Daddy cool?

Daddy cool, daddy cool, oli ensimmäinen itse ostamani levy. Ostin sen suomennoksena, joten hyllyyni ilmestyi Tapani ”Mojo” Kansa, joka oli Rokkivaari Hotanen. Asian voi häpeämättä mainita nyt, kun on isänpäivä – siis jos aasinsillat sallitaan. Mutta nyt menen sillan toiselle puolelle.

Tulin juuri poikani vierestä. Hänen oli vaikea saada unta. Luimme kirjoja ja kerroin tarinoita, mutta silmät olivat sitkeästi auki. Hän oli levollinen ulkoisesti, mutta sisäisesti levoton. Kun hän vihdoin antoi unelle periksi, päätin vielä tulla kirjoittamaan tämän päivän nimiin isyyteen tai isään liittyvän topvitosen.

Cat Stevensin koskettava isän ja pojan dialogi on ykkönen. Eelsin biisi tuppaa listalle jo toistamiseen. Tilitykseen luikahtaa isämuisto niin yllättävänä ja lämpimänä, että ensimmäisellä kerralla itku ei ollut kaukana. Uriah Heepin debyyttialbumin isän ja pienen tyttären keskustelu sodan mielettömyydestä on vavisuttava. (Dialogit eivät useinkaan onnistu, mutta nyt niitä on listallani mukana jo kaksi!)

Nick Cavellakin on jotakin sanottavaa isistä, joskin hänen tarinoivat biisinsä piirtävät aiheeseensa aina hienon tumman/mustan laidan, joka on toisinaan ristin muotoinen. Tätä biisiä en vain voinut jättää listalta pois. Sen verran kovaa ärjyntää… Alarm onkin sitten toista maata, ehkä sitä voisi sanoa vaikka sukupolvien välisen konsensuksen biisiksi. Ilmankos se onkin sävyltään ja poljennoltaan positiivinen, vaikka sanat tulevaisuususkovaisinakin toista kertovat.

1. Cat Stevens: Father and Son (Tea for the Tillerman, 1970)

”I was once like you are now
and I know that it’s not easy
to be calm when you’ve found
something going on.”

2. Eels: Things the Grandchildren Should Know (Blinking Lights and Other Revelations, 2005)

”I feel like he’s here with me now
even though he’s dead.”

3. Uriah Heep: Come Away Melinda (Very ‘Eavy, Very ‘Umble, 1970)

”Come away Melinda
come in and close the door
the answer lies in yesterday
before they had the war.”

4. Nick Cave & the Bad Seeds: Papa Won’t Leave You Henry (Henry’s Dream, 1992)

”Well, the road is long
and the road is hard
and many fall by the side
but Papa won’t leave you Henry
so there ain’t no need to cry.”

5. The Alarm: Father to Son (Strength, 1985)

”Stop fighting the system ‘cause the system won’t break
get your hair cut boy and learn from my mistakes.”


Video: Cat Stevens, Father and Son

Kohti ääretöntä ja sen yli

Kävimme koko perheen voimalla kuuntelemassa Tampereen filharmonian Avaruusseikkailua. Oli hienoa kuunnella tieteiselokuvista tuttuja sävelmiä elävän orkesterin soittamana. Joukkoon oli myös hienosti ujutettu haastavampaa ja (lapsi)yleisölle oudompaa materiaalia. Muun muassa Györg Ligettin Atmosphères ja Kaija Saariahon Asteroidi 4179:toutatis soivat hienosti livenä. Etenkin Avaruusseikkailu 2001:ssä soinut Atmosphères oli vaikuttava teos. Kotiin kävellessä vaimo ehdotti avaruusaiheista top 5. Ajatus oli mielestäni mainio, joten tuumasta toimeen.

David Bowie on tehnyt aika monta avaruutta sivuavaa laulua, mutta minulle Space oddity on ylitse muiden. Siinä on hieno herkkä tunnelma, jollakin kummallisella tavalla laulussa kuuluu avaruuden loputon melankolinen tyhjyys.

Blues Öyster Cultilla on myös useita scifihenkisiä viisuja. Valitsin niistä ehkä monimielsimmän laulun. Veteran of thousand psychic wars on aika kolkko kuvaus henkisesti loppuunajetusta ihmisrauniosta. Olen joskus tulkinnut sen tapahtuvaksi jossakin kaukaisessa galaksissa kauan sitten, siksi se on listalla. Sen on sanoittanut sitä patsi Michael Moorcock, joka on kirjoittanut kasapäin avaruusoopperaa.

Scifillä jatketaan: Yesin Starship trooper lienee saanut ainakin nimensä Heinleinin romaanin mukaan, jossa maapallo valloittaa muita planeettoja tuhoten inhottavia ötököitä sääliä tuntematta. Olen aina pitänyt kirjan monimielisestä allegoriasta ja Yes:in biisissä on hienoa mahtipontisuutta, joka sopii avaruuden valloittamisen henkeen.

Pink Floydin Astronomy Dominessa ollaan, no, ainakin tukevasti pihalla.

Viimeisessä biisissä ollaan jo lähempänä maata. Se alkaa Apollo raketin lähtölaskennalla. Armstrong, Aldrin, Collins on The Byrdsin alle kahden minuutin kunnianosoitus astronauteille.

1. David Bowie: Space Oddity (Space Oddity, 1969)

2. Blue Öyster Cult: Veteran of Thousand Psychic Wars (Fire of Unknown Origin, 1981)

3. Yes: Starship Trooper (The Yes Album, 1971)

4. Pink Floyd: Astronomy Domine (Piper at the Gates of Dawn, 1967)

5. The Byrds: Armstrong, Aldrin, Collins (Ballad of easy Rider, 1969)

Buty

Tässä on video tsekkiläisen Butyn erinomaisesta František-biisistä. Bändiä voi kuulla myös Jan Sverákin road-elokuvassa Jízda - Matkalla (1994), jossa orkesterin laulaja näyttelee toista pääosaa. Valitettavasti Youtube-video loppuu hieman kesken.

Booooo

Hää on nii söde.

Lagom bra top fem

Pakkohan tähän oli vastata vaikka Tommi teki loistavan ennaltaehkäisevän iskun listaamalla top 5 Bo kaspersin levytyksistä. Minulla on nimittäin tasan yksi ruosinkielinen levy ja se on Bo:n i centrum. En siis voi listata samalla periaattella, joten tyydyn listaamaan parhaat rupiruotsalaiset levytteet joita minulla on esityskielestä piittaamatta, sillä uskon vakaasti, että sosiaalidemokratian, falun korvin ja Volvon pyhä kolminaisuus kuultaa läpi englanniksikin esitettynä (sitä paitsi Ruotsi on Euroopan toiseksi amerikkalaisin maa heti Suomen jälkeen). Yhdellä raidalla on sentään ruotsinkielinen nimi vaikka onkin instrumentaali. Olkoon se kunnianosoitus lapsuuteni ruotsikieliselle kotikaupungilleni, Paraisille (Pargas). 

 

Och så ska vi sluta med listan:

1. The Fleshquartet: Det mest fantastiska (Goodbye Sweden, 1990)

2. Backyard babies: Hey, I´m sorry (Total 13, 1998)

3. The Sounds: Living in America (Living in America, 2002)

4. The Soundtrack of our lives: 21st century rip off (behind the music)

5.  The Spitts: Measurement Johnny (Eight speed improved tracks-EP, 2001)

P.S.

Tein nopean kielitieteellisen tutkimuksen levykokoelmiimme ja huomasin, että ruotsin kielisten levyjemme määrä on sama kuin italian ja unkarin kielisten. Kaikkia löytyy kaksi. Tämä sensaatiomainen löytö pakotti arvioimaan top femmani uudestaan. Toinen ruotsin kielinen levymme on Tomas Ledinin Gränslösa. Se löytyy hyllystämme, koska vaimoni on joskus sen ostanut. Vaimoni ansioista voin listata umpiruotsalaisen top viitosen.

Samma på svenska:

1. The Fleshquartet: Det mest fantastiska (Goodbye Sweden, 1990)

2. Bo Kaspers orkester: undantag (i centrum, 1998) 

3. Tomas Ledin: Sensuella Isabella (Gränslös, 1982)

4. Bo Kaspers orkester: bröllopsresan (i centrum, 1998)

5. Tomas Ledin: Sommaren är kort (Gränslös, 1982)

Vi kommer aldrig att...

Tänään voi laatia vain yhdenlaisen listan. Vaikka en kenties haluaisi, on lähdettävä Ruotsiin tai ainakin luovittava ruotsin kielen hetteikössä. Pakkoruotsin ja ruotsalaisuuden päivänä olen jo ehtinyt varmistaa, että hyllyni ei pursua moisella kielellä esitettyä musiikkia. Joku rajahan on oltava, millä hyllynsä täyttää. Abba on silliä ja Ruotsista, mutta vaikka he olisivat lirauttaneet laulunsa ruotsiksi, en olisi heitä listalleni päästänyt. Itse asiassa he eivät tule ikinä mahtumaan yhdellekään listalleni. Englanniksi esitettyä länsinaapurista löytyy, mutta kerran vuodessa on ihmisen sukeltaminen sinikeltaiseen veteen tässäkin maassa. Mikä ei tapa, vahvistaa - tai jotain sinne päin.

Mutta Ruotsi, tuo ammoinen valtiaamme, tarjoaa jotakin, mitä meillä ei ole, vaikka Sir Elwoodin hiljaiset värit jollain tapaa samoilla apajilla on ollutkin. Levyhyllystäni ei löydy muuta ruotsiksi jodlattua kuin Bo Kaspers orkester. Mutta se kyllä riittää täksi päiväksi. Listaan Bo Kaspersin topvitosen ja voimme sopia, että listaan tämän siksikin, että Panu on menossa tässä kuussa vielä näiden keskiolutjatsia runkuttavien keikalle. Itse olen nähnyt heidät kaksi kertaa ja täytyy sanoa, että lavalla he ovat, jos eivät ilmiömäisiä, niin erinomaisia ainakin.

1. Vi kommer aldrig att dö (”Amerika”, 1996)
2. Hon är så söt (På hotell, 1994)
3. Bara för din skull (Vilka tror vi att vi är, 2003)
4. En tur på landet (Kaos, 2001)
5. En jävel på mitt öra (I centrum, 1998)

Ilman puutteesta

Vaihdoin eilen talvirenkaat autoon. Pultteja auki ja kiinni väänneltyäni ajattelin, että nytpä onkin oivallinen hetki hurauttaa läheiselle huoltoasemalla ja tarkastaa renkaiden ilmanpaineet. Muutama muukin oli ajatellut samoin. Tarpeellisen laitteen luokse ollut huoltamolla jonoa, mikä oli mukava yllätys. Sen sijaan laite oli suttuiseen paperiin raapaistun kasialanäytteen mukaan ”epäkunnosa”.

Siispä seuraavalle asemalle, jossa – sielläkään ei ollut jonoa. Mutta eipä ollut ehjää laitetta sielläkään. Olin kirota ääneen. Ovatko kaupungin kaikki ilmakompressorit menneet rikki liiallisen käytön vuoksi? Tunsin, että auto vetää hitusen oikealle, joten päätin jatkaa matkaa, jotta jostain löytyisi kelvollinen paineilmasysteemi. Ja löytyihän sellainen. Mutta, kuten arvata saattoi, jono toimivan laitteen perässä oli niin pitkä, että ratin itsekääntyvyys ei enää haitannut lainkaan.

Toimiva kompressoria etsiessäni aloin miettiä ilmaa. Tarvitsin ilmaa, pysäytin hetkeksi auton, avasin ikkunan. Paikallinen radiokanava olisi voinut työntää korvaan vaikka Phil Collinsin kasariklassikkoa ”In the Air Tonight”. Ne Luumäet tai Klamydia voisi lesittää kyseisen viisun suomeksi vaikka muodossa "tänä yönä Airissa"... Suljin ikkunan, ajoin kotiin ja kuuntelin muutaman biisin, joissa juhlitaan ilmaa, puhalletaan ilmaa, säilötään ilmaa tai puhutaan muuten vain ilmasta ja sen kauneudesta tai kaheudesta ympärillämme. Säälaulut jätin tällä kertaa omaan arvoonsa. SOAD ja Kate Bush kuitenkin veivät ”ilma-ajatteluani” hieman toisenlaisiin, ainakin laajempiin mutta kenties myös yhteiskunnallisempiin sfääreihin.

1. CMX: Iliman pielet (Dinosaurus stereofonicus, 2000)
2. Pearl Jam: Thin Air (Binaural, 2000)
3. System of A Down: Aerials (Toxicity, 2001)
4. Radiohead: Airbag (OK Computer, 1997)
5. Kate Bush: Aerial (Aerial, 2005)

Video: CMX, Iliman pielet


l