Wainwrightin laulava suku on kiinnostava joukkio. Rufus on kelvollinen varsinkin laulaessaan kiltti yllään Judy Garlandin lauluja. Hänen siskonsa Marthan ääntä en jaksa kuunnella lainkaan. Mutta hänen isänsä Loudon Wainwright III on osoittanut, että ei polvi (tai mikään muukaan) välttämättä pojasta parane. Loudon on kova äijä, joka on levyttänyt vuodesta 1970 lähtien. Kahdenkymmenen studioalbumin ja neljän livelevyn lisäksi hän on muun muassa näytellyt paljon, esimerkiksi yhdessä suosikkielokuvassani, Cameron Crowen ohjaamassa Elizabethtownissa (2005).
Loudon Wainwrightin ”Prince Hal’s Dirge” on raivokas tilitys isän ja pojan välisestä suhteesta pojan näkökulmasta. Albumilta T-Shirt (1976) löytyvän laulun iskevin toteamus sukupolvien välisestä erosta liittyy yhdenlaiseen kestävyyteen: ”I can drink you under twenty-five tables” ällistyttää yksinkertaisuudellaan joka kuulemalla. Laulussa leijuu ärtymys ja viha, mutta myös usko tulevaan tai tarkemmin sanoen laulun minän tulemiseen. Ja kuka on tuo laulun minä? Se selviää livetaltioinnin noin kaksi ja puoli minuuttia kestävästä johdannosta. Loudon on ottanut komeasti historian ja kirjallisuuden haltuun…
Koska valitsemani versio on akustinen, alla on myös studioversio.
Tämän sunnuntain muita raivokkaita taisteluja pääset kuuntelemaan täältä.
Loudon Wainwrightin ”Prince Hal’s Dirge” on raivokas tilitys isän ja pojan välisestä suhteesta pojan näkökulmasta. Albumilta T-Shirt (1976) löytyvän laulun iskevin toteamus sukupolvien välisestä erosta liittyy yhdenlaiseen kestävyyteen: ”I can drink you under twenty-five tables” ällistyttää yksinkertaisuudellaan joka kuulemalla. Laulussa leijuu ärtymys ja viha, mutta myös usko tulevaan tai tarkemmin sanoen laulun minän tulemiseen. Ja kuka on tuo laulun minä? Se selviää livetaltioinnin noin kaksi ja puoli minuuttia kestävästä johdannosta. Loudon on ottanut komeasti historian ja kirjallisuuden haltuun…
Koska valitsemani versio on akustinen, alla on myös studioversio.
Tämän sunnuntain muita raivokkaita taisteluja pääset kuuntelemaan täältä.
14 kommenttia:
Isä veti pitemmän korren. Hieno biisi.
Pakko vielä todeta, että akustisena tarina oli huomattavasti koskettavampi. Biisi loppuu ammattilaisen ohjeeseen:If I vomit, keep me off of my back.
Kyllä isä päihittää jälkikasvunsa komeasti. Siis Rufuksen ja Marthan. Minä olen kuullut ensin studioversion ja vasta sitten Loudonin liveversion selityksineen. Selitykset olivat minulle tarpeen. Biisi aukesi aivan uudella tavalla. On aina hienoa, kun omaan biisiin on valmis etsimään ja halukas löytämään uusia ulottuvuuksia.
Kiitos. Tämäpä olikin aika reipas veto. Tosiaan raivokas lähestyminen henkilökohtaiseen aiheeseen. Akustisena toimii tosiaan paremmin, kuten panu tuossa totesikin.
Wainwright's !
Hyvin tuttuja ovat Rufus ja Martha, mutta minä pidän Marthan tulkitsijan äänestä, hänhän laulaa myös taustoja veljensä levyillä. Rufus taitaa soittaa, ja kaiketi laulaakin joissakin sisarensa levytyksissä. Ovat esiintyneetkin yhdessä, Euroopan valloituksen muistaakseni tekivät yhdessä esiintyessään Roskildessä.
Kuuntelin ihan taannoin noita Rufuksen Judy Gartland tulkintoja ja hyviä ovat. Hän loi laulutyylillään ooppera ja pop-rock laulamisen sekoituksen, sillä on nykyään joku nimikin, mutta enpä muista.
Loudonia en ole kuullut, kuunnellut. Hyvän biisin olitkin löytänyt.
Minä taas pidän eniten Loudonin tammikuussa edesmenneen ex-vaimon Kate McGarriglen totannosta. Loudonia ja jälkikasvua olen kuunnellut paljon vähemmän. Akustinen oli paljon parempi tulkinta, koskettava ja intensiivinen. Loudon on sillä tavalla ollut aivan sivussa kuuntelussani, että olen pitänyt häntä selkeästi countrylaulajana, mikä hän ei sitten kai vissiin olekaan?
Onpa tämä kyllä musiikkisukua. En ole koskaan myöskään kuullut näitä vetoja. Isän versiosta pidän myös enemmän.
Loundon tuli vastaan ekan kerran M*A*S*H telkkarisarjassa. Siinä hän soittaa muutamassa jaksossa folkhenkisiä lauluja kohtauksissa, jotka ovat hivenen päälleliimatun oloisia. Jäin silloin ihmettelemään, että kuka ihme tämä protestilaulaja on. Nyt tiedän paremmin. pitänee hommata live-lättyä. Kiitti paljon. :)
Loudon on jäänyt mieleen jo 70-luvulta hyvänä singer-songwriterina - mutta en nyt saa päähäni mikä oli se yhteys jossa hänen musiikkiin aluksi tutustuin.
Vaiheinen, molempi parempi. Kaikki käy, siis. Ainakin täällä.
Hirlii, Loudonia kuunteluun!
Tuima, kantria kantria, mutta laajaan tuotantoon mahtuu paljon muutakin. Mainitsemani T-Shirt-albumi on siitä hyvä esimerkki.
Tomi, suku voi olla myös pahin.
Halo Efekti, yhteys mikä hyvänsä, kyllä, erinomainen on.
Panu, liveä kamiinaan.
Hämärästi tuttu jostain aikojen takaa Loudon, mutta ei ole päätynyt koskaan levylautaselle.
Äh, jotenkin ei iskenyt nytkään mikään.
Sunnuntait ovat välillä tällaisia.
Voi vitsit, ihan outo tyyppi minulle ja siksikin virkistävää kuunneltavaa. Kitara soi komeasti ja isä-poika-suhde laittaa laulamaan = )
Tää nyt on oikein miesten biisi, huoratalot ja kaikkee ;D
Pojan versiosta pidin enemmän.
Susu, oletko varma, ettei sulla ole maanantai etuajassa? :)
Taru, isä-poika/äiti-tytär -suhteesta saa revittyä melko hurjia tai vaihtoehtoisesti hulvattomia lauluja.
Lepis, molempien loistokkaiden versioiden esittäjä on yksi ja sama Loudon. Vaikka onkin mies. Ja vaikka laulaakin ilotaloista. Elämässä on oltava iloa :)
(Joku muukin tuntui tulkinneen johdantoni tai muuten vain niin, että esittäjinä ovat isä ja poika.)
Lähetä kommentti