torstai 10. syyskuuta 2009

"I could've used a little more cowbell" -Bruce Dickinson


Tuima yllytti. Se on selitykseni tälle listalle. Olen yllytyshullu ja aloin tietenkin heti miettiä, että muistanko edes viittä biisiä, jossa olisi lehmänkelloa käytetty. Yllätyksekseni muistin muutaman. ja Hiukan asiaani tutkittuani löysin niitä lisää, jo sen verran, että oli vaiketa typistää se viiden parhaan listaksi.
Ensimmäisenä listalla on itseoikeutetusti Blue Öyster Cultin (Don't Fear) the Reaper, jonka tuottanut tuo mestarillinen tuottaja Bruce Dickinson (kuten käy ilmi siitä mainiosta dokumenttifilmin pätkästä edellisessä postissani).
Kun tutkin asiaa tarkemmin huomasin, että Dickinsonilla oli muitakin virkaveljiä, jotka ymmärsivät jo kauan sitten miten tehdään hienoja levytyksiä. Nazarethin Hair of the Dog on loistava esimerkki siitä miten rytmikäs lehmänkello tuo biisin sitä jotakin (kuten tähän biisiin rytmikkään lehmänkellon). Tämän kultakimpaleen tuottaja oli muistaakseni Bruce Willis.
Jimi Hendrix yritti kuulemma viimeiseen asti saada Stone Free biisin lehmänkelloja hiljaisemmaksi. Asiantuntijoiden mukaan mieli muuttui vasta, kun äänittäjänä häärinyt Bruce Springsteen pitkän baarikierroksen jälkeen kysyi Jimiltä: "How about them cowbells?" ja Jimi (oli jo aika huonossa hapessa) vastasi: "let them f**ckin' ring!"
The Rolling Stonen entinen basisti Bill Wyman on varsinainen lehmänkellofanaatikko. Hän sai vuosien mankumisen ja propagandan jälkeen (hänen kerrotaan kerran kipanneen viha- tai muuten päissään valtaisan lehmänkellokokoelmansa rumpali Charlie Wattsin uima-altaaseen) Honky Tonk Womenin äänityksissä kannatusta visiolleen. Ja lopputulos on todella hieno. Vaikka Tuottaja Bruce Dernilläkin on tietysti osuutensa tässä keitoksessa.
Viimeisenä listalla on Soulmusiikin osuus lehmänkelloille. Stevie Wonder saapui studiolle äänittämään Pastime Paradise biisiä. Studio sijaitsi maaseudulla New Yorkista pohjoiseen. Auton ikkuna oli auki matkalla ja lehmiä käyskenteli kedoilla tien varrella. Studiolle saavuttuaan Stevie kertoi äänittäjä Bruce Lee:lle kuulleensa lehmänkelloja matkan varrella. Koska Bruce oli varsin äskettäin saapunut Hong Kongista Amerikkaan, ymmärsi hän lausahduksen väärin. Ja loput on historiaa.

1. Blue Öyster Cult: (Don't Fear) The Reaper (Agents of Fortune, 1976)
2. Nazareth: Hair of The Dog (Hair of the Dog, 1975)
3. Jimi Hendrix Experience: Stone Free (1966)
4. The Rolling Stones: Honky Tonk Women (1969)
5. Stevie Wonder: Pastime Paradise (Songs in the Key of Life, 1976)

Historian havinaa voi kuunnella Spotify:sta , josta löytyy top 5 lisäksi viisi muuta lehmänkelloklassikkoa, jotka eivät mahtuneet viiden parhaan joukkoon.

P.S. Se jolla ei ole Spotify:tä ja arvaa jonkin top5:lta pudonneen biisin saa itselleen kutsun tuohon maan mainioon Ruotsalaiseen keksintöön.

3 kommenttia:

Tuima kirjoitti...

Ehkä se ei ollut tarkoituksesi, mutta kirjoituksesi herutti heleät naurut. Tosin vastalahjaksi lupaamani paras lehmälaulu on surullinen ja kertoo itsevästä lehmästä, eli Kate & Anna McGarriglen La Vache Qui Pleure. Valitettavasti sitä ei löydy tuubista, mutta lyriikat. löytyivät kyllä. Sää oot siiten yllytyshullu - mutta kiinnostavaa oli tämä joiden muusikoiden into lehmänkelloihin.

Tommi kirjoitti...

Listaa en tohdi laatia, mutta saanko arvata pudonneita... Miten olisi Freen "Alright Now" tai Yesin "Roundabout"?

panu kirjoitti...

Kyllä tekstin huumori oli tahallisat, ellei peräti laskelmoitua. Vaikka itse laulut ovat hienoja, ei niistä tohtinut tosissaan kirjoittaa. Alraight now:ssa ei taida olla lehmänkelloa. Pitää tarkistaa. Kuuntelin roundaboutin, mutta pudotin sen koska siinä kellot on aika vaatimattomassa osassa (vaikka onkin hyvä biisi ja tarinaan olisi saanut leivottua Rick Wakemanin).