80- ja 90-luvun vaihteessa Suomi oli varsin monokulttuurinen maa. Sellainen Persujen haikailema paratiisi: ei maahanmuuttajia näkyvissä, ei mailla eikä Halmeilla. Luultavasti tuntisin oloni suhteellisen ahdistuneeksi, jos palaisin sinne. Tuossa ajassa oli Pitkänsillan kupeessa paikka, jossa kukoisti viikottain toisenlainen todellisuus. Eräs opiskelukaverini oli huomannut, että keskiviikkoisin City Maraton-nimisessä räkälässä oli reggae-ilta. Niinpä lähdimme porukalla ihmettelemään, vaikka meistä kukaan ei varsinaisesti ollut innokas reggae-fani. Illan pimetessä me, nuoret taideopiskelijat, huomasimme olevamme lähes ainoat valkonaamat baarissa. Jossakin tuossa yksitoikkoisessa talvisessa Suomessa oli piilopaikkoja, joista hiipi baarillinen rastafareja: rastalettejä villapipoissa, reheviä kukkamekkoisia naisia. Paikka oli revetä liitoksistaan, kun Länsi-Intian saariston väki jorasi reggaen tahtiin. Meistä tuntui, että lämpötilakin oli noussut lähemmäksi trooppisia lukemia.
Sen illan jälkeen en ole oikeastaan voinut sietää reggae-musiikkia. Siksi pidän 10cc:n ironiaa pursuavasta Dreadlock Holiday biisistä. Siinä hellästi irvaillaan 70-luvun lopun reggae-buumille. Se siis sopii minulle. Ja kyllä! Tiedän, että tämä on jo toinen valitsemani reggae-biisi sunnuntaiklassikoksi. Ja top of the Popsissa tallennettu video on kertakaikkisen karmea.
Olisin voinut lisätä tähän kirjoitukseen vielä, että bändin perustajat Graham Gouldman ja Eric Stewart ovat kynäilleet tukun hittejä muillekin artisteille, kuten Yardbirds:in Heartful of Soul ja Herman and the Hermitts:in No Milk Today. Mutta en taida jaksaa.
Muita hiihtojalkinekulttuurin klassikoita voi sompailla täältä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
7 kommenttia:
Ovat siis tehneet hyviäkin biisejä... tämän muistan erittäin hyvin... enkä pitänyt tästä irvailustakaan edes aikana, jonka muistan. Mikä ihme näissä reggae-rytkeissä ärsyttää?
Vielä: "videon" loppuun ehtivä juontaja määrittää laulua ilmaisulla "postmodern ironic style". Eivät tästä Persutkaan taitaisi pitää postmoderni kun on heille taiteen kirosana.
Heh, tuttu kappale. Ei edes paha.
Muistan kuulleeni noista City Maratonin illoista, jotkut tyttökavereistani kävivät siellä -oli kuulema kuumaa menoa.
Tämähän on leppoisaa keinuntaa, oli irvailu tai ei. Hämeen suunnalta ei siis heru tällä kertaa kielteistä kommenttia, vaikken genren tosidiggaajiin kuulukaan.
Kuuntelin joskus 10cc musiikkia, en kylläkään muista yhtään biisiä, nähtävästi tämä ei kuulunut silloiseen musiikkivalikoimaan.
Sopiva annos reggaeta käy kyllä. Tykkään kyllä tästäkin, vanha tuttu biisi.
Tästähän tulee taas aimoannos nostalgisia muistoja esiin. Hilpeetä. Oli silloin ja aika ei ole sittenkään syönyt tätä.
Lähetä kommentti