Ehkä sormeni sähkömagneettisia kenttiä häiritsevät nesteet sattuivat huljahtamaan sopivasti. Ne kuljettivat bittivirtaa juuri tuohon suuntaan. Tai voihan olla, että mukana oli korkeampia voimia. Ei! Ateistina en voi tätä hyväksyä! Mutta toisaalta jossakin kylmissä arktisissa vesissä valas on saattanut läpsyttää evällään vettä sopivasti ja minun sormeni läski pysähtyi aakkosissa Y:n kohdalle sen vuoksi.
Sormeni siis värisee Y:n kohdalla. Istun työpaikalla ja koetan valita sopivaa kuunneltavaa työpäivän kevennykseksi. Ja koska nykytekniikka ei hallitse kirjastotätien (ja -setien) aakkostustaitoja, ainoa Y-kirjaimen alla arkistoitu bändi puhelimessani on Yes. Ja siinä samassa tajusin, että olen siirtänyt puhelimeeni kokonaisuudessaan Yes:in Yessongs livealbumin. Nyt otan vastuun hartioilleni: kuuntelin koko albumin läpi töissä. Ja siksi en voi olla jakamatta iloa kanssanne. Joudun valitettavasti tekemään sen vartin kerrallaan, joka on progresiivisessa rockissa vain perhosen siiven heilaus. Tässä ensimmäinen siivenisku: Yours is no Disgrace.
Ja heille, jotka luulevat vielä, että proge on huumorintajuttomien tosikoiden soittamaa musiikkia, suosittelen Rick Wakemanin (joka soittaa näissä molemissa musiikillisissa hetkosissa kosketinsoittimia) Grumpy old Rockstar -äänikirjaa.
Ja tässä toinen siivenisku: Starship Trooper
Muita sunnuntaisia siiveniskuja löytyy täältä.
6 kommenttia:
Laskiaissunnuntaina on laskeminen. Siksi kommentoin näitä tuonnempana, vaikka voisin kuuntelemattakin sanoa, että onpas komeata. Yes! Ja kyllä, progea kansalle. Olen erityisen iloinen siitä, että persuille tämä lienee turhuuksien turhuutta.
Persuille tämä tosiaankin lienee turhuuksien turhuutta.
Kuuntelin kokonaan ensimmäisen siiveniskun ja kylläbändi yllätti kyllä minut. Myönteisesti. Kyllä ovat taitavia.
No saat anteeksi, kun olet siellä kaukana. Melkein hyydytti, oli jättää kesken ensimmäisen maratonin jälkeen, mutta annoin mennä sitten samalla keskittymisellä. Pidin kyllä sitten Starship Trooperista enemmän ja kestin siinä paremmin Jon Andersonin äänenkin. Ei siis huono, ei ja onhan tuo Starship Trooperin kitarasoolo aikamoisen hieno. Mutta nyt tarvitsen kyllä sunnuntain aamukahvin.
Ai niin, tuli mieleen, että vaikka en ole koskaan piitannut Yesistä enkä pieniä poikkeuksia lukuunottamatta progestakaan ylipäänsä, niin silti Jon Anderson ja Yes-soundi on iskostunut mieleen. Näitä taidettiin ihan oikeasti joskus soittaa radiossa tai sitten olen joutunut kuuntelemaa tätä kotibileissä...
Huumori ja proge? En osta.
Yes oli aikoinaan minulle sellainen suuri, mystinen yhtye joka esitti hienoa musiikkia josta oli vaikeaa saada kiinni. Jengissä oli "hienoa" digata Yesia vaikka siitä mitään ymmärtänytkään. Vasta myöhemmin olen löytänyt yhtyeen musikaallisen hienouden.
Komeeta virtaustahan tämä! Yes on aina ollut jeees, oikeastaan enemmän kuin vain jeees. Loistavaa klassikointia.
Komeata kyllä, niinkuin blogin toisessa päivän postauksessa kommentoin. Mutta YES menee minulla kyllä liian progeksi tänäpäivänä. Tykkään kyllä musiikista joka vaatii kuulijaltaan paljonkin eikä ole ns. helppoa. Proge vain jättää minut nykyään aika kylmäksi, tunnetasolla en saa siihen otetta ja sitä ilman ei oikein toimi mikään (elämässä).
Mutta komeaa osaamistahan tämä on, en voi sitä kieltää enkä haluakaan.
Lähetä kommentti