Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvatusvirheet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvatusvirheet. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

Sunnuntaikissa

Taannoisen perhetapahtuman vuoksi minä lienen toista Yläviidenneksen blogistia kepeämmällä tuulella. Isän ja pojan suhdetta käsittelevä mielikuvituksellisesti nimetty "Father and Son" on minun sunnuntaiklassikkoni.



Valintani esittää Cat Stevens, joka on multinationaali siinä mielessä, että hänen äitinsä on ruotsalainen ja isänsä kyproksenkreikkalainen. Ei ihme, että hän päräytti itselleen taiteilijanimen, kun vanhemmat menivät nimeämään poikansa Stephen Demetre Georgiouksi. No, oikeastaan se on paljon komeampi kuin Cat Stevens - ja komeampi kuin Yusuf Islam, joka on ollut hänen nimensä vuodesta 1978, jolloin hän kumartui Mekkaan päin.

Ennen kuin Stevens käänsi popille ja markkinoille selkänsä ja vaiensi kitaransa, hän ehti levyttää vuodesta 1966 vuoteen 1978 kaksitoista ensiluokkaista albumia. Lisäksi vuonna 2005 ilmestyi konserttitaltiointi Majikat, joka tuli myyntiin myös dvd:nä. Kenties Yusuf siis kaipaa edes hivenen kissa-aikojaan? Vuonna 2006 Yusuf loikkasikin takaisin popbisnekseen - ja varsin menestyksekkäästi.

"Father and Son" on Cat Stevensin ehyimmällä albumilla Tea for the Tillerman (1970), josta löytyy myös se hänen "Wild Worldinsä", jonka ovat jälkeen levyttäneet yksi ja toinen. Albumi muodostaa yhdessä sitä seuranneen Teaser and the Firecatin (1971) kanssa hänen "hittikautensa", sellaisen johon ei ihan jokainen pilliinpuhaltaja kykene. Yksinkertainen on kaunista, ja kun se osuu vielä sopivaan hetkeen, ei mikään tunnu paremmalta.

sunnuntai 16. marraskuuta 2008

"Soita isi se porolaulu"


Tein tässä gallupia 8-14 vuotiaiden nuorten parissa. Kysyin lapsiltani heidän mielestään viisi parasta biisiä isin levyistä. Olen luultavasti vaurioittanut molempien lasteni musiikkimakua pysyvästi, joten nyt on hyvä hetki arvioida vahinkojen määrää ja laatua.
Kuuntelen kotona paljon musiikkia ja ihme olisi, jos ei jotkut laulut jäisi lasten mieliin. Muistan tyttäreni, joskus kolmen tai neljän vanhana, laulelleen sujuvasti koko Ultrabran tuotannon läpi (lukuunotamatta kuka haluaa? biisiä, jonka aina sensuroimme). Muistan myös hänen kerran laulelleen The Who:n Who are you biisin onomatopoeettisia osuuksia ("hu hu hu huu..."). Nyttemin on teiniytyessään on hänelle alkanut tulla omia levyjä minulta "lainattujen" joukkoon. Myös poika on aina silloin tällöin ilmoittanut pitävänsä jostakin laulusta ja esittää aina silloin tällöin toiveta. Esimerkiksi parivuotiaana hän pyyteli alinomaan: "soita isi se porolaulu" tarkoittaen Queens of the Stoneage:n No one knows. Poikani käännösvirhe johtunee videosta, jossa kaksi peuraa ajelee ympäri maakuntaa avolava-autolla. Tällä hetkellä se ei kuitenkaan enää kuulu listalle kuten alta käy ilmi.

Venlan Top 5:
1. Green day: Give me Novocaine (American Idiot, 2004)
2. Linkin Park: Crawling (Hybrid theory, 2000)
3. Von Hertzen Brothers: Kiss a wish (Approach, 2006)
4. Deerhoof: +81 (Friend Opportunity, 2007)
5.Emiliana Torrini: Jungle Drum (Me and Armini, 2008)

Aapo Top 5:
1. Deerhoof: I believe E.S.P. (Friend Opportunity,2007)
2. Foo Fighters: Let it die (Echoes, Silence, Patience & Grace, 2007)
3. Green Day: American Idiot (American Idiot, 2004)
4. Eagles: Earlybird (Eagles, 1972)
5. Egotrippi: älä koskaan ikinä (Matkustaja, 2003)