Huomasin perjantaina, että Owsley Stanley, legendaarinen LSD:n keittäjä, kuoli viime viikon sunnuntaina. Mikäpä sen parempi syy viettää psykedeelistä perjantaita. Olisin voinut valita muistotilaisuuden musiikin Owsleyn asiakkaiden tuotannosta (esim. Grateful Dead, Jefferson airplane tai Jimi Hendrix). Mutta sattuma puuttui taas peliin. Puhelimestani löytyi sopivasti Kingston Wall:in ensimmäinen albumi, joka oli kekseliäästi nimetty Ykköseksi ( I ).
Joskus vuonna pilleri ja pulveri oli pieni psykedeelisen musiikin buumi ennen kuin grunge tuli ja jyräsi. Suomessa tuolloin ainakin Don Huonot ja jossain määrin Egotrippi puuhailivat suomenkielisen psykedelian parissa. Kingston Wall teki taasen samaa englanniksi laulettuna. Jälleen kerran kuunnellessani Kingstonin levyä tajusin miten hieno bändi on kyseessä. Bändin groove ja saundi on jonkin verran raskaampaa ja mollivoittoisempaa, kuin Californialaisten mestareiden. Pete Wallin, joka teki itsemurhan 1995, kitarointi on hienon ilmavaa vaivattoman tuntuista. Sami Kuoppamäen (suomen paras rock-rumpali) ja Jukka Jyllin rytmityöskentely on aivan uskomatonta, mikä luo tukevan pohjan Peten kuvioille. I:stä kuunneltuani mietin jälleen kerran, että tämä levy on yksi suomalaisen rockin ehdottomia helmiä.
Tämä käsittämättömän hieno bändi jäi kuitenkin kulttibändiksi. Itsekin lämpesin hitaasti Kingston Wallin musiikkiin. Muista, että nähtyäni heidät livenä (olikohan se Ankkarockissa) en ollut mitenkään ekstaattisessa tilassa, mutta myöhemmin saatuani yllämainitun levyn kouraani, ymmärsin, että olin kuullut jotakin hienoa. Korjataan tämä nuoruuden virhe tässä ja nyt: tarjoilen teille sunnuntain kunniaksi Mushrooms II: On my Own -nimisen laulun kahdeksanosaisesta Mushrooms-sekoilusta.
Keveitä trippejä Owsley!
Muut sunnuntain itselääkinnälliset tuotteet löytyy täältä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
6 kommenttia:
Hieno, taitava bändi ja aiheeseen (lsd) mitä sopivin. On myös hauskaa, että satuimme molemmat lataamaan tänne suomalaista progehäröilyä. Tosin sekoilussa tämä vie minun valinnastani voiton 6-0.
Joo, tuli luettua Mr LSD:n kuolemasta, tämä on oiva rispekti.
Taitavaahan tämä, oikeasti. Ei mun musiikkia mutta tuo kitaravyörytys oli kyllä hieno.
En olisi tiennyt suomalaiseksi bändiksi nimen tai musiikin perusteella.
Minultakin tämä kotimaan lahja progelle on mennyt ohi. Komppaan Tuimaa: komeaa kitarointia.
Kotimaista??! Oooh, olen mykistynyt, tää vois olla just mun kauraa nykyään, kun sokeri ei maistu.
Lähetä kommentti