You just might be interested. I am.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
skip to main |
skip to sidebar
Parasta juuri nyt
- Ville Leinonen: Unilehto [T]
- Bruce Springsteen: Tracks [T]
- Cracker: Gentleman's Blues [p]
- Bob Mould: Workbook [p]
- Neil Young: Storytone [p]
- Sharon van Etten: Are We There [T]
Blogiarkisto
-
►
2015
(1)
- ► tammikuuta (1)
-
►
2014
(1)
- ► joulukuuta (1)
-
►
2012
(43)
- ► joulukuuta (7)
- ► marraskuuta (4)
- ► heinäkuuta (5)
- ► toukokuuta (1)
- ► huhtikuuta (4)
- ► maaliskuuta (2)
- ► helmikuuta (5)
- ► tammikuuta (7)
-
►
2011
(63)
- ► joulukuuta (7)
- ► marraskuuta (5)
- ► heinäkuuta (2)
- ► toukokuuta (9)
- ► huhtikuuta (5)
- ► maaliskuuta (6)
- ► helmikuuta (8)
- ► tammikuuta (7)
-
▼
2010
(78)
- ► joulukuuta (5)
- ► marraskuuta (8)
- ► heinäkuuta (3)
- ► toukokuuta (6)
- ► huhtikuuta (6)
- ► maaliskuuta (8)
- ► helmikuuta (8)
- ► tammikuuta (10)
-
►
2009
(78)
- ► joulukuuta (7)
- ► marraskuuta (9)
- ► heinäkuuta (10)
- ► toukokuuta (3)
- ► huhtikuuta (5)
- ► maaliskuuta (2)
- ► helmikuuta (2)
- ► tammikuuta (3)
-
►
2008
(131)
- ► joulukuuta (6)
- ► marraskuuta (14)
- ► heinäkuuta (12)
- ► toukokuuta (11)
- ► huhtikuuta (8)
- ► maaliskuuta (9)
- ► helmikuuta (42)
- ► tammikuuta (2)
6 kommenttia:
Eelsiä on tullut kuunneltua yhden klassikkovalintasi jälkeen. Kiitos esittelystä, Eels miellyttää kovasti.
Mark Oliver Everet (a man called E) on nero. Kun on tuotantoon tutustunut, kannattaa lukea myös hänen tähänastinen elämäkertansa "Things the Grand Children Should Know". Kauhea elämä, hienoja, biisejä. Taiteen ja taiteilijan oman elämän suhteen pohdiskelu joutuu uuteen valoon.
Uusin albumi "Tomorrow Morning" tippuu postilaatikkooni näinä päivinä. En malta odottaa.
Mark Oliver Everett on siis taiteellisesti vastuussa kaikesta orkesterissa nimeltä Eels.
Päivystät siis postilaatikon vieressä. Sekin on hyvä tapa elää. Mutta Eels on hyvä kyllä, pidän End Timesista paljon. pari muuta uutta bändiä on tietoisuuteen pujahtanut myös, kiitos kirjastojen kokoelmien ja niitä käyttävien asiakkaiden, eli Vetiver ja Midlake, jotka lienevät sinulle tuttuja jo.
Vetiveriä en ole kuullut tai ainakaan kuunnellut. Midlake taasen on sävyltään, tuota, oikea sana lienee "hunajainen".
Ollaankohan me kuunneltu ollenkaan samaa bändiä? Tai ehkä Midlakesta puuttuu jokin särmä tai roso? Hunaijainen on kammottava määre musiikissa. Voi olla, että Vetiverkinon liian hentoa.
Lähetä kommentti