Seattlen sinkkuja

Sunnuntaiklassikon teemasoittona on vaalisunnuntaina elokuvalaulu. Sopivaa, sillä vaalitkin ovat eräänlaista elokuvaa. Tosin kaikki on elokuvaa… Niin, ja valittu laulu pitäisi vielä perustella. Vaikka laulut perustelevat itse itsensä, niin täältä pesee.

Cameron Crowe on tehnyt erinomaisia musiikkielokuvia. Hänen nuoruuden musiikkikriitikkotaustansa näkyy ja kuuluu esimerkiksi elokuvissa Singles (1992), Almost Famous (2000) ja Elizabethtown (2005). Hän on myös tekemässä Pearl Jamin 20 vuoden taipaleesta dokumenttia Pearl Jam Twenty, joka on nyt jälkituotantovaiheessa. Dokumentti tulee ensi-iltaan joskus tänä vuonna. Klassikkoni tälle sunnuntaille on Seattlen grungen nousuun sijoittuva elokuva Singles, jossa esiintyvät niin Alice in Chains, Soundgarden kuin Pearl Jamkin. Soundgardenin Chris Cornellilla on elokuvassa pieni, hauska cameorooli.

Musiikkiklassikkoni Singles-elokuvasta on Pearl Jamin ”State of Love and Trust”. Elokuvassa PJ osa yhtyettä nimeltä Citizen Dick. Yhtyeen laulajaa Cliff Poncieria esittää Matt Dillon. Elokuvan grungebändillä on hitti ”Touch me I’m Dick”, joka on suoraakin suorempi viittaus yhteen Seattlegrungen anthemiksi nostettuun rykäisyyn, Mudhoneyn lauluun ”Touch Me I’m Sick” (1988).

Johdattelun jälkeen klassikkolaulu on tästä eteenpäin kolmas askel. Ensin näette kaksi lyhyttä katkelmaa, joissa Eddie Vedder, Jeff Ament ja Stone Gossard näyttelevät. Ensimmäisessä katkelmassa luetaan lehdestä Citizen Dickin levyarvostelu. Katkelma alkaa kuvasta, jossa keikkailmaitusta niitataan lyhtypylvääseen. Jatkuvuuden kannalta on hauskaa, että ilmoituksessa Citizen Dickin lämmittelijäksi ilmoitetaan Sweetwater. Samanniminen yhtye on pääosassa Crowen elokuvassa Almost Famous.



Toisessa katkelmassa todetaan: “So Portland, maybe it wasn’t our city”. Bändillä ei siis kulje kaksisesti, vaikka “heitä rakastetaankin Belgiassa”. Rokkikliseitä siis ironisoidaan.



Sitten klassikkolaulu “State of Love and Trust” studioversiona…



…akustisena liveversiona…



…ja sähkötettynä livenä…

• Muut klassikot tänä sunnuntaina löydät täältä.

kuopan reunalla

Ajattelin vielä hieman jatkaa vierailuja 90-luvun alkupuolelle, jolloin olin nuori ja ruutupaitainen. Alice in Chains oli yhtye, jonka levyn ostin sattumalta eräästä pariisilaisesta levykaupasta. Tämä kauppa oli lopettamassa toimintaansa ja siksi sieltä sai tyhjätaskuisen opiskelijan näkökulmastakin halvalla levyjä. Jostakin sattuman oikusta valitsin sieltä kaksi CD:tä joita molempia kuuntelin myöhemmin paljon. Alicen levyssä viehätti raskassoutuinen hidas poljento ja tunnelma. Layne Stayle:n ja Jerry Cantrellin Laulu muistuttaa enemmän suomalaista virrenveisuuta, kuin ripeää rock-laulantaa. Laulujen aiheet ovat toki aika synkkiä, mutta jostakin syystä se on ollut minusta aina lohdullista kuunneltavaa. Ikään kuin nämä laulut olisivat muistumia pohjalla olosta, kun sieltä on päässyt kipuamaan ylös ja voi jo hymyilläkin kipeille hetkille. Kuopan reunalla voi olla mukava heilutella jalkojaan, kun tietää missä pohja on.

Ikäväkseni on kerrottava, että yhtyeen laulaja Layne Stayle menehtyi 2002 työperäiseen tautiin, heroiinin yliannostukseen.

Muita pohjalta ponnistavia klassikoita häämöttää täällä.