perjantai 16. tammikuuta 2009

Stig on pöytä

Piipahdan viikonloppuna Tallinnassa. Laivaan hyppäämisen vuoksi listaan viisi aiheeseen passelia biisiä. Koska en niinkään nauti laivamatkasta, listan tarkoituksena on peittää laivan tarjoama tylsyyden välitila. Ja onneksi matka on lyhyt.

Kaksi ensimmäistä laivausta tarjoilee kaunista rakkauden ylistystä. Pearl Jamin ja Nick Caven biisit mahtuisivat kenties kaikkein kauniimpien ja koskettavimpien rakkauslaulujen topfemmaan. Niin kuin rakkauslauluilla on tapana, osuvat nämä omaelämäkerrallisiin taitteisiin. Toisaalta eivätkö kaikki osu?

Renaissance tarkastelee myrskyävää merta rannalta miehiään odottavien naisten näkökulmasta. Annie Haslamin lauluääntä olen ylistänyt täällä jo ainakin pariin otteeseen, mutta tehtäköön se vielä kerran. Biisi tuo mieleen Luchino Viscontin hienon arkisenkarhean elokuvan Maa järisee (La terra trema, 1948), mikä ei vähennä biisin tehoa yhtään.

Neil Young on grungen kummisetä, sanovat. Konkreettinen linkki väitteeseen on Niilon Mirror Ball (1995), jossa maestron bändinä soittaa Pearl Jam. Levy ei olöe mikään kuriositeetti, vaan alusta loppuun komeata, rouheata soitantaa. Yhteistyön jäljet kuuluvat selvästi Pearl Jamin seuraavana vuonna ilmestyneessä levyssä No Code (1996). Todisteeksi levyltä kannattaa kuunnella vaikka huuliharppuvetoinen ”Smile”. Niilo ei ole paikalla fyysisesti, mutta jos joku väittäisi, että on, voisin uskoa. Mirror Ballilta nappaamani ”I’m the Ocean” edustakoon listani hieman symbolisempaa merenkäyntiä.

En ole varma, mistä Marillionin biisissä lauletaan. Fishin sanoitukset olivat varsinkin 1980-luvulla varsin omituisia. Haikaillaanpa laulussa prostituoitua, hieman siveämpää rakasta tai vain menetettyä lähimmäistä, siinä on niin vahva tunnelataus, että paikka listalla on ansaittu.

1. Pearl Jam: Love Boat Captain (Riot Act, 2002)
2. Nick Cave & The Bad Seeds: The Ship Song (The Good Son, 1990)
3. Ranaiss
ance: At The Harbour (Ashes Are Burning, 1972)
4. Neil Young with Pearl Jam: I’m The Ocean (Mirror Ball, 1995)
5. Marillion: Three Boats Down from The Candy (Market Square Heroes sinkun b-puoli, 1983; B’Sides Themselves, 1988)

Video: Pearl Jam, Love Boat Captain. Ja tekstitys espanjaksi...


Ei kommentteja: