Jouluhissimusiikin selätys

Kävin eilen Hong Kongissa asioilla. Tämä oli pienoinen virhe, sillä joulukausi on käynnistynyt. Joka paikassa joulukoristeita ja ihmisiä vielä useammassa. Ostosparatiisessa raikaa jouluhissimusiikki ja kaupat pursuaa roinaa. Onneksi Manner-Kiinan puolella Jouluhömppä ei ole vielä kovinkaan suurta, mutta minusta näyttää, että vaurastuva keskiluokka ja rikkaat haluavat kopioda joulun piirteitä, ainakin lahjojen oston jos ei muuta. Monille keskiluokkaisille kiinalaisille amerikkalainen unelma on aivan yhtä tavoittelemisen arvoinen kuin amerikkalaisille itselleenkin. Kiinalaisille kelpaa kulutusjuhla lähes millä verukkeella hyvänsä. 

Minulle iski ihmispaljoudessa joulunalusahdistus vaikkei loskaa ja rapaa ollut mailla eikä halmeilla. Tähän tunnelmaan sopii hölkkäklassikko Chuck Berryn tapaan. Se auttaa ajattelemaan, että parasta tänäkin jouluna on olla oman perheen kanssa.

Muita ostoshölkkäahdistuksen selättäviä klassikoita voi selailla täällä.

Omen est nomen

Jokin aika sitten kuuntelin Black Sabbathin Johnny Blade biisiä. Siinä kuunnelessa mietin miten monessa laulussa esiintyy Johnny-niminen henkilö. Jonkun aikaa päätä raavittuani keksin aika monta ja rupesin ihmettelemään miksi niin monessa laulussa esiintyy Johnny. Hyvissä tarinoissa tarvitaan nimiä, jotta ne tulisivat eloisammiksi ja koskettavammiksi. Mutta miksi Johnny? Miksei yhtähyvin Alpo tai Joe? Onko syynä vain se, että John sattuu olemaan yksi englanninkielisen maailman yleisimpiä nimiä (joka kahdeskymmenesviides amerikkalaismies on nimeltään John). Tästä johtunee amerikkalaisten käyttämä nimitys tunnistamattomalle ruumille: John Doe. Vai onko tämä John-nimen väännös vain helppo sijoittaa riimeihin? Vai kuullostaako se vain sopivan miehiseltä nimeltä, jolle voi kirjoittaa suuria surullisia tarinoita?

Voihan tietysti olla, että kaikilla laulun tekijöillä on ollut lähipiirissään Joku Johnny-niminen, joka on toiminut laulun innoittajana. Siinä tapauksessa top 5 Johnny biisien innoittajat ovat olleet aika surkimuksia. Valitsemani laulut eivät nimittäin ole mitenkään erityisen iloisia. Vain Chuck Berryn Johnny B. Goodilla sujuu ihan hyvin, vaikkei osakkaan lukea saati kirjoittaa.

Thin Lizzyn Johnny The Fox albumin aloittava Johnny-biisi on synkkä tarina narkkarista, joka on ajautunut täydelliseen umpikujaan ja kuolee poliisien luoteihin laulun aikana.

Myös Springsteenin Johnny 99 (oikealta nimeltään Ralph!) päätyy tarinan alkaessa työttömäksi. Ryypiskeltyään hän päätyy ryöstäessään ampumaan kaupan yövuorolaisen. Johnnyn matka päättyy siihen, että hän pyytää tuomaria muuttamaan elinkautisensa kuolemantuomioksi.

Fine Young Cannibalsin laulussa Johnny on vain kateissa, mutta sanoista voi päätellä, että tässäkään laulussa ei Johnnylla ole kaikki hyvin.

Viimeisenä välähdys Johnnyn surkeaa tarinaan tulee The Hootersin Johnny B. laulussa, jossa Johnny on edelleen eksyksissä, ilman suuntaa pimeällä autotiellä jahdaten mahdotonta unelmaa. Olen useasti miettynyt onko hän jotenkin sukua Johnny B. Goodelle.

Spotifyssa voi kuunnella tämän Top viitosen.

Chuck Berry: Johnny B. Goode (1958)

Thin Lizzy: Johnny (Johnny The Fox, 1976)

Bruce Springsteen: Johnny 99 (Nebraska, 1982)

Fine Young Cannibals: Johnny come home (Fine Young Cannibals, 1985)

The Hooters: Johnny B. (One way Home, 1987)

Bonuksena tämän sepustuksen innoittanut Sabbathin biisi Youtubetettuna:

Niin, kun asiaa aikani mietin huomasin, että Joe esiintyy aika useassa biisissä...