Onhan näitä bändejä, mutta vain yksi The Bändi. The Bandin nimeä kantava, vuonna 1969 julkaistu toinen albumi on yksi hienoimmista rockin historiassa. Se ei ole mikään varsinainen konseptialbumi, mutta orkesterin soinnin hioutuneisuus, brassailematon tietoisuus juurista ja omista taidoista, käy yhdenlaisesta konseptista. "Äijämusiikkia", yksi tuttu totesi. Juu, miehet soittavat, mutta se on ilmauksen selitukseksi huono. The Bändi sopii kaikille, jotka haluavat saada musiikista virheettömyyden tunteen - mitä se sitten tarkoittaakin. Orkesterin soiton yhtenäisyydessä on kuitenkin rentoutta ja tiukkuutta, jota kuulee harvan kokoonpanon levyillä. Toki The Band oli päässyt hieman harjoittelemaan ennen omia levytyksiä, ensin Ronnie Hawkinsin taustabändinä (tuolloin The Hawksina) ja sitten Sir Bobin taustalla 1960-luvun puolimaissa. Kivat koulut tuli käytyä.
The Band -albumin päättää “King Harvest (Has Surely Come)”, joka liikkuttaa minua paitsi sävellyksenä, niin eriyisesti sanoituksen takia. The Band tulee vasemmalta ja kovaa, vaikka ei mitään teesiä esitäkään. Viljelijöitä, ammattiyhdistykseen liittymistä, lakkokehotuksia. Hitto, laulu tuo jostenkin mieleen Stenbeckin Vihan hedelmät ja John Fordin siitä tekemän komean, Hollywoodissa poikkeuksellisen elokuvan. Mielleyhtymä vain parantaa laulua.
Studiossa taltioitu versio päättyy kohdassa 04:30.
Muiden tämän sunnuntain “bändien” jäjille pääsee täältä.
Studiossa taltioitu versio päättyy kohdassa 04:30.
Muiden tämän sunnuntain “bändien” jäjille pääsee täältä.
6 kommenttia:
Aika hurja teksti ja komealtahan biisikin kuulostaa.
Musiikillinen virheettömyyden tunne, se on tavallaan ymmärrettävää, mutta ehkä enemmän klassiseen kuuluvaa ajatuksena, kai. Pieni särö, yllättävyys kai kuitenkin on osa musiikin antamaa tunne-elämystä.
Minua on bändin soitossa viehättänyt se, että he eivät itseasiassa soita virheettömästi. Esimerkiksi torvisektio ei ole mikään huippuammattilainen lainaryhmä, joka kykenee soittamaan suohon kenet tahansa, vaan bändin pojat itse soittavat osuudet hieman horjahdellen. Tämä äärirajoilla horjuminen mielestäni tuo The Bandin soittoon sen syvän inhimmillisen tunnelman, joka lämmittää kuulijaa. King Harvest on aika lyömätön biisi levyltä, jolta on vaikea löytää huonoa biisiä.
Molemmille: kirjoitin tosiaankin virheettömyyden tunteesta, mikä ei suinkaan sulje pois säröä. Tosin pointtini olisi saattanut tulla selvemmäksi, jos olisin pannut kuultavaksi levylle taltioidun, miksatun, hiotun jne. version. Yhtä kaikki, jos albumia ei ole kuullut, siihen kannattaa ryhtyä pikimmiten. (Tiedän, tämä toteamus ei koske teitä, ainakaan Panua.)
Googletin sanoituksen ja vaikuttava se onkin,samoin itse kappale..The Bandin musiikki on minulle jäänyt tuntemattomaksi,mutta Robbie Robertsonin yhden CD;n omistan...
Tunnustan toteamuksen osuvan minuun.
Nämä tarinalliset purevat aina! Muutamia huippubiisejä amerikkalaisesta ahdingosta on olemassa. Mukavaa kun muistutit tästä.
Eipä ole montaa päivää kun täällä soi Bandi täysillä.
Pojat pisti tänään täydet piippuun!
Lähetä kommentti