King Kong of pop

Jo otsikon laatiminen aiheutti pientä hikoilua. Miihkali ei koskaan ole ollut minulle mitenkään erityisen tärkeä. Myönnän, että olin/olen valmis tuomitsemaan hänet pedofiiliksi pelkän amerikkalaisen roskajournalismin pohjalta. Nauroin räkäisesti, kun Triumph, the Insult Comic Dog kävi jossain vaiheessa räävittömästi halventamassa MJ faneja, jonkun oikeustalon ulkopuolella. Enkä nytkään tunne mitään erityistä syytä tuntea surua. Jopa happitelttailijat kuolevat joskus.

Joskus Miihkalin pahimpien pedofiilijupakoiden aikoihin (tai hieman sen jälkeen) vaimoni pyysi minua ostamaan Miihkalin History kokoelman. Muistan olleeni lievästi nolona kassalla levyä maksaessani, vaikka olin levykaupassa, jossa en koskaan ennen ollut käynyt (enkä ole sinne enää palannut). Tämä ehkä kuvaa sitä lievää inhoa, jota nyt tunnen tuota edesmennytä monarkia kohtaan.

Eilen olin katsomassa The Flaming Lips nimistä yhtyettä Helsingissä. Mainion keikan puolivälissä laulaja Wayne Coyne kertoi ehdottaneensa, että Maikkel (jota hän ei kuulemma ole koskaan tavannut) voisi tulla mukaan vuoden 1994 Lolapalooza-kiertueelle pienen R&B bändin säestämänä. Hänen mielestään se olisi ollut mieletömän hienoa. Niin olisi ollut, mutta Miihkali taisi tehdä jotain megalomaanisempaa.

Ja nyt sitten siihen top 5. Saankohan aikaiseksi moisen? Katsotaan.

Olen aina pitänyt Miihkalin varhaistuotannosta, joten aloitan listaamisen ajoista, jolloin Miihkalin työsopimukseen ei kuulunut kuin laulu. Leikin oli isä poistanut sopimuksesta.

Jackon 5: ABC (ABC, 1970)

Jackson 5: I want you back (Diana Ross Presents Jackson 5, 1969)

Ja sitten onkin syytä kysyä Beavis ja Butthead henkeen: "Where's Tito? Uh-huh" Itseasiassa seuraava onkin MJ cover, sillä se on jotenkin sopivan hykerryttävä versio alkuperäisestä.

Alien Ant farm: Smooth cirminal (ANThology, 2001)

Billie Jeanin bassokuvio aiheuttaa edelleen kuolan eritystä popbasistien kesäpäivillä.

Michael Jackson: Billie Jean (Thriller, 1982)

Tässä seuravassa ei tainnut olla muuta kuin tarttuva kitarasoolo, mutta sekin riittää tässä vauheessa.

Michael Jackson: Dirty Diana (Bad, 1988)

King is dead. Long live the king!