Ja se soi ja se soi.

Oskar Merikannon säveltämä “Soi vienosti murheeni soitto” on kaihoisa sävelmä, kuinkas tuolla nimellä muuten voisi ollakaan. Laulu on kaunis kuin kesäaamun leppeä, kevyesti sumuinen merimaisema, mutta laulettuna se ei minua kanna. Sen sijaan Piirpauken instrumentaaliversiona se on silkkaa taitavuutta. Tarkemmin sanottuna taitavuus on kitaristi Juha Björnisen aivojen ja sormien välissä. Jos kitara saa miehen kyyneliin, niin tämä on se kitara. Laulu löytyy Piirpauken kolmannelta studioalbumilta Yö Kyöpelinvuorella (1979).



Muita (monista syistä) itkuun kehottavia sunnuntaiklassikoita voi tirauttaa tahi porata täällä.