Pieni ja hento soolo

En vuosiin ymmärtänyt Dave Lindholmin Neroutta. Anteeksi. Se ymmärtämättömyys muuttui lämpimäksi ihailuksi viimeistään, kun näin Daven livenä (muutenkin kuin meidän lähibaarissa). Kiitos vaimolleni, jonka lempeä suostuttelu taivutti minut katsomoon. Olkoon tämä sunnuntainen rakkauden tunnustus hänen.
Olen aina kuitenkin aistinut Aino-levyn hienouden. Pieni ja hento ote -biisissä viimeistään paljastuu Daven nerous: sankarikitaristi malttaa olla koskematta kitaraansa ensimmäiseen kahteen minuuttiin (1:45).  Dave soittaa muutaman todella komean aksentin siitä eteenpäin. Ei koskaan liikaa, ei koskaan liian vähän. Kun hän vihdoin antaa kitaran puhua, jösses, minkälaista hillittyä pidättäytymistä! Jopa varsinainen soolo, siinä kuuden minuutin (6:17) kohdalla, on kertakaikkisen hallittu. Dave soitta vain välttämättömät nuotit. Ja taustalla Otto Donnerin orkesteri soittaa kaiken tarpeellisen, jotta maailman komein rock-biisi saisi hengittää kylmää talvi-ilmaa.







Muita hentoja otteita voi tunnustella täällä.