Oskar Merikannon säveltämä “Soi vienosti murheeni soitto” on kaihoisa sävelmä, kuinkas tuolla nimellä muuten voisi ollakaan. Laulu on kaunis kuin kesäaamun leppeä, kevyesti sumuinen merimaisema, mutta laulettuna se ei minua kanna. Sen sijaan Piirpauken instrumentaaliversiona se on silkkaa taitavuutta. Tarkemmin sanottuna taitavuus on kitaristi Juha Björnisen aivojen ja sormien välissä. Jos kitara saa miehen kyyneliin, niin tämä on se kitara. Laulu löytyy Piirpauken kolmannelta studioalbumilta Yö Kyöpelinvuorella (1979).
Muita (monista syistä) itkuun kehottavia sunnuntaiklassikoita voi tirauttaa tahi porata täällä.
sunnuntai 20. maaliskuuta 2011
Ja se soi ja se soi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
7 kommenttia:
Tämä on oma ehdoton suosikkini Piirpauken tuotannosta. Kiitos.
Hienosti taipuu Merikannon kansanmusiikkihenkinen viisu kitaralle ja rockbändille. Komea valinta.
Ihme kyllä, pidin tästä. Oho.
Jo vain tämä on paras versio tästä upeasta kappaleesta. Piirpauke osaa, ja vielä paljon muutakin ;)
K i i t o s !
Piirpauke oli/on yks lempibändeistäni eräältä vuosikymmeneltä. Yksi vinyyli löytyy.
No, ei ehkä aivan minun mieleeni.
Ei sanoja, vain syvää ihailua säveltäjää, sovittajaa ja soittajia kohtaan.
Lähetä kommentti