Taideteollisessa Korkeakoulussa (opiskeluaikoinani tunnettiin Taikkina, sitä ennen Atskina) oli ja on kai vieläkin instituutio nimeltä Kipsari. Viimeksi käydessäni se oli siistiytynyt kahvilaksi, mutta opiskellessani se oli vielä oikea salakapakka. Virallisesti tila (Pienehkö nurkka Arabian kellarisokkeloissa, pari pientä likaista ikkunaa katon rajassa) kuului oppilaskunnalle. Oppilaskunta jakoi halukkaille pitovuoroja. Viikon tai kahden pituisella vuorolla sitten ansaittiin rahaa myymällä ruokaa, kahvia, pullaa ja kaljaa. Tuotot jäivät kokonaan opiskelijalle, lukuunottamatta oppilaskunnalle maksettua vuoromaksua. Saimme ystävieni kanssa toisen tai kolmannen vuoden keväällä kahden viikon Kipsarivuoron. Niinpä raadoimme 10-12 tuntisia leipoen, ruokaa laittaen, kahvi ja kaljaa myyden. Jokaisen illan jälkeen ystäväni Esko laittoi
Pink Floydin
Wish You Were Here:n soimaan. Oli hienoa umpiuupuneena siivoilla ja kuulla
David Gilmourin loistavaa soittoa. Toisen viikon viimeisen illan loputtua taisimme kaikki maikoilla väsyneinä, mutta onnellisina tämän tahdissa Kipsarin pöydillä. Taskussa tuotot, jotka opiskelijabudjetissa oli muistaakseni ihan tuntuvat. Ja päässä ajatus, siitä ettei ikinä enää erehtyisi pitämään Kipsaria.
Wish You Were Here on myös ikävän karkoituslaulu. Ja siksi se soi tänä sunnuntaina. On koti-ikävä ja vielä useampi viikko ennenkuin pääsen kotiin perheen luo.
Tässä versio jonka pitäisi toimia siellä missä minä en ole:
Muuta salakapakkameininkiä voi aistia
täällä.
