Mitä voi tulla musiikista, jos basisti syö purukumia, kosketintoittajan lempinimi lienee sama kuin Brian Jonesilla: Mr. Shampoo ja rumpali olettaa paidattomana olevansa vuoden keho? No, todella menevää progressiivista rokkia tietenkin. Englantilainen Camel on progressiivisen rockin aatelia, vaikkakin turhan tuntemattomaksi jäänyt orkesteri.
Klassikkovalintani on vuonna 1973 ilmestyneen, yhtyeen nimeä kantavan esikoisalbumin B-puolen avausraita ”Never Let Go”. Valitsin sen, koska sen yhteydessä mainitun luonnehdinnan ”progressiivinen” ei tarvitse pelottaa tai ärsyttää ketään. Laulu on helposti lähestyttävä ja niin komeata, että kuva ja ääni eivät pysy synkassa loppuun asti… Jos synkronian katoaminen häiritsee, kannattaa sulkea silmät ja antaa musiikin viedä vaikka laulun nimi ehdottaakin toista.
Muita purukumin pureskelun tahdissa kuunneltavia ralleja löytyy täältä.
Klassikkovalintani on vuonna 1973 ilmestyneen, yhtyeen nimeä kantavan esikoisalbumin B-puolen avausraita ”Never Let Go”. Valitsin sen, koska sen yhteydessä mainitun luonnehdinnan ”progressiivinen” ei tarvitse pelottaa tai ärsyttää ketään. Laulu on helposti lähestyttävä ja niin komeata, että kuva ja ääni eivät pysy synkassa loppuun asti… Jos synkronian katoaminen häiritsee, kannattaa sulkea silmät ja antaa musiikin viedä vaikka laulun nimi ehdottaakin toista.
Muita purukumin pureskelun tahdissa kuunneltavia ralleja löytyy täältä.
