Me olemme kaikki kuolleita

CMX-niminen kotimainen orkesteri julkaisee ensi viikolla 13.albuminsa, jonka nimi on Iäti. Siksi klassikkoni tänä sunnuntaina osuu kyseiseen orkesteriin. Tehtävä, joka minulle osuu, ei ole helppo, sillä voisin valita CMX:ltä helposti ainakin kolmekymmentä laulua.

CMX on helppo leimata elitistiseksi ja vaikeatajuiseksi. Toisaalta yhtälailla muutamia kymmeniä yhtyeitä voi perustellusti moittia riman alittamisesta. Yhtä perustellusti voi kuitenkin väittää, että CMX on osoittautunut merkittävimmäksi suomalaiseksi rockyhtyeeksi 1990-luvun alusta lähtien. Ensimmäinen albumi Kolmikärki ilmestyi 1990, mutta viimeistään Aurinko (1992) asetti suosioon johtavan polun.

CMX on oikeastaan myös kurja orkesteri, sillä niin monet haluavat kuulostaa samalta. Voisi jopa väittää, että CMX:ää matkien on tehty tässä maassa niin paljon paskaa radisoittohuttua, että oksat pois. Tämä on ikävää, mutta myös osoitus orkesterin merkityksestä. Niin, ja onhan bändi nyt jo 26-vuotias. Matkimaan pyrkineet ovat epäonnistuneet kenties kaikessa, mutta varsinkin sanoituksissa. A.W. Yrjänän kaltaista runollista rocktaituria ei ole toista. Tarkoitan sitä, että laulussa on jotain sanottavaa, joka saattaa vaatia jotain myös kuulijalta.

Klassikoksi asetan esimerkin, joka julkaistiin ensimmäisen kerran ”Minne paha haudattiin”-singlen (2002) bonusbiisinä: ”Ehdota jotain parempaa” on siis albumien ulkopuolinen julkaisu. Laulu sai nimensä kuulemma siitä, että nimeä pohdittaessa kitaristi Timo Rasio pyysi koko ajan ehdottamaan jotain parempaa. Hiton osuva nimi silti ja siksikin. Ja laulu... kenelläkään muulla ei tässä maassa olisi varaa jättää moista kultakimpaletta b-viisun asemaan. Laulu on julkaistu myös 3cd-kokoelmassa Cloaca Maxima II (2004), jonka yksi levy on koottu 16:sta sinkuissa julkaistusta bonusbiisistä. Ällistyttävää kuultavaa.

"Me olemme kaikki kuolleita", ainakin jos vertaamme itseämme spektaakkelin yhteiskunnan meille syöttämiin kuviin. Mutta voimmeko tehdä muuta? Vaikeata se ainakin on. Siksi laulu avautunee melko pessimistisenä, joskaan ei lopun kuolemaväittestä huolimatta fatalistisena. Ehkä laulu on hätähuuto, komea hätähuuto.



Muut ällistyttävät klassikot löydät täältä.

Eräänlainen 2000-2009

Tämä vuosituhat alkoi Nine Inch Nailin tahdissa. Fragilen (1999) popularisoima teollisuusrock pyöri soittimessani tuon tuosta. Trent Reznor tuntui osuneen keskelle korvakäytävääni. Mutta tuo tuplalevy ilmestyi vuotta liian aikaisin ollakseen 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen top-listallani.

Vuosikymmenen musiikillisista trendeistä olisi paljon varsinkin negatiivista huomautettavaa, mutta jätän musiikin ja median kytköksen tuottaman pinnallisuuden ja radioiden soittolistojen yksipuolisuuden pääosin sikseen. Omakohtainen listani rakentuu yleishumaanien periaatteiden mukaisesti. Siksi mukaan nostamieni laulujen perustelut voisivat kenties olla kenen tahansa esittämiä tai ainakin hyväksymiä. Silti lista on minun ja siksi minä myös vastaan sen puutteista ja heikkouksista.

Vuosituhannen alkua voisi kuvata sanalla ’kiihdytys’, sillä erilaiset teknologiavälitteiseen olemiseen liittyvät seikat ovat nopeuttaneet – siis kiihdyttäneet – maailman paikaksi, jossa pinta on niin kova, että sitä on alettu luulemaan ainoaksi olemassa olevaksi asiaksi. Miksi yrittää ajatella itse, kun merkitykset voi ottaa annettuina? Tämä ajatuskulku, joka ei siis ole kulkua ensinkään, on tehnyt olemisesta rakkaudetonta ja kiihdyttänyt itsepäisyyden uusiin mittoihin. Tunteiden amputointia vastustavana Pearl Jamin ”Love Boat Captain” on listani viestinviejä, kivijalka, josta sitä seuraavat laulutkin nousevat. Ykkösvalinta oli helppo.

Koko vuosikymmentä on varjostanut ja häirinnyt terrorismi, katsoopa sitä suunnasta eli toisesta. Syyskuun 11. päivän seurauksista on kirjoitettu monta laulua. Niistä harva kuitenkaan on onnistunut puhuttelemaan samoin kuin The Nightwatchmanin (Tom Morello) ”Battle Hymns”. Luulin tuovani tähän Audioslaven, mutta Morellon myötä sekin on läsnä. Morellon yllätävä esikoissoololevyn mies ja kitara -vetoinen meininki on myös todiste siitä tendenssistä, josta Panu mainitsi omassa listakirjoituksessaan. Olen tainnut koko 2000-luvun alun olla vähitellen vajoamassa tähän suuntaan. Vanhenemisenko syy? En tiedä.

System of A Downin vuonna 2005 aikana ilmestynyt levypari Mezmerize ja Hypnotize lähestyy Morellon käsittelemää aihetta toista raidetta pitkin. "B.Y.O.B." (bring your own booze) tarjoaa hikiset bileet aavikolla, johon on pakko mennä, vaikka ei haluaisi. Näistä bileistä eivät kaikki selviä hengissä. Black Sabbathin ”War Pigs” (1970) kummittelee taustalla. "B.Y.O.B." on sen suora perillinen ja sanoman lainaaja, ällistyttävä, raskas rockteos, jonka taitavat temponvaihtelut vetoavat korvaani.

Suomalaisista mukaan mahtuu CMX:n konseptialbumi Talvikuningas (2007), joka on oikeastaan yksi 12-osainen laulu. Se pitäisi valita tähän kokonaan, mutta kuulijaystävällisesti valitsen vain sen yli kahdeksanminuuttisen finaalin, jonka olemassa olemisen mysteeriä kartoittavissa kysymyksissä on tehoa, jollaista suomalaisessa rockissa ei ole ollut koskaan aikaisemmin. Tämä vastustaa pintaa jokaisella nuotillaan. Talvikuningas on scifimaailma, mutta myös etäännytetty kuva tästä ajasta. Se on spektaakkeli ja sota ja sodan spektaakkeli, jossa yksilö on ammottavien kysymysten edessä. CMX:ltä olisin voinut valita mukaan myös pahuuden olemusta ja toimintaa eri näkökulmista tarkastelevan Aionin (2003). Molemmat ovat parasta, mitä meikäläisessä rockissa 2000-luvun alkupuolella tapahtui. Mutta Talvikuningas tulee vielä vuosien kuluttua osoittautumaan ylittämättömäksi teokseksi. Sanokaa minun sanoneen.

Viimeiseksi nostan listalle Neil Youngin tavallisuutta ylistävän möhkäleen ”Ordinary People”. Sen 18-minuuttinen, sisäistynyt vyörytys on hämmästyttävä kokemus. "Love Boat Captainista" on päädytty tavallisiin ihmisiin, arjen ylevyyteen, jota meistä jokainen saa toivottavasti kokea jatkossakin. Siihen lienee pääasiassa vain yksi tie. Hyvää tätä vuotta.

1. Pearl Jam: Love Boat Captain (Riot Act, 2002)
2. The Nightwatchman: Battle Hymns (One Man Revolution, 2007)
3. System of A Down: B.Y.O.B. (Mezmerize, 2005, ks. myös Hypnotize, 2005)
4. CMX: Kaikkivaltiaan peili (Talvikuningas, 2007)
5. Neil Young: Ordinary People (Chrome Dreams II, 2007)

Spotify tarjoaa laulut kuultavaksi tästä.

Itsenäisyyspäivän mahtihanuri

Katsoin pari päivää sitten uudestaan Teemalta tulleen CMX:n konserttitaltioinnin Kosketuksessa. Sen jälkeen äijät puhelivat Aura-albumin (1994) tekemisestä tuottaja Gabi Hakasen kanssa. Aura on komea kokonaisuus. Kommentitkin olivat varsin yleviä. Eivät suotta. Saman voi sanoa monesta muustakin bändin tallenteesta. Ehkä Discopolis (1996) ei ole levynä parhaasta päästä, mutta laulu "Vallat ja väet" on. Siksi täksi itsenäisyyspäivämme sunnuntaiksi valintani osuu siihen. Ja onpa siinä myös erittäin mallikas video. Pirun hieno, sanoisin, jos osuvasti sanoisin.

CMX on haaste, Cloaca Maxima. Ei se kuitenkaan vaikea ole, vaikka usein niin olen kuullut väitettävän. (Itsenäisyys on paljon haastavampi juttu.) Kenties kannattaisi kääntää katse toisinpäin: ehkä olemme tottuneet - tai meidät on turrutettu - yksinkertaiseen ja yksinkertaistavaan listahuttuun, joka ei anna ajattelemiselle aihetta. (Ehkä perinteinen ajatus itsenäisyydestä luottaa myös "listahuttuun" ja tyhjiin sloganeihin.) Enkä toki syytä lovexeja, protoneja, teleksejä ja mitä niitä nyt on. Ongelma on totunnaisuudessa, jonka kohottaminen hyveeksi pakottaa meidät kaikki siihen samaan viemäriin, siihen samaan "suureen persereikään", Cloaca Maximaan, jonka loppupäässä jokaisesta on jauhettu esiin samuus, joka on yhtä kuin ei mitään. Cloaca Maximan merkitys vain on silloin vastakkaista CMX:lle.

CMX-noviisi (jos sellaista edes on olemassa) saa kattavan kuvan orkesterin toimista kahdesta kolmen cd:n kokoelmasta: Cloaca Maxima (1997) ja Cloaca Maxima II (2004). Tänä syksynä on julkistu myös A.W. Yrjänän päiväirja vuosilta 1995-2008 sekä Encyclopedia Idiotica, noin 700-sivuinen kooste orkesterin www-sivujen Kysy-palstasta. Mukaan on mahtunut ainakin pari minunkin kysymystäni.

Muita viemäriin solahtavia itsenäisyyspäivän klassikoita löydät täältä.