Tänään pistin puuta pinoon. Ajoin sitä eilen vaimon ja pojan kanssa Kajaanista Saloon asti. Se oli ehkä hienoin ekoteko, minkä ihminen voi tehdä... En viitsi ruveta raapimaan hakureissulle syytä, koska syy on vielä älyttömämpi kuin ajoretkemme, jota ilahdutti porottava aurinko. Vastaan siis tässä vain Panun arska-aiheiseen hupailuun.
No, kerron ensin kuitenkin puunhakureissustamme vielä sen, että kun lähdimme, lämpöä ja aurinkoa riitti. Poika ei koko 9,5 tuntia kestäneen matkan aikana nukkunut kuin vajaan puolituntisen. Matka kesti kauan, koska vähän väliä oli pysähdyttävä, jotta poika pääsi pissalle tai heittelemään käpyjä tienvarressa kimalteleviin vesistöihin. Kun vihdoin heräsimme Kajaanissa ensimmäiseen aamuumme, satoi kuin sen kuuluisan Esterin persiistä. Ja satoi ja satoi… yhtäjaksoisesti kolme vuorokautta. Kerran sade kuitenkin yllättäen taukosi. Ihme! Silloin päätimme aloittaa peräkärryn lastaamisen. Arvaatte kai, että sade alkoi välittömästi.
Ensimmäisenä sateettomana päivänä ahdimme kärryn piukkaan puuta. Päätimme lähteä kohti etelää heti seuraavana päivänä ja olla palaamatta muutamaan vuoteen. Kun seuraava päivä koitti, pilven pilveä ei näkynyt taivaalla. Taas pääsimme ajamaan pitkähkön matkan vastaan sojottavien auringonsäteiden viehkeässä lämmössä. Eläköön. Lämpö on ihanaa. Ja aurinko, oikea Perse-Arska, suostui näyttäytymään aina, kun istuimme ilmastoimattomaan autoon. Sitten biiseihin, ennen kuin koko toptunnelma katoaa.
Nilsin biisi on tunnelmaltaan kertakaikkisen koskettava. Yksinkertaisuus on kaunista. Sama pätee Eaglesin alkoholinhuuruiseen auringonlaskuun. Soundgardenia kiitän amerikkalaisen keskiluokan kiipeilyn muistamisesta. VHB on listalla siksi, että kun meillä listaykköseksi pamahtaa albumi, jonka ensimmäisen biisin kesto on 10:43, niin ei voi olla kuin iloinen, vaikka ei listoista paskaakaan piittaisi. Ehkä kansa ei sittenkään ole tyhmää, vaan vain hitaasti oppivaa. Toki biisi kasvaa erittäin hienosti lähes sinfonisesti rokkaavaksi avausraidaksi. Yes on hieno orkesteri, mutta se pääsi minun top-listalleni ihan siksi, että tuo biisi on niin älytöntä progeonaniaa, että rajoja ylitetään tyyliin pois alta risut ja männyn kävyt. Ja nyt vain nauttimaan auringosta. Paitsi että huomenna pitäisi taas ajaa nurmikko tasaiseksi…
No, kerron ensin kuitenkin puunhakureissustamme vielä sen, että kun lähdimme, lämpöä ja aurinkoa riitti. Poika ei koko 9,5 tuntia kestäneen matkan aikana nukkunut kuin vajaan puolituntisen. Matka kesti kauan, koska vähän väliä oli pysähdyttävä, jotta poika pääsi pissalle tai heittelemään käpyjä tienvarressa kimalteleviin vesistöihin. Kun vihdoin heräsimme Kajaanissa ensimmäiseen aamuumme, satoi kuin sen kuuluisan Esterin persiistä. Ja satoi ja satoi… yhtäjaksoisesti kolme vuorokautta. Kerran sade kuitenkin yllättäen taukosi. Ihme! Silloin päätimme aloittaa peräkärryn lastaamisen. Arvaatte kai, että sade alkoi välittömästi.
Ensimmäisenä sateettomana päivänä ahdimme kärryn piukkaan puuta. Päätimme lähteä kohti etelää heti seuraavana päivänä ja olla palaamatta muutamaan vuoteen. Kun seuraava päivä koitti, pilven pilveä ei näkynyt taivaalla. Taas pääsimme ajamaan pitkähkön matkan vastaan sojottavien auringonsäteiden viehkeässä lämmössä. Eläköön. Lämpö on ihanaa. Ja aurinko, oikea Perse-Arska, suostui näyttäytymään aina, kun istuimme ilmastoimattomaan autoon. Sitten biiseihin, ennen kuin koko toptunnelma katoaa.
Nilsin biisi on tunnelmaltaan kertakaikkisen koskettava. Yksinkertaisuus on kaunista. Sama pätee Eaglesin alkoholinhuuruiseen auringonlaskuun. Soundgardenia kiitän amerikkalaisen keskiluokan kiipeilyn muistamisesta. VHB on listalla siksi, että kun meillä listaykköseksi pamahtaa albumi, jonka ensimmäisen biisin kesto on 10:43, niin ei voi olla kuin iloinen, vaikka ei listoista paskaakaan piittaisi. Ehkä kansa ei sittenkään ole tyhmää, vaan vain hitaasti oppivaa. Toki biisi kasvaa erittäin hienosti lähes sinfonisesti rokkaavaksi avausraidaksi. Yes on hieno orkesteri, mutta se pääsi minun top-listalleni ihan siksi, että tuo biisi on niin älytöntä progeonaniaa, että rajoja ylitetään tyyliin pois alta risut ja männyn kävyt. Ja nyt vain nauttimaan auringosta. Paitsi että huomenna pitäisi taas ajaa nurmikko tasaiseksi…
1. Nils Lofgren: The Sun Hasn’t Set on This Boy Yet (Nils Lofgren, 1975)
2. Eagles: Tequila Sunrise (Desperado, 1973)
3. Soundgarden: Black Hole Sun (Superunknown, 1994)
4. Von Hertzen Brothers: Bring Out the Sun (So Alive) (Love Remains the Same, 2008)
5. Yes: Heart of
Koska en löytänyt YouTubesta The Sun Hasn't Setiä, on tyytyminen akustiseen videoesitykseen biisistä Keith Don't Go, jonka Nils teki Keith Richardsille. Mutta hei, video kuitenkin osoittaa, mikä mies Nils kitaran kanssa touhuillessa oikein on. Ja biisi lienee hienoin toisesta artistista huolestuneena skrivattu kipale. Aivan ässä.
2 kommenttia:
hyvä otsikko ja hyvä lista. Kiitos. Black hole sun:ia mietin itsekin, mutta luovuin siitä. Tuo Yesin biisi on hieno. Se olisi listassani, jos olisin sen muistanut.
niin ja saat opettaa setälle miten toi juutuuppi video linkitetään...
Lähetä kommentti