lauantai 26. syyskuuta 2009

Yksinäisyys

Yksin kotona. Yksin kotona sairaana. Yksin kotona kykenemättä tekemään. Jaksoin katsoa elokuvan, mutta aivoni toimivat laiskasti. Wong Kar-Wain 2046 (2004) ei helpottanut yhtään oloani, sillä siinä vasta on yksinäistä. Kaikilla tuntuu olevan vain muistonsa, jotka nekin ovat hataria. Kuvat ovat hienoja, mutta tekevät omasta lauantaistani arkisen. Mary Douglas kirjoittaa kiinnostavassa artikkelissaan ”The Idea of Home: A Kind of Space” (1991) kodin tunnun tulevan lähtökohtaisesti siitä, että jokin tila saatetaan kontrolloiduksi. Tänään koti on paikkaa, jossa haahuilen, sohva, jossa makaan. Kontrolli on tavoittamattomissa, ajatuksetkin menevät tahtomattani sinne tänne ja tuonne. Sitä on yksinäisyys, ajatusten hallitsematonta liikettä, vaikka olisi missä.

Yksinäisyydestä voi kirjoittaa laulun monesta näkökulmasta. Useimmiten asiaa on lähestytty ihmissuhdeongelmana: toinen lähtee ja toinen jää. Täällä ei ole ongelmaa, mutta asetelma on muuten sama: vaimo ja pojat lähtivät ja minä jäin. Ja tietysti flunssa ja sen tuoma voimattomuus iskivät heti seuraavana päivänä.
Kuin olisin hyvä työntekijä ja sairastaisin, kun olen vapaalla. Koska nyt on ihan pakko lähteä lepäämään, kirjaan yksinäisyyttä käsittelevien laulujen viiden kärjen ilman selityksiä. Tällä kertaa selityksenä toimikoon selityksenä ja perusteluna Spotify-linkki, josta laulut löytyvät.

1.Nick Cave & The Bad Seeds: Far from Me (Boatman’s Call, 1997)
2.Arcade Fire: Ocean of Noice (Neon Bible, 1997)
3.Killers: Goodnight, Travel Well (Day & Age, 2008)
4.Eddie Vedder: Long Nights (Into the Wild soundtrack, 2007)
5.Christy Moore: Missing You (Voyage, 1989)

6 kommenttia:

lepis kirjoitti...

En saanut sitä spotify-linkkiä auki. Parasta parannella siellä itseään kunnolla. Olisin kyllä kovin mielelläni tuosta listaltasi pari biisiä käynyt kuuntelmassa, mutta löydän ne varmaan muualta ;)

panu kirjoitti...

Onkos Lepis sinulla Spotify tiliä? Silloin ei pysty kuulemaan hienoa listaa. Jos haluat kutsun (etkä halua) voin sellaisen lähettää.
Tommi: Hieno lista. Naputtelen vastausta kuunnellen listaasi.

lepis kirjoitti...

Kiitos, kutsu kelpaa ;)
lepis@myway.com

panu kirjoitti...

Järjestetään.

panu kirjoitti...

Oli muuten kertakaikkisen komea vitonen! Varsinkin Nick Yllätti minut aivan täysin. Kiitos.

Tommi kirjoitti...

Boatman's Call on yksi parhaista (rauhallisista) levyistä ikinä.