musiikkiarkeologiaa

Serendipity on hieno englannin kielinen sana. En nyt keksi onko suomen kielessä yhtä hyvää sanaa kuvaamaa sitä. Kääntyköön vaikka onnelliseksi vahingoksi. Tälläinen onnekas eksyminen tapahtui, kun kuuntelin amerikkalaisen standup-koomikon, Marc Maronin, podcastiä (olipas tässä lauseessa monta suomen kielistä sanaa). Tässä digitaalisen maailman radio-ohjelmassa Marc haastattelee eninmäkseen koomikoita, mutta joukkoon mahtuu myös muusikoita. Siellä törmäsin Dave Alviniin. Olen nimen joskus kuullut, mutten tiennyt mitään hänestä entuudestaan. Kuunnellessani Alvinin elämäntarinaa kiinnostuin ja kaivelin Spotify:stä Alvinin ja The Blastersin musiikkia. The Blastersin Marie Marie -biisin olin joskus kuullut, mutta koska 80-luvun alussa olin punkkari ja silloin ei voinut kuunnella mitään mikä haiskahti Teddy-meiningiltä, on se mennyt ohi korvien paljoakaan jälkiä jättämättä. Olin luultavasti kuullut Shakin' Stevensin version tuosta laulusta. Sillä se on itseasiassa tunnetumpi kuin alkuperäinen. Nyt voin vahingoniloisena antaa hyvän kiertää.



Muita onnellisia sattumia voi tapailla täällä.

Vieraana omassa maassa

Tämän laulun motivoi Panun laulun tapaan työ. Ja jos Panu oli viime viikon valinnassaan vieraana vieraassa maassa, niin minä olen tällä viikolla vieraana omassa maassa. CMX:n ”Pohjoista leveyttä” on väitöskirjani “Vieraana omassa maassa” – Suomalaiset road-elokuvat vapauden ja vastustuksen kertomuksina 1950-luvun lopusta 2000-luvulle temaattinen kehys. Kolmen viikon kuluttua pitäisi väitellä.



Muita asioiden päättämiseen liittyviä lauluja löytyy täältä.

Työmiehen lauantai

Olen tainnut aikasemminkin mainita, että työantajani mielestä yhtenä lauantaina kuussa on hyvä tehdä töitä. Nämä lauantait ovat tylsiä. Selvästi kenelläkään ei ole motivaatiota tehdä töitä. Suurin osa tulee paikalle, koska on pakko. Frank Zappa sai minut eilen viihtymään töissä ihan kohtuullisesti. Sen takia Zappaa kannattaa soittaa sunnuntainakin.



Muita työmiesten parhaita löytyy täältä.

Vieras vieraalla maalla

Jatkan viime sunnutain teemaa; kotimatkaa odotellessa. Pyöräilin viime sunnuntaina lahden reunaa, johon Shenzhen rajoittuu etelässä. Lahden rantaa on jätetty puistovyöhyke johon kuuluu myös mangrovemetsän rippeet. Sinne oli päättänyt pyöräillä, koska oli harvinaisen kirkas ilma. Auriko paistoi täydeltä terältä ja minä valuin hikeä. Siinä pyöräilessäni ja ulkoilevia kiinalaisia väistellessä kuuntelin musiikkia 70-luvun soittolistalta, jonka olen Spotifyhin kokoillut. Kun huomasin kuuntelevani Leon Russelin Stranger in a strange land -biisiä, hymyilin. Laulu kertoi minusta juuri sillä hetkellä. Olen muukalainen oudossa maassa. Leon tuskin lauloi minusta, mutta se ei haittaa. Onhan minulla enää pari viikkoa jäljellä ennen kotimatkaa.



Muita outoja sunnuntain muukalaisia voi kuulla täältä.

Henkistä eksymistä

Yön pimeinä hetkinä herätessä pienetkin asiat muuttuvat valtaviksi vuoriksi. Vuoren ylittäminen unenpöppöröisenä tuntuu mahdottomalta. Kuitenkin aivot eivät luovuta vaan sitä huomaa olevansa täysin hereillä ja pohtivansa tätä ongelmaa, josta ei ole poispääsyä. Lopulta uni armahtaa ja aamulla saa herätä väsyneenä todetakseen, että kyllä kaikki järjestyy. Asioilla on tapana järjestyä.
Viime aikoina Blind Faithin loistava Can't find my way home on tuntunut mukavalta kuunneltavalta. Se kuullostaa mukavalta näin sunnuntai-aamunakin. Ulkona on harvinaisen kirkas päivä. Taidan lähteä pyöräilemään, kotimatkaa odotellessa.

Studioversio:



Liveversio, jossa varsinkin Ginger Baker näyttää miksi hän yksi maailman parhaista rumpaleista:



Muita sunnuntain henkisiä tienviittooja voi etsiä täältä.

Narreja ja pelureita

Tapio Suomisen ensimmäisen pitkän elokuvan pääosassa oli hänen veljensä Markku Suominen. Narrien illat (1970) kuvaa lempeästi satirisoiden Markku Salmisen ja hänen Finlandia-orkesterinsa sekoilevaa arkea ja matkustelua keikkapaikalta toiselle. Elokuvasta ei tässä sen enempää. Halukkaat voivat lukea siitä kirjoittamani esittelyn täältä. No, jos kuitenkin sen verran, että elokuvassa on hienoja lauluja - kuinkas muuten. Yksi niistä on Suomisen säveltämä ja Nacke Johanssonin sovittama "Peluri". Narrien illoista julkaistiin myös komea soundtrack.



Muita narrimaisuuksia koet tätä kautta.

Avohoito-blues

Perjantaiaamuna iski eksistentiaalinen kriisi. Onneksi vain lievä. Tarpeeksi vahva kuitenkin, että olin töissä huonolla tuulella. Onneksi kriisiin löytyi Suomen Musiikkiterapialiiton suosittama ratkaisu: blues. Tähän lääkkeeseen päädyin kahdesta syystä:
1. Eräs tuttavani oli edellisenä päivänä kuunnellut Spotify:sta BLUUS soittolistaani ja kommentoinut puuttuvasta bändistä. Joten perjantai olisi sopiva päivä korjata virhe.
2. Olin pari päivää aiemmin muistanut vanhan totuuden, että surullinen musiikki piristää. Blues on varmaan syntynyt lohduttamaan, ei masentamaan lisää.

Niinpä rohkeasti aloitin terapiasessioni: kuulokkeet korville ja Spotify puhisemaan. Kuuntelin koko päivän pelkkää bluesia. Illan tullen kun Muddy Waters nykäisi ensimmäiset "I'm a man!" karjaisut, olin täysillä mukana. Lääke tehosi nopeasti ja tehokkaasti ilman mainittavia sivuvaikutuksia, lievää jalan tahtipoljentoa lukuunottamatta.

Tähän lopuksi Blues cures Oyj: lääketehtaan mainos:

R. L. Burnsiden Rollin' & Tumblin' on oiva hoitokeino lievään masennukseen, aivokääpään ja aamu-unisuuteen. Taudin pitkittyessä on syytä kääntyä ammattimuusikon puoleen.



Muita Sunnuntaisärkylääkkeitä löytyy täältä.

Ja tästä löytyy lääkkeet pitkäaikaiseen hoitoon: