Katsoin Panun karttaa, joka osoitti ”paskan satavan”. Kartta toi minulle muistuman siitä, että en pidä suurista kaupungeista sekä siitä, että joskus täällä on ollut puhetta Los Angeles –aiheisen topvitosen laatimisesta. Niinpä sitten aloin kuluttaa levylautasta ja valikoin Losista tai siitä liepeiltä viisi parasta biisiä. Huomaan, että biisien perusteella Los Angeles ei minua kiehdo. En ole käynyt siellä, mutta näiden biisien perusteella tuskin haluaisin käydäkään.
Ensimmäistä sijaa ei pitänyt kauan miettiä: Colosseumin massiivinen liverypistys enkelten kaupungin ikävyydestä on niin Lost ja komea kiihtyvine, svengaavine kitarasooloineen, ettei paremmasta väliä. (Jon Hiseman ei myöskään ole paskempi rumpali. Sen voi toisaalla todeta vaikka kuuntelemalla Daughter of Time -levyn (1970) päätävän The Time Machinen, joka on yhtä kuin kahdeksan minuuttia kestävä rumpusoolo...) Jos minulla on viisitoista minuuttia aikaa ja haluan kuunnella jonkun tunnelmaa nostattavan biisin, niin tiedän, että Lost Angeles on juuri se.
Toisen ja kolmannen biisin ”sijoitus” oli vaikeampi pala purtavaksi. Ehkä näin oli siksi, että biisit ovat samannimisiä: molemmissa liikutaan nimen puolesta L.A. Without a Map –tyyppisissä fiiliksissä. Rainbow päätyi System of a Downin edelle nostalgiasyistä, vaikka SOADin biisi Hollywoodia tiukemmin kritisoivana sanoituksensa puolesta minua enemmän miellyttääkin. ”You should have never gone to Hollywood…”
Neil Youngin L.A. haluaa myös nähdä kyseisen kaupungin ”tuhoutuneena”. Ja tuosta tuhosta ei kukaan osaa laulaa niin kuin tämä herra. Tuntuu siltä, että voisin heittää Niilon jokaiselle laatimalleni listalle. Time Fades Away on muutenkin hieno historiallinen livedokumentti, jonka saattamisesta levyhyllyyni kiitän kauniisti ja nöyrästi Arto Lappia.
Ja lopuksi sitten Tanskan poikien poppia. Kashmirin Kalifornia on tummasävyisenä poppiksena mainio. Eikä biisin arvoa minulle vähennä yhtään se, että siinä mukana road-tyyppisiä tunnelmia.
Tässä on topvitoskartta vielä tiiviissä listamuodossa:
Ensimmäistä sijaa ei pitänyt kauan miettiä: Colosseumin massiivinen liverypistys enkelten kaupungin ikävyydestä on niin Lost ja komea kiihtyvine, svengaavine kitarasooloineen, ettei paremmasta väliä. (Jon Hiseman ei myöskään ole paskempi rumpali. Sen voi toisaalla todeta vaikka kuuntelemalla Daughter of Time -levyn (1970) päätävän The Time Machinen, joka on yhtä kuin kahdeksan minuuttia kestävä rumpusoolo...) Jos minulla on viisitoista minuuttia aikaa ja haluan kuunnella jonkun tunnelmaa nostattavan biisin, niin tiedän, että Lost Angeles on juuri se.
Toisen ja kolmannen biisin ”sijoitus” oli vaikeampi pala purtavaksi. Ehkä näin oli siksi, että biisit ovat samannimisiä: molemmissa liikutaan nimen puolesta L.A. Without a Map –tyyppisissä fiiliksissä. Rainbow päätyi System of a Downin edelle nostalgiasyistä, vaikka SOADin biisi Hollywoodia tiukemmin kritisoivana sanoituksensa puolesta minua enemmän miellyttääkin. ”You should have never gone to Hollywood…”
Neil Youngin L.A. haluaa myös nähdä kyseisen kaupungin ”tuhoutuneena”. Ja tuosta tuhosta ei kukaan osaa laulaa niin kuin tämä herra. Tuntuu siltä, että voisin heittää Niilon jokaiselle laatimalleni listalle. Time Fades Away on muutenkin hieno historiallinen livedokumentti, jonka saattamisesta levyhyllyyni kiitän kauniisti ja nöyrästi Arto Lappia.
Ja lopuksi sitten Tanskan poikien poppia. Kashmirin Kalifornia on tummasävyisenä poppiksena mainio. Eikä biisin arvoa minulle vähennä yhtään se, että siinä mukana road-tyyppisiä tunnelmia.
Tässä on topvitoskartta vielä tiiviissä listamuodossa:
1. Colosseum: Lost Angeles (Colosseum Live, 1971; aiemmin jenkkien markkinoilla albumissa The Grass Is Greener, 1970)
2. Rainbow: Lost in
3. System of A Down: Lost in
4. Neil Young:
5. Kashmir: Kalifornia (No
3 kommenttia:
Hieno lista. Ei kuitenkaan vastaa minun käsitystäni Kaliforniasta, Los angeles on kokemukseni mukaan jokseenkin ikävä paikka. Vain sää on kohdallaan.
Miten niin ei vastaa? Kai listaamissani lauluissakin Los Angeles on "jokseenkin ikävä paikka"? Ei se mikään Kokemäki ole, mutta molemmista tuntuisi olevan hyvä päästä pois.
Taisin ilmaista itseäni huonosti. Suhteeni Kaliforniaan on kaksijakoinen. Toisaalta pidän valtavasti monesta asiasta,tuossa maailman suurimassa avohoitolassa, mutta toisia asioita suorastaan inhoan. Los Angeles on suurimmaksi osaksi tätä jälkinmäistä laatua.
Lähetä kommentti