Brittipop, tai mitä nimeä nyt käyttääkin, toi minulle monta hyvää bändiä, jotka eivät olleet brittipoppia yhtään sen enempää kuin Scorpions on heviä. Näistä yhtyeistä muistetaan median rakentamat tappelijat, juuri niin, ne kaksi, joista toinen oli jokaisen mielestä paljon parempi kuin se toinen. Useat brittipopinvaasion aalloissa korviimme ja silmiimme tulvahtaneet bändit on jo unohdettu. Toiset on unohdettu ihan syystä, toiset turhaan. Yksi näistä on Supergrass, joka unohdettiin, kun pojat päättivät astua hieman kokeilevammalle polulle. Viimeinen albumi, Diamond Hoo Ha (2008) taas on niin tanakka ja vetävä rocklevy, että se tulisi olla pakollinen kuultava kaikille. No, ainakin kannattaisi kokeilla.
Klassikoksi asetan toisen albumin In It for the Money (1997) tunteikkaan menopalan “You Can See Me”, jonka voi tulkita kertovan esimerkiksi julkkiksena olemisen vaikeudesta, yhtäältä ikävästä yksinäisyydestä, mutta toisaalta yksinäisyyden tarpeesta.
“You can't see me, I'm not really there,
You can't see me.”
Lopuksi muisto: Näin toukokuussa 1997 Supergrassin Hollannissa Pinkpop-festivaalissa. Tilaisuudesta teki riemastuttavan se, että koko edellisen päivän satoi kaatamalla. Tai oikeastaan riemua toi vasta sateen seuraus. Festivaalialue oli muuttunut suureksi mutapainiareenaksi .Yön aikana festivaalin järjestäjät olivat piilottaneet kuran vuoraamalla alueen kuivalla heinällä, jota oli kulunut ”muutamia” paaleja. Kun Supergrass esiintyi, yleisö alkoi heittää heinää ilmaan. Osuvaa. Tunnelma oli hupaisa. Niin, ja bändi nautti ja oli erinomaisessa vedossa.
Muut heinäpaaliklassikot ovat klikkauksen päässä täällä.
Klassikoksi asetan toisen albumin In It for the Money (1997) tunteikkaan menopalan “You Can See Me”, jonka voi tulkita kertovan esimerkiksi julkkiksena olemisen vaikeudesta, yhtäältä ikävästä yksinäisyydestä, mutta toisaalta yksinäisyyden tarpeesta.
“You can't see me, I'm not really there,
You can't see me.”
Lopuksi muisto: Näin toukokuussa 1997 Supergrassin Hollannissa Pinkpop-festivaalissa. Tilaisuudesta teki riemastuttavan se, että koko edellisen päivän satoi kaatamalla. Tai oikeastaan riemua toi vasta sateen seuraus. Festivaalialue oli muuttunut suureksi mutapainiareenaksi .Yön aikana festivaalin järjestäjät olivat piilottaneet kuran vuoraamalla alueen kuivalla heinällä, jota oli kulunut ”muutamia” paaleja. Kun Supergrass esiintyi, yleisö alkoi heittää heinää ilmaan. Osuvaa. Tunnelma oli hupaisa. Niin, ja bändi nautti ja oli erinomaisessa vedossa.
Muut heinäpaaliklassikot ovat klikkauksen päässä täällä.
5 kommenttia:
mulla on ollut tää levy ipodissa aika kauan enkä ole muistanut kuunnella. Nyt varmaan tarttis. Onhan tää hyvää poppia. Mikä siinä onkin, että Brittien saarilla taidetaan kuivakka huumori ja kevyt pop?
Määritelmästäsi "tunteikas menopala" allekirjoittaisin vain tuon menopalan. Tavoilleni uskollisena en tälläkään kertaa tunne kumpaakaan Yläviidenneksen kappaletta saati yhtyettä, mutta tästä(kin) melkein pidin. Pitänee kuunnella uudestaan myöhemmin.
Minulla on ohut mielikuva, että olisin joskus kuunnellut Supergrassia, mutta valalle en mene. Allekirjoitan Panun mielipiteen: hyvää poppia.
Eniten pidin muistopalastasi, näen heinät lentämässä ja porukan joraamassa. Livenä muuten moni huonompikin bändi yltää ihailtaviin suorituksiin, millä en nyt viittaa sunnuntaiklassikkovalintaasi, vaan pohdiskelen ääneen omia keikka- ja festivaalimuistojani...
Oikein mukavaa! Tämän oli unohtanut, mutta nyt arkistojen ääreen kaivelemaan.
Heinäladoissa on tunnelmaa.
Panu, heti levy kuunteluun.
Tuma, sanoitus on ristiriitaista tunnetta täynnä.
Viides rooli, mukavaa, jos kykenen stimuloimaan/aktivoimaan muistoihin.
Lepis, heinäladoissa on tunnelmaa myös suomalaisissa elokuvissa ja venäläisillä teillä.
Lähetä kommentti