Tuhlaajapojan paalu

|pieni lisäys: huomasin puolihuolimattomasti kirjoittaaneeni sadannen tekstin. Sen kunniaksi kakkua.|

Tajusin eilen ostaaneeni seitsemän (7) CD:tä viikon aikana. Se ei liene lähelläkään omaa ennätystäni, mutta en viime aikoina ole levyjä ostanut samaa tahtia, kuin joskus nuorempana. Silloin tuloni olivat olemattomat verrattuna nykyiseen pikkuporvarilliseen tulotasooni ja musiikkiin kului huomattava osa tuloistani. Siksi on ehkä turha itseään soimata.

Jossakin mielessä pitää tuntea syyllisyyttä osallistumisestani kulutushysteriaan. Kulutan maailman luonnonvaroja ja lisään ekologista tennarin jälkeäni ostamalla musiikkia fyysisenä olomuotona. Pyrin siirtymään pois materiaalisesta musiikin kuuntelusta immateriaaliseen digitaaliseen omistamiseen (varastaminen vertaisverkon avulla lienee ekologisin vaihtoehto, mutta omatunto ei aina anna myöden). Pidän kuitenkin aivan liikaa levykauppojen tuottamasta ostokokemuksesta. Nautin liikaa alhaisesta omistamisen tunteesta.

Ajattelin lievittää kulutustuskaani listaamalla viisi parasta biisiä ostosteni joukosta. Ne ovat muodustuneet muutaman kuuntelukerran jäljiltä, joten voi olla, että todelliset helmet vielä odottavat tuhlaajapoikaa kuuntelemaan.

Ensin alkuun on todettava, että yhtä lukuunottamatta ostin vanhoja levyjä (ei käytettyjä). Tämän voi jo päätellä levyjen tekijöistä: The Beach Boys, Rory Gallagher, Kansas, Pelle Miljoona & N.U.S., Tom Petty and the heartbreakers, Sigur Rós ja Backyard babies. Jokin kumma nostalgia-aalto taisi iskeä. Sopii vuodenaikaan, syksy on kaihoisaa aikaa.

Ykköseksi nousi Roryn Tattoo -albumilta Tattoo'd Lady, joka on vanha suosikkini live-levytuksiltä. Nyt sattui käteeni levykaupassa tämä loistava studiolevy, josta tuli saman tien mielestäni paras herran studiolevyistä.

Toinenkin on klassikko, jota olen kauan kärttänyt. En siksi, että sitä ei olisi saatavilla, vaan siksi, että aina on ollut jokin mielenkiintoisempi levy ostettavana (olen piilopihi). The Beach Boys on aina ollut minulle vähän vaikeasti sulateltava yhtye. Jollakin tavalla on ollut vaikea vaikuttua heidän tekemisistään monista klassikoista huolimatta. Kuunneluani Pet soundsin on myönnettävä, että miljoona rock-kriitikkoa ei aina ole väärässä. Ensimmäisestä kuuntelusta jäi päälimmäiseksi bonusbiisi Hang on to your ego.

Kolmas laulu löytyy Kansasin Leftoverture levyltä. Olen teinvuosistani asti pitänyt tästä Ameriikan Tabula Rasa:sta ja aina silloin tällöin ostellut heidän levyjään. Leftoverture on myös pitkään kulunut levykaupoissa käsissäni pääsemättä lompakkoni ohi. Cheyenne Anthem on minusta kaunis (progeasteikolla) paisuttelematon laulu intiaanien kohtaloista valkoisten käsissä.

Pelle Miljoona on lapsuuteni sankareita. Siksi en voinut vastustaa, kun huomasin remasteroidun Pelle Miljoona & N.U.S. CD:n kaupan hyllyssä. Tätä on joskus kasetilta huudatettu vanhempien kauhuksi. Akateeminen Poika on hyvä valinta. Nauroin akateemisesti kunnellessanin laulun sanoja. Mitäpä muuta voi aatemaailmansa myynyt korkeakoulutettu ylempi toimihenkilö tehdä.

Viimeiseksi valitsin Pellen vastakohdan samana vuonna tehdyltä levyltä. Tom Pettyn You're gonna get it! levy osui silmiini muutamaa hetkeä Pellen levyä myöhemmin. Olen viimeaikoina innostunut uudestaan Pettyn ja poikien musiikista ja You're gonna... taitaa olla ainoa levy, joka minulta puuttui. Sieltä valitsin I need to know nimisen laulun, joka on minulle tosin entuudestaan tuttu.

1. Rory Gallagher: Tattoo'd Lady (Tattoo, 1973)

2. The Beach Boys: Hang on yo your ego (Pet Sounds, 1966, 2001 [remasteroitu CD])

3. Kansas: Cheyenne Anthem, (Leftoverture, 1976)

4. Pelle Miljoona & N.U.S.: Akateminen Poika (Pelle Miljoona & N.U.S., 1978)

5. Tom Petty and the Heartbreakers: I need to know (You're gonna get it, 1978)