lauantai 24. toukokuuta 2008

Love to hate


Poika pyysi tytön elokuviin ja tyttö suostui. Elokuvan lopussa soi John Lennonin Imagine. Elokuvan jälkeen tyttö ja poika kävivät pirtelöllä jäätelöbaarissa.
Poika ja tyttö kohtaavat kotibileissä. Poika pyytää tytön uudestaan elokuviin, tyttö suostuu.
Poika vie tytön kotiin ja he istuvat pojan sängyllä ja poika soittaa mielimusiikkiaan. Poika rakastuu tyttöön ja tyttö poikaan. He muuttavat yhteen ja menevät naimisiin.
Jossakin vaiheessa pojalle valkenee, ettei kaikki hänen lempimusiikkinsa olekkaan tytön lempimusiikkia. Itseasiassa tyttö suorastaan inhoaa joitakin pojalle tärkeitä lauluja, bändejä ja levyjä. Aluksi se aiheutti pojalle mielipahaa, mutta myöhemmin hän oivalsi, ettei se haittaa: onhan heillä paljon yhteistä musiikkia josta he pitävät. Sitäpaitsi olihan tytön suosikeissa joitakin lauluja, levyjä ja bändejä joita poika ei voinut sietää.
Tyttö ehdotti, että poika listaisi suosikki-inhokit. Pojasta se oli loistava ajatus.
Tämä ensimmäinen on tytön ehdoton inhokki ja pojan suuri suosikki. Tätä levyä kotona soittaessaan poika sai kuulla, että tämähän on teinien musaa. Patti Smithin versio Nirvana biisistä on osasyyllisenä tähän tekstiin. Vaikka pojalla on muistikuva, ettei se alkuperäinenkään tainnut olla tytön mieleen. Jimi ei tytön mielestä ansaitse pojan pystyttämää jalustaa, CMX:stä nyt puhumattakaan.
1. Pearl Jam: Jeremy (ten)
2. Patti Smith: Smells like teen spirit (Twelve)
3. Jimi Hendrix: Voodoo child (slight return) (Elecric Ladyland)
4. CMX: Sillanrakentaja (Vainajala)
5. Alice in Chains: Rooster (Dirt)

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Aika monenlaista huttua tyttö on kuitenkin vuosien varrella oppinut sietämään ja jopa sujuvasti kuuntelemaan.

/mek kirjoitti...

Kuvakin ihan tuore, tuskin edes 24v vanha?

Tommi kirjoitti...

Tämä on hieno lista, niin kuin on kuvakin. Muistan nähneeni tämän vuosia... kenties vuosikymmeniä sitten. Mutta tämä lista: pakko tehdä moinen itsekin. Vaimo kun ei diggaa kaikesta, jota levylautaselta päästän. Ihmeellistä?

panu kirjoitti...

Juu, ihan eilen sen tossa räpsäsin. Alta 20 vuotta vanha kuva. Värit tuskin ovat haalistuneet vuosien saatossa.

Tommi kirjoitti...

Värien "kuuluu" haalistua.