Sotilaallinen EI

Tänään piti laittamani tänne jotain muuta. Mutta kun vastaan tuli System of A Downin ”Soldier Side”, jonka olen kuullut viimeksi kenties vuosi sitten, valintani muuttui. Sodan mielettömyydestä kertova laulu ei ole koskaan turha. Sota ei ole kaunis kenties edes sille, joka saa painaa punaista nappia.

Dead man lying on the bottom of the grave
wondering when savior comes, is he gonna be saved…

Laulu löytyy Mezmerizen (toukokuu 2005) parina julkaistulta albumilta Hypnotize (marraskuu 2005). Kyseessä on levyn päätöstä. SOAD on aina yhteiskunnallisesti kantaaottava ja valtaa murentamaan pyrkivä, mutta Mezmerize/Hypnotize-levypari on niin komea barrikaadeille hyppy, että kokonaisten albumien mittaisena moiseen ei ola historiassa useinkaan kyetty.

”Soldier Siden” viitepiste on selvä, vaikka sanat ovatkin paikoin monitulkintaiset. Viittauksen tarkkuus tekee laulusta myös klassikon, vaikka ajallinen etäisyys onkin kevyenlainen. Uskoisin, että lentokoneiden torneihin lentämisen seurausten politiikasta kertovista biiseistä useampi saa vielä klassikkostatuksen – ihan Yhdysvaltain ulkopuolellakin. Mutta tässä SOADin laulussa jos missä olemme ammottavuuden edessä, kun emme pysty ymmärtämään, miksi olemme siellä, missä olemme.

Muut sotilaallisuutta karsaasti katsovat klassikot löytyvät täältä.

Halloweenhelvetti

Viimeisen kymmenen, viidentoista vuoden aikana on Suomeen koetettu jääräpäisesti istuttaa Halloween-perinnettä. Minusta se on ällöttävää. Siinä yhdistyy kolme (tai neljä) asiaa, joista en välitä tai pidä: Markkinahumu, naamiaiset, kauhu (ja uskonto). Minusta on tylsää, että meille pitää tuoda tämäkin anglo-amerikkalaisen kulttuurin hedelmä. Olen Amerikassa viettänyt yhden Halloweenin ja totesin jo silloin, että se ei ole minua varten. Nyt aion karkoittaa demoneitani kauhistuttavalla top vitosella.

Miljoonasateen Olkinainen kertakaikkisen kauhistuttava laulu. Heikki Salo onnistuu luomaan karmaisevan tunnelman muutamalla hyvin valitulla sanalla. Tälläisestä taidosta voisi murhata...MUAHAHAHAH (ilkeää naurua). Ja varmasti Joan Crawford sellaisen päästäisi, jos takaisin maan päälle pelmahtaisi kuten tässä Blue Öyster Cultin laulussa, joka lienee tehty kieli tukevasti poskessa. Megadethin Symphony of Destruction on jotenkin kummalla tavalla hypnoottinen, kuten pahuuskin on. Genisis:ksen Knife on oikeasti pelottava. Se on sitä kahdesta syystä. Ensinnäkin kirkaisu biisin loppupuolella on pelottava ja toisekseen laulun tarina vallankumousta muiden henkiä uhraamalla edistävän pyrkyrin tarina on aivan liian kauhean todellinen. Viimeiseksi valitsin Nick Cave -suosikkini. The Mercy Seat kuvaa kauniisti pahuutta. Minusta siinä on ollut aina karmivaa, juuri se, että kuulija huomaa tuntevansa myötätuntoa täysin pahaan vankiin, joka on matkalla sähkötuoliin.

1. Miljoonasade: Olkinainen (Veitsen valossa, 1989)

2. Blue Öyster Cult: Joan Crawford (Fire of Unknown origin, 1981)

3. Megadeth: Symphony of Destruction (Countdown to extinction, 1992)

4. Genesis: Knife (Trespass, 1970)

5. Nick Cave and the bad Seeds: The Mercy Seat (Tender Prey, 1988)

Spotify:n kuulijat: Olkaa hyvät!

Halloweenin kunniaksi lahjoitan Spotify kutsun yhdelle sitä kaipaavalle ilman veren luovutusta.