Electric Light Orchestra oli suosikki popyhtyeeni, kun olin pieni. Muistan, että ELO:n levyt tuli kuunneltua ahkerasti aina musiikkikirjastossa käydessä. Lynnen suoraviivaiset melodiat yhditettynä isoon soundiin, tuotti mielestäni nautittavia kappaleita. Tämä soundi on kuultaa myös hänen tuottamistaan levyistä. Itse biisit ovat aika yksikertaisia ja hieman siirappisia. Mutta ajoittain sunnuntai aamuisin tarvitaan myös hieman huoletonta poppia. Bonuksena video esittelee 70-luvun rock-lookia partoineen ja kikkurahiuksineen.
Muut siirappiset ja vähemmän siirappiset Klassikot voit nauttia täältä.
18 kommenttia:
ELO kuuluu ehdottomasti minun nuoruuteeni erittäin vahvasti. Sitä kuunneltiin kavereitten kanssa kasettimankalta...
Ihan rempseätä rallatusta. Keskitietä mennään, vaikka ELO kuljeskeli usein muualla. Mukavaa, että valintamme ovat täysin erilaiset. Jeff-sedän soundi on kyllä yksi tunnistettavimmista. Kaunista, mutta usein melko tasaisen tylsää.
ELO on eloisaa, Jeffin karvapörrö suloinen. Ehdottomasti klassikkokamaa.
Löytyy hyllystä vinyylinä.
ELO on yks parhaimmista, vaikuttavimmista musiikintekijöistä. Ja tämä biisi, oi-voi miten paljon erilaisia muistoja.
Kiitoksia !
Tämä on tosiaan sitä varmempaa ELO:a. Uran alkupäästä löytyy myös kamaa, joka saattaa paremmin osua progemiehen pirtaan. Varsinkin kaksi ekaa levyä ovat haastavia.
Kuuntelen myös ELO:ni mieluiten vinyyliltä.
Jep. Liityn klubiin. ELO oli jo silloin 1970-luvulla kova juttu ja noi LP:t tuli soiteltua puhki kaikki. Maku bändistä meni 1980, kun yhtey teki Discovery-lätyn, joka olikin sitten ihan viihdehumppaa ja ne koukut, jotka esimerkiksi tässä A New World Recordin hitissä vielä oli.
Mutta siis Sähkövalo-orkesteri on niitä suuria juttuja ja tämä biisi hienoa viihdettä:-)
Mikä sattuma - suunnittelin jo tämän sunnuntain klassikoksi kappaletta samaiselta A New World Record -levyltä, mutta kun en osannut päättää valitsenko Tightropen vai Livin' Thingin, päädyinkin sitten Gato Barbieriin :). Tämä on hieno kappale hienolta levyltä ja soinut minunkin kasettinauhurissani luokkakaverin levyltä äänitettynä liki puhki. - Mutta kyllä sinä nyt sitä Orbisoniakin voisit soittaa, ei tämä Travelling Wilburys -kokonaisuus muuten ole täydellinen!
Jämähdin tänne! Seitsemäs kuuntelukerta menossa, ettei vain iskenyt jokin 'stange magic'...
ELO oli aikoinaan meidän esiteinien kotibilemusiikkia, jota kuunneltiin poski poskea vasten. Oi, doowop dooby doo doowop doowah doolang!
Blue days and dark nights kuvaa hyvin tätä taas.
Lisää ELOa, niin johan pirityy. Tämä sai minut todella hyvälle tuulelle. Kiitos.
Aukkoja taivaankannessa, vettä rapisee, paiste himmyi. Aukkoja aavikkolaisten sivistyksessä. Tutun kuuloista, mutta ei osata sijoittaa nyt minnekään menneisyyden kartalle? Emmehän ole mitenkään voineet välttyä tältä, emmehän?
"…Doowop dooby doo doowop doowah doolang
Blue days black nights doowah doolang…"
"…I just called to say how much I care, I do…"
Pitää vielä harkita tuota Orbisonia...Se on Wilbureista vaikein, koska ei ole minulle ollut kovin läheinen. ELO sen sijaan on. Muista hämärästi kuulleeni ekan kerran yhtyettä Nuorten sävellahjassa noin 7-9-vuotiaana ja sen jälkeen oli levy saatava. New world recordilta se oli joku biisi. Saattoi olla livin' thing (Eloa suomeksi), en muista. Myöhemmin muistan kuulleeni tätä levyä Sosialistisessa Unkarissa syrjäisen pikkukylän patologin kotiterassilla lääkärin tyttären levysoittimesta (muistaakseni tyttökin oli mielestäni kiva).
"...muistaakseni tyttökin oli mielestäni patologi."
Nyt vääntelehtää aavikolla pahasti, sori.
aika hyvä. Mutta ei tainnut tulla patologia. :)
Auttaisiko tämä? Ja sitten vain bongailemaan orbisonin kavereita...
Hyvä veto Tuimalta. Videolla upeampi Orbisonin ja kamujen Pretty Woman kuin kerrassaan levyversiomme. Kiitos, kannattaa kuunnella ja katsella.
Hah, alun perin muistaakseni SusuPetalin klassikoista bongattu :).
Tämä kävi mielessä, mutta ehkä mietin vielä hivenen lisää tuota Roy:n tuotantoa.
Minä en enää pysty sanomaan muuta kuin Kilroy Orbison. Ai mutta hänhän onkin kuollut jo. Puujalka miehen tiellä pitää.
Aavikollakin ajatuksia, mitä nyt ei ihan heti ulkopuolinen uskois', mutta tuo Tuiman Orbison-versio on huiman hyvä. Pretty woman on jossain levyllämme. Koirut kuskailleet tavaraa sinne sun tänne, eik' olla löydetty Royn musasettiä nurkistamme. Missä lie, että saatais' verrata Tuiman esittämää muistikuvaan paljon silotellummasta levyversiosta. Vai onks' tääkin Tuiman esille kaivama sessio levytetty? Pitäiskös' se esitellä ihan omanaan sunnuntain soitoissa? Mietintää dyynissä. Have mercy!
Lähetä kommentti