sunnuntai 25. toukokuuta 2008

Kaaosmusiikkia parisuhteessa














Panun innoittamana päätin ryhtyä laatimaan listaa lauluista, joita vaimoni ei siedä. Aikajänteemme on Panun esittämää lyhyempi, mikä näkynee listalle valikoituvissa bändeissä ja biiseissä. Kahdenkymmenen vuoden taakse emme yhdessä yllä: kuva, jossa toisella näyttäisi olevan CMX-paita, on tammikuulta 2004. (Vanhempia ei ole digimuodossa enkä omista skanneria enkä jaksa ottaa kuvaa vanhasta kuvasta.) Jotta listalle tulisi todellisuuspohjaa, pyysin vaimoa muistuttamaan minua, mistä hän ei pidä. Vastaus oli, että levyhyllystä kolmeneljäsosaa on kuunneltavaksi kelpaamatonta. Uskoin, että näin saattaa olla, sillä muistissa on useita kertoja, jolloin levylautasella pyörinyt lätty on kohdannut karvaan kommentin tai ainakin katseen, josta pitäisi ymmärtää vaihtaa levy tai sammuttaa koko masiina.

Kun aloin miettiä suosikkejani, jotka eivät tosiaankaan ole vaimon suosikkeja, yllätyin: ei niitä löydykään niin paljon kuin otaksuin. On olemassa levyjä, joita voin kuunnella vain työpaikalla tai yksin kotona, mutta kolmeneljäsosaa on liioittelua. Vaimoni on niin hyvä omaksumaan uutta, että hän on opinut kanssani pitämään muun muassa sellaisista musisoijista kuin Pearl Jam, Kashmir ja Neil Young vain joitakin mainitakseni. Kun esimerkinomaisesti kysyin, mitä mieltä hän on King Crimsonista, hän sanoi, että ei se mikään inhokki ole, vaikka onkin vaikeasti lähestyttävissä. Tällainen toteamus saa minut rakastamaan häntä taas enemmän. Siis kaikenlaisen musiikin kuunteleminen kannattaa, myös vaikeasti lähestyttävän.

Jotta elämä ei olisi pelkkää tanssia ruusuilla ja amarylliksillä, kuten Martikaisen Jarkko asian ilmaisee, on toki olemassa biisejä ja bändejä, joita kuuntelen vain lenkillä iPodista. Tietenkin toisinaan toivon, että vaimokin kuuntelisi omia suosikkejaan jossain muualla tai joskus muulloin kuin minun ollessa kotona. Onneksi suuri osa hänen suosikeistaan on myös omia suosikkejani. Mutta miten tulisi miehen suhtautua, kun kaiuttimista alkaa valua vaikka Celine Dion tai Teleks? Onneksi sentään Lauri Tähkän elo on jäänyt meillä korjaamatta.

Mutta vaimoni ei siedä Musea, vaikka hän ihan pyytämättä ulkomaanmatkaltaan toikin minulle Musen live-dvd:n. Vaimoni ei ymmärrä Musea, mutta hänellä on ymmärrystä minulle, joka jaksan veivata samaa konserttia useaan kertaan kyllästymättä. Minun puolestani Muse saa hänen mielestään olla ”kaaosmusiikkia”. Muistaakseni samaan luokitukseen osui Mars Volta, jonka määrittäminen kaaosmaiseksi on itse asiassa erittäin osuvaa, vaikka kaaoskin voi olla kiinnostavaa ja nautittavaa.

Työpäivää ja lenkkiä piristävät usein Rage Against the Machine ja System of A Down. Ne sopivat vastakarvaisen sisältönsä puolesta mainiosti työnteon taustalle olipa työ mitä tahansa. Eräänä perjantai-iltapäivänä vaimon tullessa kotiin olin tiskaamassa ja kaiuttimet rytisyttivät RATM:n biisiä ”Bullet in the Head”. Ensimmäinen kommentti oli kysymys: ”Tuntuuko noin pahalta?” Totesin muistaakseni nauraen: ”Ei, vaan näin hyvältä”. Tai niin ainakin olisin halunnut todeta. Sain kuunnella biisin loppuun. Yhdistyneet urbaanit puoskarit on jonkun kerran onnistunut hämmentävillä hauskaa vai ei –viisuillaan sekoittamaan vaimoni ajatukset. Se on sopivaa ainakin siksi, että kai YUPkin on eräänlaista ajatusten kaaosmusiikkia - ainakin silloin, kun se on parhaimmillaan. Ja tässä on sitten se lista.

1.Muse: Micro Cuts (Origin of Symmetry, 2001)
2.Rage Against the Machine: Bullet in the Head (Rage Against the Machine, 1992)
3.System of A Down: B.Y.O.B. (Mezmerize, 2005)
4.YUP: Saatana meni korvasta sisään (Huuda harkiten, 1991; löytyy varmiten kokoomasta 1990-1992)
5.The Mars
Volta: Inertiatic Esp (De-Loused in the Comatorium, 2003)

7 kommenttia:

panu kirjoitti...

Komea listaleiskaus! Luultavasti sinun listasi inhokit ovat meillälin aika tylyn tuomoin saavaa kamaa.

Tommi kirjoitti...

Pitänee korjata... että Celine Dion ja Teleks eivät soi meillä juuri koskaan, vaikka yksi Dionin sinkku ja Teleksin levy vaimolta kyllä löytyvät. Sen sijaan Dio soi toisinaan, ja sitä kuuntelen minä.

Anonyymi kirjoitti...

Niin, Telekskin soi meillä vain silkasta rakkaudesta: "Olisitko elämäni viimeinen elämäni rakkaus..." Siihen se sitten jää, se Teleks siis. Ei rakkaus...

Anonyymi kirjoitti...

Aah, miten terapeuttiset kaksi kirjoitusta - joskus olen epäillyt että vain meidän perheessä osa toisen mielimusiikista on toisen inhokkeja ja meillä inhokkeja riittää kummallekin. Ja vaikka yhteinen historia yltää parinkymmenen vuoden taakse, en edelleenkään suostu kuuntelemaan New Orderia ja Joy Divisionia mutisematta vastalauseita. Miehen inhokeista en edes puhu tässä yhteydessä.

Tommi kirjoitti...

Täälläpä käy yllättäviä kommentoijia... Ja mikäs vika New Orderissa ja Joy Divisionissa sitten on, kysyn, vaikka en niillä liiemmälti omia laitteitani kulutakaan. Eilen oli todella "sininen maanantai".

Anonyymi kirjoitti...

Älä edes kysy, ne vaan on eiei. Sinänsä laadukasta musiikkia, ei siinä mitään, mutta muuten, ei. Tosin niiden vastapainoksi olen mieheltä oppinut kuuntelemaan monia muita, niistä ehkä enemmän joskus omassa blogissa.

panu kirjoitti...

Täytyy myöntää, että Teleks vetää kyllä aika sanattomaksi. Kuten muuten voisi vetää Dion-Dio duettokin. Yhteinen elämä on loppujen lopuksi mielenkiintoista kauppaa kahden maun välillä, oli sitten kyseessä musiikista tai lanttulaatikosta.