Olen taistellut Opethia vastaan juuri tuon örinäpotentiaalin takia. Vasta viikko takaperin lainasin kirjastosta albumin Watershed (2008). Olen siis noviisi, mutta iloinen, sillä tiedän, että ihana maailma on koluttavanani. Watershedin Porcelain Heart ei ole jättänyt minua rauhaan. (Tällä kertaa piti panna linkki, kun upottamista ei ole sallittu.) Ja sanonpa, että jos lukija on minun kaltaiseni örinäestoinen, niin uusin albumi, Heritage (2011), on ällistyttävää nykyprogea, joka nimensä mukaisesti kumartaa ja kunnioittaa.
Anna Opethin koskettaa myös örinöiden ja/tai todella klassisesti. (Örinä on vain häviävä osa orkesteria. Örinää sisältävän linkin takana on poikkeuksellisen komeata heviprogea 11 minuttia 50 sekuntia. Siis kunnon progea.)
Ai niin, ne muut klassikot… ne ovat täällä.
6 kommenttia:
Komeastihan nämä soivat, örinäkin oli sangen musikaalista. Ei silti liene uutinen, että eniten miellytti Burden. Mutta vähän krediittiä voit suoda: kuuntelin kaikki valitsemasi alusta loppuun.
Minä olen liian vanha tälläiseeen örinään.
Päivän biisisi olikin makoinen yllätys uutuus! Ensin meinasi tulla närästystä, mutta sitten kun se lähti kasvamaan ja kasvoi kasvamistaan niin johan alkoi korvat höröttää. Sitten tuli ähky. Jotenkin tuli Alan Parsons Project jossain vaiheessa mieleen ja siitä ajatuksesta en päässyt eroon. Örinäosaston ohitin hetkellisen kuuntelun jälkeen. Klassikko, no joo. Mutta tuota ensimmäisen tapaista voisin kuunnella lisää.
Opeth on upea bändi ja arvostan laulajaa, joka osaa muutakin kuin öristä, mutta osaakin sitten öristä upeasti. Mun lapset onneksi pitää tälläsen mummon musiikin suhteen ajantasalla. Olen jopa ajatellut hankkia Opethin uusimman levyn, se kyllä taitaa olla monelle Opeth diggarille liian rauhallinen. Mahtavia biisejä molemman. ;)
Oho, se olikin tuo Porcelain Heart se klassikkobiisi, kuuntelin ekaks örinä ja klassisesti linkit. Upea biisi. :)
Tuima, krediitti ansaittu :)
Ari, vanhana vasta öristäänkin.
Lepis, hienoa on.
itKu, örinää on turhaan tässä korostettu. Siitä uusin levy lienee paras esimerkki. Se on silkkaa progea. Hevifanit eivät kenties pidä siitä, mutta proge ei kuitenkaan ole rauhallista, vaan pikemminkin radikaalia. Ainakin tämän päivän pintakiillon vaatimuksissa. Osta levy, dimangia on, alusta loppuun.
Lähetä kommentti