Taannoisen perhetapahtuman vuoksi minä lienen toista Yläviidenneksen blogistia kepeämmällä tuulella. Isän ja pojan suhdetta käsittelevä mielikuvituksellisesti nimetty "Father and Son" on minun sunnuntaiklassikkoni.
Valintani esittää Cat Stevens, joka on multinationaali siinä mielessä, että hänen äitinsä on ruotsalainen ja isänsä kyproksenkreikkalainen. Ei ihme, että hän päräytti itselleen taiteilijanimen, kun vanhemmat menivät nimeämään poikansa Stephen Demetre Georgiouksi. No, oikeastaan se on paljon komeampi kuin Cat Stevens - ja komeampi kuin Yusuf Islam, joka on ollut hänen nimensä vuodesta 1978, jolloin hän kumartui Mekkaan päin.
Ennen kuin Stevens käänsi popille ja markkinoille selkänsä ja vaiensi kitaransa, hän ehti levyttää vuodesta 1966 vuoteen 1978 kaksitoista ensiluokkaista albumia. Lisäksi vuonna 2005 ilmestyi konserttitaltiointi Majikat, joka tuli myyntiin myös dvd:nä. Kenties Yusuf siis kaipaa edes hivenen kissa-aikojaan? Vuonna 2006 Yusuf loikkasikin takaisin popbisnekseen - ja varsin menestyksekkäästi.
"Father and Son" on Cat Stevensin ehyimmällä albumilla Tea for the Tillerman (1970), josta löytyy myös se hänen "Wild Worldinsä", jonka ovat jälkeen levyttäneet yksi ja toinen. Albumi muodostaa yhdessä sitä seuranneen Teaser and the Firecatin (1971) kanssa hänen "hittikautensa", sellaisen johon ei ihan jokainen pilliinpuhaltaja kykene. Yksinkertainen on kaunista, ja kun se osuu vielä sopivaan hetkeen, ei mikään tunnu paremmalta.
Valintani esittää Cat Stevens, joka on multinationaali siinä mielessä, että hänen äitinsä on ruotsalainen ja isänsä kyproksenkreikkalainen. Ei ihme, että hän päräytti itselleen taiteilijanimen, kun vanhemmat menivät nimeämään poikansa Stephen Demetre Georgiouksi. No, oikeastaan se on paljon komeampi kuin Cat Stevens - ja komeampi kuin Yusuf Islam, joka on ollut hänen nimensä vuodesta 1978, jolloin hän kumartui Mekkaan päin.
Ennen kuin Stevens käänsi popille ja markkinoille selkänsä ja vaiensi kitaransa, hän ehti levyttää vuodesta 1966 vuoteen 1978 kaksitoista ensiluokkaista albumia. Lisäksi vuonna 2005 ilmestyi konserttitaltiointi Majikat, joka tuli myyntiin myös dvd:nä. Kenties Yusuf siis kaipaa edes hivenen kissa-aikojaan? Vuonna 2006 Yusuf loikkasikin takaisin popbisnekseen - ja varsin menestyksekkäästi.
"Father and Son" on Cat Stevensin ehyimmällä albumilla Tea for the Tillerman (1970), josta löytyy myös se hänen "Wild Worldinsä", jonka ovat jälkeen levyttäneet yksi ja toinen. Albumi muodostaa yhdessä sitä seuranneen Teaser and the Firecatin (1971) kanssa hänen "hittikautensa", sellaisen johon ei ihan jokainen pilliinpuhaltaja kykene. Yksinkertainen on kaunista, ja kun se osuu vielä sopivaan hetkeen, ei mikään tunnu paremmalta.
11 kommenttia:
Cat Stevens kuuluu määrätyn ikäisten ja vähän nuorempien nuoruusmusiikkiin oli sitten fani tai ei. Ääni on aika unohtumaton. Tämä kyseinen on minusta hyvä kappale etenkin sanoitukseltaan, suosikkini Stevensin tuotannosta se ei ole. Tuosta Stevensin uudesta pop-tulemisesta en tiennytkään mitään. Alkupuolen tuotanto on sellaista, ettei se ole kotona soitettuna herättänyt omassa jälkikasvussa vastustusta vaan pikemminkin lauseita "kuka laulaa?", "soita lisää".
Tuli muuten kuunneltua Cat Stevensiä sillä korvalla eilen illalla, mutta olisin kallistunut 'Miles from Nowhere' -biisiin. Onhan näitä sunnuntaita jäljellä. :)
'Father and Son' on komea biisi ja aivan ehdotonta klassikkokamaa!
Ilmeisesti olen määrättyä ikää vanhempi sillä ukko on minulle lähes täysin tuntematon. Ja läheskin vain siksi, että muistin joskus täältä tuon saman piisin kuunnelleeni.
En siitä vieläkään paljoa perusta vaikka juuri ja juuri viikonlopusta selvinneenä olen sitä mieltä, että isänä oleminen on vaikein asia jota olen koskaan yrittänyt.
Tommi onkin ollut aina tietynikäinen. Muistan kuulleeni useita Cat Stevens sovituksia Pariisin metroasemilla. Mieleen on jäänyt etenkin eräs suoritus metrojunasta joka kurvaili jossakin 12e arrodisnementin yläpuolella ja katusoittaja veti Morning has broke:nin aika komaeasti.
Olemme /mek:in kanssa kuitenkin tätä väliinputoajasukupolvea Cat Stevensin suhteen, joten se on jäänyt hieman etäisemmäksi tuttavuudeksi lukuunottamatta Tommin ystävällistä sivistämistä.
Kun kuulin nuorena eka kerran Cat Stevensin Lady D'Arbanvillen ja myöhemmin Morning has brokenin, en sen jälkeen ole voinut hemmoa kuunnella. Liian värisevä ääni.
Tässä ei fraaserattu ihan yhtä pahasti, mutta ei, ei uppoa.
Ei tämä mielestäni ole ikäkysymys, vaikka olenkin jonkunikäinen. Värinää laulussa on, mutta tässä minua kiehtoo ennemminkin... miten sen nyt sanoisi... munattoimuus jossa on munaa? Juu, justiinsa niin, jos ilmaus sallitaan.
Juu, ilmaus sallitaan. Tarkoitin sitä, että yhdessä vaiheessa Cat Stevensin musiikkia ei päässyt pakoon ja se oli sitä aikaa jolloin ei ollut kuin kaksi + yksi ruotsinkielinen radiokanava valittavana (eli silloin kun Tommi taisi olla aika nuori ja melkein potkuhousuissa :)) ja Stevensiä kuuli piti tai ei.
Muistan hämärästi tuon ajan jolloin Cat oli tosiaan se toinen vaihtoehto Kauko Käyhkölle. Se toinen oli sitten Taistolaisviisut.
Ööh, mihin unohtui Nuorten sävellahja :)?
Cat Stevensiltä löytyy monta hyvää, oma hyvinkuunneltu klassikko. Tämä on eräs niistä hyvistä. Kuuntelin vasta nyt kun pyhänä oli paitsi teknisiä ongelmia niin juutuubikin "lepäili" jonkun aikaa.
Täytyy palata tähän hemmoon myöhemmin klassikoissa uudelleen.
Cat Stevensiä tuli mun muistaakseni joka tuutista aikoinaan ja hänellä kyllä oli tosi hyviä biisejäkin.Tämäkin on ihan hyvä.
Lähetä kommentti