sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Melkein julkkis: Elton Ankka

80-luku oli ihan syvältä: Silloin keksittiin Thatcher, Reagan, Syntikkapoppi, Paskat rumpusaundit. Tossa muutama fakta, jotka tuli mieleen. Toisaalta sain soittaa levyjä sinisessä huoneessa yhelle, joka hyytelöi mun jalat ja vei sydämmen. No, nyt mun pointtini uhkaa hukkua täysin. Unohtakaa toi ja kelatkaa tätä: 80-luku oli ihan pimee vuosikymmen. Silloin Elton John veti sokerihuurrettua siirappimusaa. Elton jatkoi samoilla kuvioilla myös 90-luvulla. En olisi mistään hinnasta kuunnellut Eltonia sillon. Prinsessa Dianan hautajaiset oli viimeinen niitti. Maailman kaikki naiset niagarana töllön ääressä, kun Elton veivaa Candle in the Windiä uusilla riimeillä. Jeesus, että oksetti. Siis, ihan sikana.

Tähän väliin pieni kevennys: Mitä yhteistä on Elton Johnilla ja Busterilla? Molemissa on Mercury perässä.

Vuonna 2000 Cameron Crowe duunasi leffan nimeltä Almost famous. Todella hieno raina, eikä vähiten Kate Hudsonin takia (Polvet hyytelöityy). Siinä kerrotaan kasvutarina 15 kesäisestä heebosta, joka saa kirjoittaa stoorin Stillwater-nimisestä bändistä Rolling Stoneen.



No, tossa (tossa ylempänä) kohtauksessa bändi ja muut elokuvan hemmot hoilaa Elton Johnin Tiny Dancer:in. Se kylvi epäilyksen siemenen. En silti ruvennu vatuloimaan. Pysyin kovana.
Kelataan 11 vuotta pikakelauksella. Katsottiin kesällä leffa uudestaan. Nyt on ikä tehnyt tehtävänsä, rupee kuuppa oleen kohtuu himmee. Se on vienyt parhaan terän mielipiteistä. Kaikki on yhtä samaa saatanan harmaata. Annoin periksi ja palasin 70-luvulle. Tein soittolistan Spotify:hin. Semmosen pyhätön kaikelle mikä vanhan punkkarin mielestä on kaupallista paskaa. Sinne loppusijoitin myös Eltonin Tiny Dancer:in. Jeesus, että on hyvä biisi. Eltonin alttarille asetin myös muiston kaukaisesta lapsuudesta: Elton John esitteli telkussa himaansa. Yksi huone oli täynnä rillejä. Toinen toistaan tajuttomampia pokia. En skidinä tajunnut, että Elton siinä naureskeli itselleen. Mallasi muutamia pokia ja hymyily vinosti kameralle. Elton on kova jätkä ja Sacrifice-styge on edelleen aivan tajutonta paskaa.

Tästä lähtee lepalahkeet liikkeelle:



Täältä voi käydä tsekkaas muita loppusijoituksia.

9 kommenttia:

Tommi kirjoitti...

"Elton, Elton, laudalta lyö Velton", hauskuutettiin taannoin Aku Ankka -nimisessä julkaisussa. Mutta enpä voisi olla kanssasi enempää samaa mieltä. Ja tämä pätee myös Cameronin komeaan leffaan.

Ari kirjoitti...

Ei paha

lepis kirjoitti...

Mnnnn... Nyt hämmennyin tätä vetoa! Olematta E.John fani olen onnistunut näkemään miehen kolmesti livesti, pari kertaa maailmalla ja kerran täällä stadikalla. Miehen ansioita ei voida kieltää, mutta sinne 70-luvulle se suurin fanitus, jos sitä on, menee. Onhan mies kuitenkin säveltänyt Tommyn ja muutenkin oli silloin enempi rock. Candle in the Wind on Marilyn biisi ja olin myös varsin närkästynyt sen uudelleen sanoituksesta. Enkä oikein sulata vieläkään. Tai siis en.

Tiny dancer on parhaimmillaan näin irrallaan muusta tuotannosta. Ja leffahan on surpercool!

Tuima kirjoitti...

Vatuloimaan?

leffa on näkemättä, mutta onhan tämä kappale hyvä. Eltonin paras biisi on mun mielestä Your Song, mutta muutama muukin huippu löytyy.

SusuPetal kirjoitti...

Minunkin fanitukseni Eltonille on peräisin sieltä 70-luvulta, joten sydän on aina sula heebolle, vaikka en uudempaa tuotantoaan ole juurikaan kuunnellut.

panu kirjoitti...

Tuima: vatulointi on hötkyilyä.
Lepis: Jos tarkoitat The Who Tommyä, niin silloin säveltäjä on kylläkin Pete Townshend. Elton esiintyy Ken Russelin kahelissa leffaversiossa biisissä Pinball wizard (muistaakseni).

Jael kirjoitti...

Silloin kauan sitten minäkin tutustuin Eltonin tuotantoon.Tiny Danceristä olen aina pitänytkin.

ARTO LAPPI kirjoitti...

Tsekatkaa Leon Russelin Ja Eltonin yhteiseltä levyltä The Union biisi "Gone to Shiloh". Siinä mukana myös Neil Young. Aivan tajuttoman hieno biisi...

panu kirjoitti...

kiitos, Arto. Kuuntelen.