikallinen radioasema, joka tapaa soittaa klassista renkutusta ja pidempääkin vetävää venyttelyä, osui minussa johonkin: Thin Lizzyn ”Don’t Believe a Word” (Johnny the Fox, 1976) kertoi odottamattoman tarkasti, missä laulun olin ensimmäisen kerran kuullut.

En kyennyt päättämään tarkkaa päivämäärää tai kellonaikaa, milloin laulun kuulin, mutta aistimukset ja laajat kehykset tulvahtivat mieleeni häkellyttävän selvästi. Huvilakadulla se oli. Niin sen täytyi olla, niin se oli. Yläkerrassa, tupakansavun marinoiman kirjahyllyn vierestä rappusten yläpäästä astuttiin huoneeseen. Eikä tämä kesähetki edes liittynyt rakkauteen – ei ainakaan omaan. Mutta tunnekokemus oli äkillisyydessään ja odottamattomuudessaan kouraisebva, lähes itkettävä. Hetken mietin, ajanko auton tienposkeen. En antanut periksi.

Kotiin päästyäni hyökkäsin levyhyllylle – ei hitto, ei, ei löydy kuin Gary Mooren versio (Back on the Streets, 1978), joka on Thin Lizzyn komeasta riffittelystä kuohittu slovari. (Olisi voinut hyvän ystävänsä Phil Lynottin sävellyksen saanut pitää rokkina. Ja Phil olisi saanut laulaa,)

Hetken tärkeys on tänään helposti selitettävissä - vaikkapa niin, että tätä blogia tuskin olisi ilman tuota taianomaista laihan lissun hetkeä.



Muut hienot kesäteemat kuulet täältä.

Nuoruuden sankari

Blogikollegani Panu nosti viikko sitten pöydälle juuri edesmenneen Gary Mooren. Valinta lauluksi oli onnistunut. Olen kuitenkin pakotettu palaamaan asiaan.

Viikolla katsoin, mitä Gary Mooren levyjä hyllyssäni on: seitsemän vinyyliä oli yllättävä tulos. Yllätys hälveni levyjä lähemmin tarkastellessani, sillä Gary Moore on yksi ensimmäisistä ja ehkä jopa ensimmäinen artisti, joka on todella merkinnyt minulle jotakin. Ensimmäiseen Ruisrockiinkin lähdin kesällä 1986 Mooren vuoksi. Muistan hyvin, kuinka olin Lohjalla vuokramökissä vanhempieni kanssa ja lähdin sieltä bussilla kohti Turkua, jossa blogikollegan kanssa suuntasimme Ruissaloon.

Minä en ole juurikaan piitannut Mooren blues-kaudesta. Minulle hän on rokkari, vaikka hänen tekemisissään blues vahvana soikin. Niin on myös tämän kertaisessa klassikkovalinnassani “I Can’t Wait Until Tomorrow”, joka vahvistaa sen, että rokkarista on kysymys, vaikka kuinka balladiluonteista laulua virittelisi. Kitarasankari laulaakin itse, joskin John Slomanin avustamana.

Laulu on Mooren neljänneltä sooloalbumilta Corridors of Power (1982), joka sijoittuu hänen uransa hienoimpaan kauteen. Seuraajina tulivat albumit Victims of the Future (1983), livetupla We Want Moore (1984), Run for Cover (1985), jossa on mukana vielä viimeisinä hetkinään myös Phil Lynott, sekä Wild Frontier (1987). (Sillä olevasta hitistä “Over the Hills and Far Away” Nightwish on tehnyt oman kaamean versionsa. Se on epäonnistunut, koska se ei ole muunnos vaan toisinto. Jopa kitara soolo on prikulleen samanlainen kuin alkuperäisessä. Tosin miksi muuttaa hyvää sooloa. Tosi miksi tehdä… ok, antaa olla.)

Antaa mennä... yhdeksän minuuttia. Nauttikaa (jos voitte).



Muut kuolleet klassikot makaavat täällä.

Blueskaava

Ennen kuin ehdin lukea uutisen verkkolehdestä oli hyvä ystäväni jo ehtinyt kirjoittaa minulle sähköpostin Gary Mooren kuolemasta. Sattumoisin samainen kaveri lähetti minulle aikoinaan suruviestin Phil Lynottin kuolemasta. Kirje oli pieni ruutupaperin pala, jossa luki koruttomasti: "Lynott on kuollut".

Gary Moore on minulle ollut aina sidoksissa Thin Lizzyyn. Alunperin Black Rose -albumia kuunnellessa havaitsin, että Brian Robertson oli vaihtunut Gary Mooreen. Sen takia myöhemmin levykaupassa havaitsin, että Gary oli myös tehnyt soololevyjä. Ostin Back on the Streets:in, joka tuolloin oli melko uusi. Muistaakseni yksi kesä meni hyvin tuota levyä huudattaessa. Eikä vähiten siksi, että Lynott lauloi parilla biisillä. Parasta kuitenkin oli mehevä kitarointi. En ole koskaan ollut mikään mieletön bluesdiggari, joten minulle Gary oli aina ja tulee varmaankin aina olemaan rockmiehiä.

Kuten ystäväni sähköpostissaan totesi: "Kevyet mullat"

Don't believe a word on Lynottin kirjoittama biisi. Tässä Mooren levyltä versio, joka on Thin Lizzyn versiota bluesahtavampi.