keskiviikko 23. heinäkuuta 2008

Arska


Tänään on ollut pitkästä aikaa aurinkoinen kesäpäivä. Siitä tuli mieleen, että voisin tuota taivaalla pönöttävää valopilkkua palvoa top5:en muodossa. En tosiasiassa ole kovinkaan kova auringonpalvoja. Palan auringossa helposti, mutta nautin auringon lämmöstä ja valosta. Kirkkaassa auringonpaisteessa varjot saavat syvän juhlallisen sävyn. Myös auringon paisteessa köllöttely vie joskus mukavalla tavalla pois ajasta ja paikasta. Nämä seuraavat biisit kuvavaat mielestäni joitakin asioita tuosta kirkkaasta luonnonilmiöstä.

George Harrisonin hieno laulu saa auringon paistamaan keskitalvellakin.  Kun The Cult päätti ruveta rockpastissiksi, se teki hienon levyn nimeltä Sonic Temple ja sen aloitusraita Sun king on kertakaikkisen hieno runttaus. Muistan kunnelleeni sitä läpi kesä -89. Nazarethin laulu on ainoa valon pilkahdus kyseiseltä levyltä, joka on kansiaan myöten synkkää tavaraa. The Sex Pistolsin laulu ei kyllä ole aurinkoinen, mutta aina yhtä riemastuttava rienaus. Viimeiseksi valitsin Jakobin laulu, joka kertoo varjoisista asioista. Ja ilman varjoa ei kai olisi valoakaan. 

1. The Beatles: Here comes the sun (Abbey Road, 1969)
2. The Cult: Sun king (Sonic Temple, 1989)
3. Nazareth: may the Sun shine (No mean city, 1978)
4. The Sex Pistols: Holidays in the Sun (Never mind the bollocks here's The Sex Pistols, 1977)
5. Jakob Dylan: Valley of the low sun (seeing things, 2008)

1 kommentti:

Tommi kirjoitti...

Ajoimme aurinkoa vastaan. Oli helvetin kuuma. Oli niin kuuma, että aurinkolistani, joka ilmestynee huomenna, on kovin erilainen kuin sinun. Kiitos ideasta kuitenkin. Kyllä aurinko kelpaa. Ainakin nyt.