J.J. Cale oli 42-vuotias, kun hän vuonna 1980 levytti laulun “Mama Don’t” albumilleen Shades, joka julkaistiin helmikuussa 1981. Hän oli jo sen ikäinen, että vanhempien sukupolvelle ei ollut tavallista ärhennellä. Ainakaan vastustuksen pukeminen lauluksi ei ehkä ollut yli nelikymppiseltä yksinäiseltä kitarataiturilta kaikkein odotettavin teko. J.J. ilmaisikin erimielisyytensä tekemällä sukupolvien välisestä kuilusta humoristisen tilannekuvauksen, mikä kenties teki laulusta vastaanotettavamman, hyväksyttävämmän. Äidin tahdon vastainen toiminta on raapaistu kuulijan korvien väliin niin vallattoman hersyvällä svengillä, että suu messingillä voi sanoa klassikkoaseman olevan selvä. Ei olisi ihme, jos äiti nyökkäilisi laulun tahdissa. ”Cocaine”, ”After Midnight” ja ”Call Me the Breeze” lienevät ne, joista Cale tunnetaan - ja nuokin laulut yhdistettäneen tavallisimmin Eric Claptoniin ja Lynyrd Skynyrdiin. J.J. Cale on näkymätön mestari. Varsinkaan julkisuuden valot eivät häntä ole liiemmälti kiinnostaneet.
Sitten vielä se vastustus: Äiti ei halua kitaristin soittavan yksin. Äiti ei pidä bassosta, ei rummuista eikä toisesta kitarasta mistään musiikkiin usein liitetystä oheistoiminnasta puhumattakaan. Mutta, perskules, poika vain soittaa ja heittää pökköä pesään. Jiihaa, anna mennä TseiTsei!
Muita hupaisasti ponnekkaita sunnuntaiärhentelyjä on täällä.
