sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Henkistä eksymistä

Yön pimeinä hetkinä herätessä pienetkin asiat muuttuvat valtaviksi vuoriksi. Vuoren ylittäminen unenpöppöröisenä tuntuu mahdottomalta. Kuitenkin aivot eivät luovuta vaan sitä huomaa olevansa täysin hereillä ja pohtivansa tätä ongelmaa, josta ei ole poispääsyä. Lopulta uni armahtaa ja aamulla saa herätä väsyneenä todetakseen, että kyllä kaikki järjestyy. Asioilla on tapana järjestyä.
Viime aikoina Blind Faithin loistava Can't find my way home on tuntunut mukavalta kuunneltavalta. Se kuullostaa mukavalta näin sunnuntai-aamunakin. Ulkona on harvinaisen kirkas päivä. Taidan lähteä pyöräilemään, kotimatkaa odotellessa.

Studioversio:



Liveversio, jossa varsinkin Ginger Baker näyttää miksi hän yksi maailman parhaista rumpaleista:



Muita sunnuntain henkisiä tienviittooja voi etsiä täältä.



7 kommenttia:

lepis kirjoitti...

Tämä oli minulle aivan tuntematon, mutta kolahti ja kovaa. Hienoa kamaa!

Turvallista kotimatkaa.

lepis kirjoitti...

Moi,
Yaelian ei pääse kommentoimaan tänne, kun on tuo sanavarmistushirvitys ja jätti tämän viestin sinulle minun laatikkoon:

“Aah,varhaisnuoruuteni ehdottomia suosikkejani! En edes muista missä kuulin sen ensimmäistä kertaa mutta vieläkin kolahtaa..”

Ja samalla toivoo sanavarmistushirvityksen poistamista, jota en pistäisi pahakseni minäkään. Ei niistä oikein selvää saa ja saa hakata arvuutellen kirjaimia useampaan otteeseen.

Kiitos.

Tuima kirjoitti...

Levyversio miellytti enemmän. Livetulkintaa en uskalla kokonaan kuunnella, jos on vaarana joutua kuuntelemaan rumpusoolo, niitä en kestä...

Tommi kirjoitti...

Koko levy on aivan mahtikamaa. On mulla jatkuvassa toistossa. Vaikka E.C. was there :)

Tommi kirjoitti...

Koko levy on aivan mahtikamaa. On mulla jatkuvassa toistossa. Vaikka E.C. was there :)

Tommi kirjoitti...

Koko levy on aivan mahtikamaa. On mulla jatkuvassa toistossa. Vaikka E.C. was there :)

panu kirjoitti...

Kiitos kommenteista. Lepis: bändin on paljon tuntemattomampi kuin kokoonpanosta luulisi: Eric Clapton, Steve Winwood ja Ginger Baker. Suhteellinen tuntemattomuus johtunee bändin lyhyestä historiasta.
Yaelianille terveiset: tuo sanahässäkä on Google purussettiä, tarkistan saako sen pois. Se on ärsyttävä.
Tuima, turhaan pelkäsit rumpusooloa. Sitä ei tässä esityksessä ole, vaikka tietysti Bakerin kannutellessa vaara on aina ilmeinen. Tommi: He was. Komea levy. On jäänyt multa jostain syysstä vähälle huomiolle.