Oliko Mari hullu?

Amerikkalainen muusikko Victoria Williams sairastui vuonna 1993 MS-tautiin. Hänellä ei ollut vakuutusta, mikä tuolla suuren veden toisella puolen tarkoittaa käytännössä sitä, että hoitoa ei ole saatavilla. Apuun riensi joukko muusikoita. He levyttivät Williamsin sävellyksiä albumille Sweet Relief: A Benefit for Victoria Williams. Tulot menivät Williamsille, mikä oli tietenkin mukavaa ja ystävällistä, mutta tätä yhtä tapausta merkittävämpää oli ammattimuusikoiden terveydenhuoltoasiossa auttavan Sweet Relief Fundin perustaminen. Sen kautta apua ovat sittemmin saaneet useat.

Victoria Williamsille omistetulla levyllä yksi esiintyjä oli Pearl Jam, joka esitti laulun ”Crazy Mary”. Se löytyy Williamsin vuonna 1994 julkaistulta levyltä Loose. Pearl Jam on esittänyt “Crazy Maryn” sittemmin lukuisilla keikoillaan. Yksi niistä oli New Yorkin Madison Square Gardenissa 8. heinäkuuta 2003. Tuolla keikalla taltioitu versio olkoon tämän sunnuntain klassikkoni.

Alla ääneen pääsee sekä Pearl Jam että Williams. Omistajan esityksessä on vetoavaa, lapsekkaan oloista haurautta. Pearl Jamin version onnistuu kuitenkin koskettamaan todellisemmin. Asiaa auttaa Vedderin komea, sanoisinko sielukas, tulkinta sekä Boom Gasparin kosketin- ja Mike McCreadyn ja Stone Gossardin kitarasoolot. Väittäisin, että klassikkokin laulusta on tullut vasta Pearl Jamin ahkeran toiston myötä.

Varmuuden vuoksi vielä totean, että Pearl Jamin suhteen minä lienen syyntakeeton.





Muita syyntakeettomia klassikoita on täällä.

Sotilaallinen EI

Tänään piti laittamani tänne jotain muuta. Mutta kun vastaan tuli System of A Downin ”Soldier Side”, jonka olen kuullut viimeksi kenties vuosi sitten, valintani muuttui. Sodan mielettömyydestä kertova laulu ei ole koskaan turha. Sota ei ole kaunis kenties edes sille, joka saa painaa punaista nappia.

Dead man lying on the bottom of the grave
wondering when savior comes, is he gonna be saved…

Laulu löytyy Mezmerizen (toukokuu 2005) parina julkaistulta albumilta Hypnotize (marraskuu 2005). Kyseessä on levyn päätöstä. SOAD on aina yhteiskunnallisesti kantaaottava ja valtaa murentamaan pyrkivä, mutta Mezmerize/Hypnotize-levypari on niin komea barrikaadeille hyppy, että kokonaisten albumien mittaisena moiseen ei ola historiassa useinkaan kyetty.

”Soldier Siden” viitepiste on selvä, vaikka sanat ovatkin paikoin monitulkintaiset. Viittauksen tarkkuus tekee laulusta myös klassikon, vaikka ajallinen etäisyys onkin kevyenlainen. Uskoisin, että lentokoneiden torneihin lentämisen seurausten politiikasta kertovista biiseistä useampi saa vielä klassikkostatuksen – ihan Yhdysvaltain ulkopuolellakin. Mutta tässä SOADin laulussa jos missä olemme ammottavuuden edessä, kun emme pysty ymmärtämään, miksi olemme siellä, missä olemme.

Muut sotilaallisuutta karsaasti katsovat klassikot löytyvät täältä.

Ymmärrän

Jonkin aika sitten valikoin sunnuntaiklassikoksi The Flaming lips:in hienon laulun Do you realize?? Siinä kysytään: "Do You Realize - that everyone you know Someday will die -
And instead of saying all of your goodbyes - let them know" Se on minusta hieno tapa lohduttautua kuoleman ympäröimässä maailmassa. Kesällä minulle eräs tärkeä ihminen kuoli. Ajattelin, että voisin itseäni lohduttaa ja häntä kunnioittaa kirjaamalla aiheeseen sopivan top viitosen. Hän, Marian, oli "äitini" vaihto-oppilasvuotenani. Vietin vuoden keskellä Amerikkaa. Kokemus oli tietysti monella tavalla mullistava tuolloin 17-vuotiaalle nuorelle pojalle. Eikä vähiten siksi, että sain tutustua ystävällisiin, välittömiin ihmisiin. Suurimman vaikutuksen minuun teki amerikalaisen perheeni äiti.

En ole tavannut montaakaan yhtä viisasta ihmistä. Hänen viisautensa ei kummunnut kirjoista vaan kokemuksesta. Kun asuin perheessä oli Marian poikansa yksinhuoltaja ja niinä viikonloppuina, kun hänen poikansa oli isänsä luona sain kuulla tarinoita Marianin elämän varrelta. Jo silloin ymmärsin, että Marian oli joutunut kokemaan onnen lisäksi kovia. Niin kovia, että en, vieläkään, ymmärrä mistä hänen optimistisuutensa ja ymmärrys kumpusivat. Sain kuulla karmaisevia tarinoita epäonnistuneesta avioliitosta, hauskoja tarinoita sisällisotaa edeltäneestä Beirutista, rutiköyhästä opiskelijaelämästä keskilännessä ja monesta muusta nuorukaiselle ihmeellisestä asiasta. Muistan, että tunsin itseni onnekkaaksi saadessani jutella hänen kanssaan asioista, joista tuskin olisin vanhempieni kanssa pystybyt keskustelemaan.

Ensimmäinen muistojuhlan laulu on John Mellencampin County Fair. Se kuvaa minusta tarkasti keskilännessä asuvien ihmisten maailmaa. Se on tuntui nuoresta lukiolaisesta aika yksinkertaiselta ja pienöhkössä piirissä pyörivältä ja turvalliselta. Vasta myöhemmin oivalsin, että kaikki ihmiset joihin tutustuin tuon vuoden aikana saavat usein leiman "white trash" tai "trailer trash". Se on tietysti aika tyly ja ylimielinen leima, mutta myönnettävä on, että osa amerikkalaisista ovat autuaan tietämättömiä. Toisaalta näissä pienissä kylissä sai kuulla paljon maalaisjärjen ääntä.

Pearl Jamin Immortality on minusta sopiva laulu hautajaistunnelmiin. Se on sopivasti surumielinen. Ja muistuttaa, että kuolemattomuutta on ehkä turha haikailla.

Lauantai-iltoina usein kävimme American Legion:issa. Se on sotaveteraanijärjestön ylläpitämä paikka, jossa oli baari ja pieni kokoussali. Baarissa notkuu veteraaneja ja muita kylän ukkoja. Kokoussalin puolella on muuta ohjelmaa. Marian pelasi bingoa kylän naisten kanssa ja minä ja amerikanveljeni notkuimme biljardipöydän äärellä. Syötimme muutamat kolikomme jukeboxiin ja haimme baarista colat. Kodikkaita, koruttomia lauantai-iltoja. Jos Tom Waitsin Come on up to the house olisi soinut jukeboxista olisin tiennyt olevani jossakin ankeassa elokuvassa. Siitä huolimatta siinä on samaa elämän kolhujen tuomaa tyyneyttä, jota Marianissa oli.

Kun on Ymmärretty, että kaikki kuolevat jonakin päivänä on syytä vetää syvään henkeä ja olla onnellisia siitä, että on saanut tuntea hienoja ihmisiä.

1. John Mellencamp: County Fair (Life, death, Love and Freedom, 2008)

2. Pearl Jam: Immortality (Vitalogy, 1994)

3. Tom Waits: Come on up to the House (Mule variations, 1999)

4. The Flaming Lips: Do you Realize?? (Yoshimi Battles the Pink Robots, 2002)

5. The Cinematic Orchestra: Breath (LIVE at the Royal Albert Hall, 2008)

Ja sama Spotify:ssä:

Marian