Muistattehan, kun ”se liukui sisään”? Tietysti. Vaikka sitä ei olisi sillä kyseisellä hetkellä viisitoista vuotta sitten kokenut, niin ei siltä ole voinut välttyä. Tuosta Tukholman toukokuun päivästä 1995 on muuodostunut valtaisa spektaakkeli, nostalginen muistin kasautuma, johon joka kevät on latautunut odotus, toive, tavoite, jopa lupaus. Nyt se taas tapahtuu. Mutta ei, ei, ei, ei, tuskinpa. Jokavuotisista pettymyksistä huolimatta vanhan kuvaston toisto, uskon (ehkä jopa jääkiekkouskonnon) uudelleen herääminen, on kiinnostava mediatapahtuma. Se toimii kuin tutun lajityypin elokuva, jonka loppuratkaisu on tiedossa jo katselun alkaessa. Aina sitä kuitenkin toivoo, että josko tällä kertaa luvassa ei olisikaan konventionaalinen loppu.
Nyt, kun Vancouverin olympialaiset ovat alkaneet, on taas aika asettaa ylimitoitettuja odotuksia Suomen jääkiekkomaajoukkueelle. Kuvitellaanpa, jos kykenemme, että Suomi saa jääkiekossa olympiakultaa. Se olisi oikeastaan yhdenlainen varkaus: kultahan ”kuuluisi” Kanadalle, varsinkin kun Kanadassa kisataan. Tähän tilanteeseen Nick Borgenin yhdessä Tre Kronorin kanssa 1995 levyttämä “Den glider in” sopisi jälleen kuin poikittainen maila Dany Heatleyn nenään. Tuon laulun Suomi varasti ruotsalaisilta 1995, kun jääkiekon MM-kisat olivat Ruotsissa ja kisaisännille kultajuhlat suunniteltu taustamusiikkia myöten. Ja sitten torilla tapasivatkin eriväriset – ja Golden Hockey Night -viisukokoelman varastot laivattiin myytäväksi Suomeen.
Siis liu’uttakaamme se jälleen sisään. (Halutessamme voimme nautiskella sen jälkeen Antero Mertarannan ja jääkiekkomaajoukkueemme yhteisistä huippuhetkistä.)
