Aamulla olimme koko perheen voimin reippaalla kävelyllä Järvenpään Lemmenlaaksossa, jossa keltaisenaan lehdistä maannut maa alkoi soittaa päässäni Viikatetta. Pitkään aikaan en ole Viikatetta kuunnellut enkä voi sitä tehdä heti nytkään sillä tavalla kuin haluaisin. Tässä on hieno instrumentaali vuoden 1998 debyytti-ep:ltä Vaiennut soitto. Syksyisen jämerästi laahaava laulu on samanniminen. Viikate lienee ollut valintani aiemminkin, mutta mitäs siitä. Ties vaikka olisi ollut sama laulu joskus... mutta mitäs siitäkään, sillä tästä ei syksyntulo parane.
Suomessa on tällä hetkellä kaksi rokkiorkesteria. Toisen (CMX) koin Tavastialla viikko sitten. Toista (Viikate) en ole nähnyt livenä pitkään aikaan, vaikka muuten olenkin osunut keikalle useita kertoja. Tämän viikon klassikkoni käsittelee tuota jälkimmäistä. Syitä on kaksi: 1) CMX ei ole tehnyt joululevyä eikä koskaan sitä tee, 2) Yläviidennes-kollegani Panu on kaukana, jossa jopa tämä (ja erityisesti tämä) saattaa joulun tienoossa helpottaa koti-ikävää. Sitä paitsi Viikatteen musiikkivideot ovat parasta alallaan, mitä Suomessa on koskaan tehty.
Siksi kerron seuraavan:
Vuonna 2005 Suomalaisen elokuvan festivaalissa (Turku) esitettiin Viikatteen kahdeksan musiikkivideota. "Tie"-laulun video oli tuolloin uusin. (Se tuli mukaan ohjelmistoon suoraan leikkauspöydältä, ensi-iltaansa siis.) Paikalla videoista olivat kertomassa laulajakitaristi Kaarle Viikate sekä videoiden ohjaaja Joonas Berghäll, joka tänään tunnetaan paremmin dokumentaarisesta elokuvastaan Miesten vuoro (2010). Kaarlea ja Joonasta haastattelin minä. Se oli mukavin haastattelu, missä olen koskaan ollut osallisena.
Siirtykäämme sitten viikatemaiseen jouluun. Klassikkovalintani on ”Viattomien lasten päivä”, joka ilmestyi albumilla Vuoden synkin juhla (2001). Se oli vasta yhtyeen toinen albumi. Näin joulun alla käännyn sitä kuuntelemaan, koska se on täynnä eräänlaisia vastajoululauluja. On siellä varpusta jouluaamuna ja Sylviakin tavataan joululaulussaan, mutta synkkää, synkkää se on, vaikka kuinka joissain lauluissa toivokin pilkahtaa – hetkeksi. (Albumilla vierailevat Timo Rautiainen ja Jouni Hynynen. Rautiainen varpustelee jouluaamuna ja Hynynen kuljettaa pettämättömään tapaansa lapsosta maan korvessa.)
Videon katsomiseen klassisen kerronnan vinkki: jos kuvataan seinällä roikkuvaa haulikkoa, niin sitä tullaan myös käyttämään. Haastattelutuokiossani totesin, että yllättävän monessa bändin videossa Simeoni (rumpali bändissä) tulee päästäneeksi Kaarlen päiviltä. Kaarle taisi sanoa jotain siihen suuntaan, että bändissä hierarkia on selvä. (Viikate oli pitkään kahden herran orkesteri. Vasta vuoden 2005 tienoilla Kaarlen ja Simeonin lisäksi tasavertaisina on mainittu Arvo ja Erno.)
Ja ne viikonlopun todelliset klassikot ovat täällä.
