Näin itsenäisyyspäivän kynnyksellä on hyvä syy valita sunnuntaille suomalaista soittoa. En kuitenkaan halua upota ihan niin syvään sineen, että kuuntelisin Olaa, Juicea tai Kutri-Helenaa. Ajattelin myös välttää tätä nykyisin niin muodikasta isänmaallista paatosta ja uhoa. En siis aio laittaa ylleni "kiitos 1939-1944" -paitaa (jota en omista) ja laulaa Kuosmasen kanssa kuorossa Finlandiaa. Haluan nähdä kaukaisen kotimaani kirjavan kirkkaana.
Jostakin muistui mieleeni mainio bändi surkealta 80-luvulta: Nights of Iguana. Tuolloin bändi näppärät laulut ja tuoreet saundit tuntuivat raikkaalta tuulenhenkäykseltä aika väsyneessä viimeisillään hoippuvassa Juppi-Suomessa. Vielä nytkin biisissä on jotakin ajatonta iloa, joka saa hyvälle tuulelle. Valitettavasti biisi löytyy tuolta JuuTuubista vain hivenen mutaisena miksauksena hittimittari-nimisestä ohjelmasta. Alkuperäinen albumiversio soi kirkkaammin (sen voit kuunnella täältä: Spotify). Kaikesta huolimatta laulussa on hyvä, huoleton tunnelma. Akkarit helisevät mukavasti ja Floydin (Tero Isohanni, 1962-2006) sanoituksessa on riemukkaita psykedelian sävyjä. Se saisi minun puolestani tanssittaa valtakunnan kevytkermaa keltaisessa salissa tulevana itsenäisyyspäivänä.
Pahoitteluni, että Kansanedustaja Alatalo sinisine laseineen pääsee ääneen videon lopussa.
Muita kermaa kuohuttavia klassikoita voi vatkata täällä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
5 kommenttia:
Ei tämä nyt ihan sfääreihin kohottanut, laulu kuulostaa aika lattealta videossa, mutta jotain mukavaa ja kulkevaa kappaleessa on, pakko myöntää.
NOF jäi minulle aikanaan vieraaksi, tuohon aikaan tuli kuunneltua vaan rytmibluussia.
Ihan ok, mutta tuo töksähtävä brittipunkkilausuminen hieman tökki korvaan.
"Video" on tosiaan kauhea. Jotenkin ei laulukaan innosta. Ihan kivaa meininkiä, mutta eipä ole tullut tätä levyhyllystä kaivettua vuosikausiin. Tämä on paljon parempi ilman kuvaa.
Ei iske,ei
huomaan olevani tosifani: kuulen jotakin mitä muut ei kuule tässä laulussa.
Lähetä kommentti